Muutoksia Sotkamon konttorin kassapalveluiden aukioloaikoihin 1.5. alkaen

Kainuun Osuuspankin Sotkamon konttorin kassapalveluiden aukioloajat muuttuvat 1.5.2025 alkaen.

Uudistuksen jälkeen Sotkamon konttorin käteis- ja kassapalvelut ovat avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 9:30-12:00. Muina aikoina konttorin ovet ovat lukittuina. Ajanvarauksella palvelemme asiakkaitamme maanantaista torstaihin klo 9:00-18:00 ja perjantaisin klo 9:00-15:30. Tulemme päästämään sinut henkilökohtaisesti sisälle konttorin pääovista ennen sovittua ajanvaraustasi.

- Asiointi kassapalveluissa on laskenut jo usean vuoden ajan, eikä mikään viittaa kassapalveluiden kysynnän kasvuun. Olemme vastuussa koko asiakaskunnallemme siitä, että tuotamme palvelut kysynnän mukaisesti, toteaa pankinjohtaja Minna Karjalainen.

Päätös kassapalveluiden aukioloaikojen supistamisesta on tehty perusteellisen harkinnan pohjalta, ja siinä on huomioitu myös usein konttorissa asioivien asema. Muutoksilla Kainuun Osuuspankki pystyy vastaamaan lisääntyneeseen asiantuntijapalveluiden kysyntään.

Pankki- ja vakuutusasioita voi hoitaa kätevästi OP-mobiilissa ja op.fi -palvelussa vuorokauden ympäri. Laskut voi maksaa myös suoramaksulla tai maksupalvelun kautta ilman konttorissa käyntiä. Tarvittaessa käteistä rahaa voi nostaa Otto-automaateista, joita Sotkamossa on konttorimme ulkopuolella (Kainuuntie 22) ja K-Supermarketilla (Kainuuntie 18). K-Supermarketin TalletusOtto.-automaatilla voi myös tallettaa käteistä. Käteistä rahaa voi nostaa osuuspankin korteilla myös esimerkiksi K-ryhmän ja Tokmannin kaupoista sekä R-kioskeista.

 

OP Kainuu