Paviljonki

Sinä olet osa tätä tarinaa – Keski-Suomen Osuuspankki 120 vuotta

Todellisuus on monimutkainen ja vaikeasti ennustettavissa oleva kokonaisuus. Asioiden tila on herkkä matemaattinen yhtälö, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja lopputulosta ei voi ennustaa.

sanoo kaaosteoria. Onko siis niin, että meitä ympäröi kaaos, jota ei voi ohjailla – edes arvoilla? 

120-vuotista taivaltaan vuonna 2023 juhlivan Keski-Suomen Osuuspankin juhlavideon lähtökohtana on ollut arvolähtöinen pohdinta pienten tekojen vaikutuksista – perhosefektistä. Voiko pienillä teoilla olla ja onko niillä ollut merkitystä?

Osuuspankki-ryhmän kasvu maaseudun Osuuskassoista, nykyaikaiseksi valtakunnalliseksi finanssilaitokseksi ei ole ollut mutkaton tai kuopaton. Yhtälailla töyssytön ei ole ollut alueellisten pankkien tilanne, ei myöskään Keski-Suomen Osuuspankin. Silti vastoinkäymisistä on selvitty ja niiden vastapainona on tehty paljon hyvää. Näitä arvojen mukaisia asioita on tehty yhdessä paikallisten kumppaneiden kanssa. Siitä ovat syntyneet: Hippo-hiihdot, Teemme yhdessä hyvää ja Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjat.

Kaiken takana on kuitenkin ihmiset: asiakkaat, henkilökunta ja hallinto. Ilman Teitä tämä matka ei olisi ollut mahdollista – siitä suuri kiitos. Tämä video on kunnianosoitus kaikille Teille.

Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme videoita ja muuta sisältöä, joiden aiheet vaihtelevat pitkästä historiastamme aina nykypäivän toimintaamme saakka. Juhlavuoden ja myös kaiken muun toimitamme keskiössä on Keski-Suomen Osuuspankin vankka arvopohja: ihmisläheisyysvastuullisuus ja yhdessä menestyminen.

#elämäsitarinoissa #ksop120 #ksop120vuotta #keskisuomenosuuspankki