Teemme paikallisesti hyvää, Vi gör gott lokalt

Vaasan Osuuspankki lahjoittaa 15.000 euroa paikallisille yhdistyksille

Haluaako yhdistyksenne tehdä hyvää? Onko teillä yhteisöllinen idea, jonka toteutukseen tarvitsette rahaa? Etsimme nyt paikallisia yhdistyksiä, jotka haluavat tehdä hyviä tekoja.

Vaasan Osuuspankin perustehtävänä on edistää omistaja-asiakkaidensa ja toiminta-alueensa kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Olemme paikallinen finanssiyritys ja olemassa omistaja-asiakkaitamme varten. Meidän päivittäistä työtämme ohjaa meidän arvot: ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen.

Haluamme olla monin tavoin aktiivinen toimija. Tavoitetila on omalta osaltamme varmistaa alueemme elinvoiman säilyminen ja haluamme tukea myös uusia avauksia alueemme vetovoiman lisäämiseksi. Perinteisen finanssitoiminnan lisäksi tuemme vuosittain merkittävästi toimialueemme yhdistyksiä, kulttuuria ja erilaisia tapahtumia. Laajan yhteistyöverkoston lisäksi toteutamme erilaisia, hyvää tekeviä kampanjoita myös itse. Esimerkiksi tänä vuonna olemme lahjoittaneet 25 nuorelle kahden viikon kesätyön palkat, edistäneet taloustaitotunneilla lähes 200 nuoren osaamista sekä järjestäneet kaikille lapsille avoimia Hippo-kisoja yhdessä kumppaniseurojemme kanssa.

Etsimme nyt ”Teemme hyvää paikallisesti” -lahjoitusten puitteissa yhdistyksiä, jotka haluavat tehdä jonkin hyvän, yhteisöllisen teon. Hyvä teko voi oikeastaan olla mitä vain, esimerkiksi liikuntatempaus, ympäristöhanke, kylä- tai kaupunginosayhteisön projekti, kulttuuririento, nuorten/senioreiden/muun kohderyhmän auttaminen tai jokin muu yhdessä tekeminen tai yhteen kerääntyminen.

Vaasan Osuuspankki lahjoittaa yhteensä enintään 15.000 euroa yhdistyksille, jotka toiminnallaan tukevat, tai haluavat ilahduttaa, alueemme ihmisiä tai tehdä hyvän teon ympäristölle. Meille vastuullisuus on vaikuttavia, paikallisia tekoja. Tehdään niitä yhdessä!

 

Teemme hyvää paikallisesti -lahjoitusten haku

Kaikki yleishyödylliset, rekisteröidyt yhdistykset Vaasan Osuuspankin toimialueella (Korsnäs, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Siipyy, Vaasa, Vöyri ja Uusikaarlepyy) voivat hakea lahjoitusta. Lahjoituksia kohdennettaessa painoarvo on yhdistyksissä, joiden arvot tukevat OP:n arvoja – ihmisläheisyyttä, vastuullisuutta ja yhdessä menestymistä.

 

Yhdistyksen edustaja; hae lahjoitustamme täyttämällä alla oleva hakulomake. Hakuaika on 15.10.-14.11.2023.

Hae Teemme hyvää paikallisesti -lahjoitusta

Hakuajan päätyttyä käymme läpi kaikkia saapuneita hakemuksia ja valitsemme Teemme hyvää paikallisesti -lahjoituksen saavat yhdistykset. Olemme heihin yhteydessä marraskuun loppuun mennessä.