Vaasan Osuuspankki haluaa edistää paikallisyhteisönsä hyvinvointia, ja yksi tapa tukea sitä on Kaikkien aikojen tekoja -kysely. Kyselyn tavoitteena on osallistaa osuuspankin omistaja-asiakkaat vaikuttamaan siihen, minkälaisia paikallisia tekoja pankki toteuttaa ympäristönsä ja alueen ihmisten hyväksi vuonna 2026.
Kyselyn vastausten perusteella Vaasan Osuuspankin omistaja-asiakkaille tärkein teko on opastaa senioreita ja muita tukea tarvitsevia henkilöitä turvallisessa pankkiasioinnissa. Tänä vuonna toiseksi tärkeimmäksi teemaksi nousi tuki lasten ja nuorten harrastustoimintaan.
- Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen nähdään alueella edelleen tärkeänä teemana. Omistaja-asiakkaat ovat nyt nostaneet opastukset senioreille korkeammalle kuin edellisvuonna., kertoo tj Ulf Nylund Vaasan Osuuspankista.
Vaasan Osuuspankki käytti kyselyn tuloksia ohjenuorana valitessaan ”Teemme hyvää paikallisesti” -lahjoitusten vastaanottajia marraskuun alussa. Pankkiin oli saapunut yhteensä 106 hakemusta yleishyödyllisiltä yhdistyksiltä pankin toimialueella. Yhdistyksiä pyydettiin tekemään hakemuksia paikallisia hyviä tekoja varten.
Varoja hakeneet yhdistykset tulevat pankin koko toimialueelta ja edustavat laajaa kirjoa yhdistyksiä, aina urheiluseuroista hyväntekeväisyyteen.
- Oli erittäin hienoa nähdä, miten paljon hienoja hankkeita yhdistyksissä on käynnissä toimialuellamme, Nylund jatkaa.
Seuraavat yhdistykset valittiin ”Tehdään hyvää paikallisesti” -kampanjan lahjoitusvarojen vastaanottajiksi:
| Akademisk Boll Club r.f. | Mailattaret ry | Vaasan Hope yhdistys |
| Balldogs ry | Malax Idrottsförening r.f. Fotbollsjuniorerna | Vaasan Mailan Juniorit ry |
| Barnavårdsföreningen i Finland rf | Malax-Petalax-Bergö 4H | Vaasan merihistorian yhdistys Vasa sjöhistoriska förening |
| DUNK - De Ungas Musikförbund i Svenskfinland rf | Maxmo Skärgårdsförening rf. | Vaasan Orkesteriyhdistys ry - Vasa Orkesterförening |
| Finland Ukraina Ostrobotniia Kalyna rf | Mellersta Österbottens svenska diabetesförening rf | Vaasan Palloseuran Juniorit ry |
| Folkhälsan i Korsnäs r.f. | Mielle ry | Vaasan Salama ry |
| Föreningen Folkhälsan i Petalax r.f. | Muik Hockey rf | Vaasan seniorit ry |
| Hem och Skola vid Högstadiet i Petalax rf | Munsala Idrottsförening Kamraterna r.f | Vaasan Seudun Hengitysyhdistys |
| Idrottsföreningen Kamraterna Vasa Rf | Natur och Miljö rf / Kvarkens naturskola | Vaasan Seudun Monikkoperheet ry |
| Idrottsföreningen Nykarlebynejden r.f. | Nykarleby Forsfarare rf | Vaasan Sportin Juniorit ry |
| IF Länken Ski rf | Närpes Kraft friidrottsförening rf | Vaasan Suunnistajat ry |
| IF Minken | Närpes Orienterarklubb r.f. | Variskan alaluokkien vanhemmat ry |
| Katukulttuuri ry | Oravais hem och skola rf | Vaasan Setlementtiyhdistys ry |
| Kimo Ungdomsförening r.f | Oravais Hembygdsförening (Oravais Teater) | Vörå Oravais Maxmo Cancerklubb |
| Korsnäs hem och skola rf | Psykosociala föreningen Träffpunkten rf | Vörå pensionärsklubb rf |
| Korsnäs Ungdoms- och byaförening | Pusselbitarna rf | Wasa Team Skaters Ry |
| KoVa Knitters rf | Regnbågsallians r.f. | Wasa Unique |
| KRIS- Pohjanmaa- Österbotten ry | Sjöscoutkåren Wasa Fyrvaktare rf. | What The Finland ry |
| Kronbacksparken r.f. | Strömmingsbådans intresseförening r.f | Yttermalax hem och skola r.f. |
| Lions Club Malax | Understödsföreningen Musikplattform Gerby rf | Österbottens Älghundklubb rf |
- Kyselyn tulokset ja niiden pohjalta tehdyt toimenpiteet tekevät Vaasan Osuuspankin vastuullisuusohjelmaa eläväksi. Haluamme Vaasan Osuuspankissa tietää, mikä omistaja-asiakkaillemme on tärkeää ja millaisiin tekoihin meidän tulisi erityisesti panostaa. Saimme runsaasti myös avoimia palautteita ja ideoita, jotka käymme huolella läpi, jatkaa Nylund.
Kysely toteutettiin OP Mediassa 4.-24.8.2025 suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.