Pankin tilikauden liikevoitto viime vuonna oli 24,3 miljoonaa euroa. Tulos kasvoi noin miljoonalla eurolla huolimatta merkittävistä kiinteistöinvestoinneista. Tuloskasvu johtui pääosin hyvänä jatkuneena korkokatekehityksenä sekä edellistä vuotta alemmista odotetuista tappioista.
– Kokonaisuudessaan vuosi oli hyvä sisältäen monipuolisia onnistumisia liiketoiminnoissamme, arvioi toimitusjohtaja Jyrki Rantala pankin viime vuoden tulosta.
– Uusia henkilö- ja yritysluottoja myönsimme noin 216 miljoonaa euroa. Uusia omistaja-asiakkaita liittyi osuuspankkiin 886 ja meitä on nyt 37 474 jäsentä. Maksoimme omistaja-asiakkaille bonuksia noin 3,9 miljoonaa euroa. Sopimusasiakkaiden määrän suuruus, yli 56 000 asiakasta, antaa vahvan viestin pankkimme merkityksestä ja menestyksestä Keski-Pohjanmaalla, ja toimialueellemme palautetut miljoonat viestivät yhteisöllisen roolimme vaikuttavuutta, summaa Rantala.
Keski-Pohjanmaan Osuuspankin korkokate, 39,5 miljoonaa euroa, säilyi hyvänä loppukesään asti korkeahkona jatkuneen markkinakorkotason sekä säilyneen luottokannan ansiosta. Huolimatta korotetuista bonuksista ja omistaja-asiakkaiden ilmaisista päivittäispalveluista palkkiotuotot säilyivät hyvällä 5 miljoonan euron tasolla johtuen muun muassa asiakkaiden arvostamista talouden turvan tuotteista ja sijoittamiskiinnostuksen säilymisestä haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Monet asiakkaamme ovat nyt konkreettisesti huomanneet luottojen korkosuojauksen tuoman hyödyn.
Taseen loppusumma lähestyy 1,8 miljardin euron rajaa. Luotot olivat vuoden lopussa vajaat 1,2 miljardia euroa ja talletukset runsaat 1,1 miljardia euroa.
Henkilökuntaa pankin palveluksessa oli vuodenvaihteessa noin 100 henkilöä.
– Työntekijäkokemus on säilynyt erinomaisena ja toimintakulttuurin vahvistaminen jatkuu hyvähenkisesti, mikä ilahduttaa minua erityisesti, Rantala sanoo.
– Vuoden vahva liikevoitto tukee jo ennestään vahvaa vakavaraisuuttamme. Pankin vakavaraisuussuhdeluku oli 31,20 %. Myönteinen tuloskehitys mahdollistaa vahvan yhteisöllisen roolin toteuttamisen myös jatkossa. Ensi kesänä mahdollistamme esimerkiksi 50 nuoren kesätyöllistymisen alueemme yrityksissä ja yhdistyksissä, toteaa toimitusjohtaja Jyrki Rantala.
Vuoden 2025 näkymät
Korkojen lasku ja reaalitulojen kasvu tukevat Suomen talouden vahvistumista vuoden 2025 aikana. Elpyminen on toistaiseksi yhä haurasta, ja vientimarkkinoiden kehitykseen liittyy epävarmuutta.
Toimialueemme tulevaisuuden näkymät ovat myönteiset. Odotamme Kokkolan suurteollisuusalueen kehityksen ja työllisyystilanteen jatkuvan suotuisana ja vahvistavan alueellista elinvoimaa. Kalajoen myötätuuli matkailussa jatkuu ja Ylivieska pitää puolensa alueellisen kaupan ja pk-yritysten keskuksena.
– Jatkamme fuusiovalmisteluja OP Vaasan kanssa uuden OP Länsirannikon syntymiseksi, kehitämme edelleen omia kiinteistöjämme ja tulosvuodesta 2025 odotamme edelleen hyvää, vaikkei toki enää ennätyksellistä tulostasoa, toimitusjohtaja Rantala toteaa.
OP Keski-Pohjanmaan ja OP Vaasan edustajistot tekevät päätökset fuusion toteutuksesta 3.4.2025. Fuusion toteutuessa OP Keski-Pohjanmaan toimitusjohtaja Jyrki Rantala jatkaa OP Länsirannikon toimitusjohtajana.
Keski-Pohjanmaan Osuuspankki
(1.000 €) | 2024 | 2023 | muutos |
---|---|---|---|
Korkokate | 39 530 | 39 072 | + 1,7 % |
Palkkiotuotot | 4 885 | 5 869 | - 16,8 % |
Pankin omistamisen tuotot | 5 673 | 5 611 | + 1,2 % |
Kulut | 20 173 | 19 098 | + 5,9 % |
Odotetut luottotappiot | - 261 | - 7 116 | |
Omistajajäsenille maksetut bonukset | 3 918 | 3 513 | + 11,5 % |
Liikevoitto | 24 335 | 23 258 | + 4,7 % |
Tase-erät 31.12.2024
Talletukset | 1,2 mrd. € | + 4,6 % |
Luotot | 1,1 mrd. € | + 2,0 % |
Tase | 1,8 mrd. € | + 10,4 % |
Omistaja-asiakkaat | 37 474 omistajaa | + 886 uutta omistaja-asiakasta |