Länsi-Suomen Osuuspankin alkuvuosi 2021

Alkuvuosi 2021 on ollut taloudessa vauhdikkaan elpymisen aikaa Satakunnassa. Uusien luottojen nostomäärät ovat olleet erityisesti asuntoluottojen osalta ennätystasolla. Myös asiakkaiden kiinnostus säästämis- ja sijoitustuotteisiin on ollut ennätysmäistä. – Koronakriisi ei vielä ole ohi. Tähän mennessä Satakunnan talous on kuitenkin selvinnyt korona-ajasta hyvin ja sen mukana myös pankin tulos on vahva, toteaa toimitusjohtaja Matti Kiuru.

Päivittäisasiointi

Koronaepidemia on vähentänyt käteisen käyttöä. Maksukortin asema ensisijaisena maksamisen välineenä on vahvistunut ja myös mobiilimaksaminen on tullut todelliseksi vaihtoehdoksi. Mitä ilmeisimmin käteisen käyttö ei palaa ennalleen koronakriisin helpottaessa vaan jatkaa edelleen trendinomaista laskua. Jatkossa pankin on varmistettava kustannustehokkuus käteisen tarjonnassa ja samaan aikaan huolehdittava, että käteistä on riittävän helposti saatavilla.

Rahoitus

Viime kevään koronasukelluksen jälkeen niin asuntokauppa kuin asuntorahoituksen kysyntä on ollut hyvin vilkasta. – Nostettujen asuntolainojen määrä kasvoi selvästi viime kevääseen verrattuna ja oli suurempi kuin koskaan. Asuntolainakanta kasvoikin vahvasti eli 4,0 %. Myös asuntokauppoja tehtiin vilkkaasti, kasvun ollessa 30,5 % verrattuna viime kevääseen, toteaa Kiuru ja jatkaa: ”Ilahduttavaa on myös se, että asiakkaat haluavat näinä matalan koron aikoina suojautua korkojen nousulta.”

Yritysten investoinnit ovat lähteneet elpymään lähes vuoden hiljaiselon jälkeen. Yrityskaupoissa on myös selvää piristymistä. Yritysrahoituksen luottokanta nousi hivenen enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana ja koko yritysten luottokanta nousi miljardiin euroon.

Säästäminen ja sijoittaminen

Asiakkaat ovat olleet erittäin kiinnostuneita säästämisestä ja sijoittamisesta. Uusia arvo-osuustilejä on avattu ennätysvilkkaasti kevään aikana.

– Kiinnostuksen lisääntymiseen on omalta osaltaan vaikuttanut hinnoittelumuutos eli arvo-osuustili on nykyään omistajillemme ilmainen. Säästämisen suosio näkyi myös uusien jatkuvia säästösopimusten voimakkaana kasvuna. Näistä valtaosa on tehty verkossa. Kokonaisuutena rahastokantamme kasvoi 25,8 % ja sijoitusvakuutusten kanta 14,3 % verrattuna viime vuoteen, Kiuru kertoo.

Osuustoiminnallisuus ja yhteisöllisyys koko vuoden teemana
Yhteisöllisyys on osuustoiminnan kulmakiviä ja OP Länsi-Suomen Kesäduuni OP:n piikkiin –kampanja on tänäkin vuonna konkretisoinut paikallista vastuullisuutta. Kampanjan myötä viisikymmentä 15-17-vuotiasta nuorta on työllistynyt yhdistyksiin ja seuroihin pankin piikkiin. Paikallinen reppukeräys yhteistyössä HOPE ry:n kanssa tuo myös koulutiensä aloittaville mahdollisuuden uuteen koulureppuun vähentäen eriarvoisuutta.

OP Länsi-Suomessa pidetään tänä vuonna edustajiston vaalit, joiden myötä pankille valitaan marraskuussa seuraavaksi neljäksi vuodeksi uusi edustajisto. – Osuuspankissa omistaja-asiakkaalla on aito vaikutusmahdollisuus. Haluamme, että edustajisto on mahdollisimman kattava pienoiskuva pankin asiakaskunnasta, silloin jäsendemokratia toteutuu oikealla tavalla, toteaa Kiuru.   

OP Länsi-Suomen tulos edelleen vahva

Sekä korkokate että palkkiotuotot kasvoivat lievästi viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Ensimmäisen vuosipuoliskon liikevoitto oli 19.2 miljoonaa euroa eli lähes samoissa lukemissa kuin viime vuoden puolivälissä. Verrattuna viime vuoteen tuotot sijoituskiinteistöistä ja oman pääoman ehtoisista
sijoituksista laskivat. Ilman näitä eriä pankin tulos olisi noussut. Bonuksia maksoimme asiakkaillemme
2,7 miljoonaa. Lopuksi Kiuru kertoo tyytyväisenä, että ”syyskuussa OP Länsi-Suomen toiminta-alue
kasvaa, kun maaliskuussa sulautumispäätöksen tehnyt OP Kiikoinen yhdistyy OP Länsi-Suomeen.”

Lisätiedot

Varatoimitusjohtaja Esa Sainio
p. 044 7317 224 | esa.sainio (a) op.fi | @EsaSainio

Pankinjohtaja Ville Aalto-Setälä
p. 044 7141 455 | ville.aalto-setala (a) op.fi | @AaltoSetala

Toimitusjohtaja Matti Kiuru
p. 044 7141 400 | matti.kiuru (a) op.fi | @MattiKiuru