OP Tampereen asiakkaat haluavat vaurastua
OP Tampereen asiakkaiden rahastosijoitukset kasvoivat vuodessa 168 miljoonaa euroa eli 20,7 % markkina-arvojen muutokset huomioiden. Vakuutussäästöt yhteensä olivat joulukuun lopussa 1 205 miljoonaa euroa (1 099), ja sijoitussidonnaiset vakuutussäästöt kasvoivat vuodessa 116 miljoonaa euroa eli 12 % 1 083 miljoonaan euroon.
– OP Tampereen tavoitteena on vaurastuttaa pirkanmaalaisia, ja tavoite on selvästi yhteinen asiakkaidemme kanssa. Viime vuoden lopussa pankillamme oli yli 57 000 säästäjä- ja sijoittaja-asiakasta. Osuuspankit lahjoittavat kaikille tänä vuonna Suomessa syntyville vauvoille OP Ensisijoituksen eli 100 euroa OP-Maailma Indeksi -sijoitusrahastoon. OP Ensisijoituksella haluamme kannustaa vauvojen perheitä konkreettisesti kohti pitkäaikaista, säännöllistä säästämistä ja sijoittamista, kertoo OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen.
OP Tampere 100 000 eurolla mukaan tukemaan insinöörien myyntiosaamista Tampereen Yliopistossa
Heikosta yleisestä taloussuhdanteesta huolimatta pankin rahoitustoiminta kasvoi vuodesta 2023 0,8 % ja oli joulukuun 2024 lopussa 4 496 miljoonaa euroa (4 458). Yritys- ja yhteisöluottoja myönnettiin 28 % enemmän kuin vuonna 2023, yhteensä 377 miljoonalla eurolla. Energiatehokkaiden hankkeiden rahoitukseen tarkoitettu, edullisemmat lainaehdot mahdollistava Vihreä laina kiinnosti rakennuttajia ja remontoijia, ja sitä myönnettiin 65 miljoonaa euroa.
Pirkanmaan elin- ja vetovoimaa lisäävät sen ainutlaatuiset kasvu- ja kehitysmahdollisuudet, maan sisäinen ja kansainvälinen muuttoliike, monipuolinen elinkeino- ja toimialarakenne sekä laadukas, monialainen korkeakoulutus.
– Paikallisena, osuuskunnallisena finanssitoimijana Pirkanmaan vetovoima ja tulevaisuus, yritysten kasvumahdollisuudet ja koulutuksen edelleen kehittäminen ovat meille ehdottoman tärkeitä. Pankki osallistuukin Tampereen Yliopistoon perustettavan investointituotteiden ja teknologiapalveluiden koulutus- ja tutkimuskokonaisuuden rahoittamiseen 100 000 euron lahjoituksella. Tavoitteena on kehittää yhdessä elinkeinoelämän kanssa insinöörien myyntiosaamista ja tukea yritysten menestystä ja kasvua, kertoo Vilpponen.
Asuntorahoituksessa laskuun kääntyneet korot näkyivät vuoden toisella puoliskolla: loka-joulukuussa OP Tampere sai asuntolainahakemuksia 16,5 % enemmän ja myönsi asuntolainoja 10,7 % enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2023. Erityisesti euromääräisesti suurempien asuntoluottohakemusten määrä kasvoi merkittävästi. Asuntoluottokanta kasvoi vuonna 2024 1,3 % vuoteen 2023 nähden.
Omistaja-asiakkaille OP-bonuksia, maksuttomia päivittäispalveluita ja Tuotto-osuus-korkoja
OP Tampereen vahvaa tulosta on käytetty pankin vakavaraisuuden ja rahoitus- ja riskinottokyvyn edelleen vahvistamiseen sekä digitalisaation edellyttämään teknologiakehitykseen.
– Osuuspankki menestyy arvojensa mukaisesti yhdessä asiakkaidensa kanssa. Muutaman vuoden ajan tulosta on kasvattanut erityisesti korkokate, joka pysyi poikkeuksellisen korkeana vielä vuonna 2024, vaikka markkinakorot kääntyivät laskuun vuoden aikana. Vahvan tuloksen ansiosta olemme pystyneet lisäämään asiakkaiden taloudellisia etuja merkittävästi, ja esimerkiksi OP-bonukset maksettiin omistaja-asiakkaille 40 %:lla korotettuna, avaa Vilpponen tulosta.
Osuuskunnallisten periaatteiden mukaisesti myös pankin omistaja-asiakkaat ja Pirkanmaan talousalue hyötyvät hyvästä tuloksesta: Vuonna 2024 OP Tampere maksoi omistaja-asiakkailleen OP-bonuksia 14,1 miljoonalla eurolla (12,4) ja muut OP Ryhmän yhtiöt 4,8 miljoonalla eurolla (3,9).
– Sekä viime että tänä vuonna omistaja-asiakkaamme saavat OP-bonusten lisäksi päivittäispalvelunsa eli maksukortit, digipalvelut tunnuksineen ja käyttötilit ilman kuukausimaksuja. Tämä on yhteensä noin 4,8 miljoonan euron arvoinen hyöty omistaja-asiakkaillemme vuodessa. Omistaja-asiakkaiden OP Tampereen omaan pääomaan sijoittavien Tuotto-osuuksien tuotto-odotusta viime vuodelta nostettiin 5,5 %:iin eli korkoa tulisi 11 miljoonaa euroa. Tuotto-osuuksien koron päättää pankin omistaja-asiakkaiden valitsema edustajisto huhtikuussa 2025, Vilpponen kertoo.
Vahvasta tuloksesta elinvoimaa koko toimialueelle
OP Tampere on merkittävä yhteisöveron maksaja, mutta osallistuu toimialueensa hyvinvoinnin tukemiseen myös järjestö- ja yhdistystoiminnan välityksellä:
– Vuotuinen Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja tarjosi kesätöitä 100 nuorelle ja samalla 50 000 eurolla palkkatukea nuoren palkanneille paikallisille yhdistyksille. Myös syksyn Hyvä työ -lahjoitukset myönnettiin 40 000 euron arvosta toimialueen yleishyödyllisille yhdistyksille, joiden arvokas työ tuo iloa ja mahdollisuuksia isolle joukolle pirkanmaalaisia. Loppuvuodesta pankki lahjoitti Tampereen seurakuntayhtymän Ruokapankin toimintaan ja Hope ry Tampereen koordinoimaan vähävaraisten lapsiperheiden harrastustukeen 10 000 euroa kummallekin, kertoo Vilpponen.
Uusi OP Pirkanmaa aloittaa elokuussa
Kuluvan vuoden elokuussa toimintansa aloittaa OP Tampereen ja OP Kangasalan yhdistymisen myötä 11 kunnan alueella toimiva OP Pirkanmaa. Syksyllä näiden kahden pankin omistaja-asiakkaat äänestävät keskuudestaan OP Pirkanmaan ensimmäisen edustajiston, joka osuuspankissa käyttää sille kuuluvissa asioissa ylintä päätösvaltaa.
OP Koti Pirkanmaa: asuntokauppa kiinnosti ja vilkastui loppuvuodesta 2024
OP Tampereen tytäryhtiö OP Koti Pirkanmaa sai asiakkailta vuonna 2024 10,5 % enemmän asunnon myyntiin liittyviä yhteydenottoja kuin vuonna 2023. Asiakkaat aktivoituivat etenkin syksystä lähtien, ja loka–joulukuussa asiakasyhteydenotot nousivat 37,9 % vuoden 2023 vastaavaan aikaan nähden. Vuonna 2024 OP Koti Pirkanmaan toimeksiantojen määrä kasvoi 4,4 % verrattuna vuoteen 2023. Vaikka koko vuoden asuntokauppamäärät pysyivät hyvin samalla tasolla kuin vuonna 2023, markkina osoitti kuitenkin piristymistä syksystä lähtien. Esimerkiksi syyskuussa OP Koti Pirkanmaa teki asuntokauppoja 35 % enemmän kuin syyskuussa 2023.
Pohjola Vakuutus Pirkanmaalla
Valtakunnallisesti Pohjola Vakuutuksen korvausmenot nousivat vuonna 2024 4 % ja ylittivät 1,12 miljardia euroa. Vahinkoja sattui yli miljoona, mikä on suurin määrä Pohjola Vakuutuksen historiassa. Pirkanmaalla korvauksia maksettiin vuonna 2024 yli 93 miljoonaa euroa, yli 6 % aikaisempaa enemmän.
Lisätiedot:
Jani Vilpponen, toimitusjohtaja, OP Tampere, puh. 050 339 8022