rannikonpuutarha-op

OP Lounaismaa ja Pohjola Vakuutus Kurpitsapuiston pääyhteistyökumppaneiksi

Rannikon Puutarhan Kurpitsapuisto järjestetään tänä vuonna 10.–26.10.2025, ja tapahtuman pääyhteistyökumppaneiksi ovat lähteneet OP Lounaismaa ja Pohjola Vakuutus.

Yhteistyön tavoitteena on tukea alueellista vireyttä ja elinvoimaa tapahtumassa, joka houkuttelee alueelle runsaasti kävijöitä ja tuo positiivista näkyvyyttä sekä paikallisille yrityksille että koko seudulle.

–Kurpitsapuisto on hieno esimerkki siitä, miten paikalliset tapahtumat voivat vahvistaa alueen yhteisöllisyyttä ja lisätä elinvoimaa. Haluamme olla mukana mahdollistamassa tällaisia tapahtumia, jotka hyödyttävät niin asukkaita, yrittäjiä kuin koko aluetta, sanoo OP Lounaismaan toimitusjohtaja Jouni Hautala.

Kurpitsapuiston järjestää Rannikon Puutarha, ja tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta vetovoimaisemmaksi. Se kokoaa yhteen kaikenikäisiä kävijöitä niin läheltä kuin kauempaakin. Tapahtuma tuo eloa alueelle, tukee paikallista yrittäjyyttä ja tarjoaa elämyksiä koko perheelle. OP Lounaismaan ja Pohjola Vakuutuksen mukanaolo mahdollistaa tapahtuman kehittämistä ja sen näkyvyyden kasvattamista entisestään.