Markkinakatsaus viikko 49

Pomppuinen marraskuu
Kuukauden alun laskun ja kuukauden lopun nousun jälkeen maailman osakemarkkinat päätyivät marraskuussa pienelle miinukselle. Laskukuukausi oli ensimmäinen sitten huhtikuun tullisäikähdyksen. Markkinalasku jäi lopulta vaisuksi, kuten ounastelimmekin, ja siten osakeylipainon lisäyksemme ajoittui erinomaisesti korjauksen pohjiin. Sinänsä pieni takapakki ja tunnelmien tuulettaminen oli tervettä keväästä jatkuneen nousuputken jälkeen.

Korjaukselle ei kunnon syytä
Marraskuun osakkeiden hintanotkahdus olikin ensisijaisesti pieni korjaus kovalle nousulle. Lähtösykäyksinä olivat huolet tekoälykuplasta ja toisaalta Yhdysvaltain keskuspankin koronlaskujen loppumisesta. Kumpikin ovat aiheellisia kysymyksiä, mutta kummassakaan ei ole uusia uutisia nähtävissä. Tekoälyodotukset ja -investoinnit ovat korkealla, joten riskit huteihin kasvavat. Keskuspankin koronlaskut puolestaan riippuvat taloudesta. Jos talous on hyvä, ei keskuspankilla ole tarvetta laskea korkoa. Molempia asioita seurataan jatkossa, mutta tarvitaan selkeämpiä uutisia ennen kuin niistä tulee isompia markkinaheiluttajia.

Osakenäkymät hyvät uuteen vuoteen
Osakkeet ovat salkuissamme nyt painon lisäyksen jälkeen selkeässä ylipainossa salkuissamme. Ensi vuoden talous- ja tulosnäkymät ovat osakemarkkinoiden kannalta lupaavat. Talouskasvu laaja-alaistuu sekä maantieteellisesti että eri sektoreille. Viime aikoina ensi vuoden talouskasvuennusteita on nostettu sekä Yhdysvalloissa että Kiinassa. Tulosodotukset näyttävät vielä vahvimmilta kuin talous. Yhdysvaltain vedolla tulokset ovat maailmalla vetäneet tänä vuonna, mutta ensi vuonna myös Euroopassa tulokset kääntyvät kasvuun. Siten osakenousulle on hyvä pohja.

Elvyttävä politiikka sijoittajan puolella
Tänä(kin) vuonna politiikka on puhuttanut sijoittajia. Donald Trumpin ensimmäinen vuosi vallassa on ollut vähintäänkin vauhdikas. Toimet ovat säikyttäneet markkinoita ajoittain, mutta lopulta on todettu, että talous pärjää Trumpin aikanakin. Taloudelle haitallisia päätöksiä on peruuteltu, ja talousmyönteisiä lisätty. Ensi vuonna kongressin välivaalit tuovat ylimääräistä jännitystä. Trumpin loppukauden kannalta on tärkeää säilyttävätkö republikaanit enemmistön kongressin molemmissa huoneissa. Trump tuleekin tekemään kaikkensa saadakseen voiton republikaaneille, joten luvassa on talousmyönteistä elvyttävää talouspolitiikkaa, kuten jo nyt vihjailtuja shekkejä hintojen nousun kompensoimiseksi.

Tuhti talouslukuviikko edessä
Yhdysvalloissa ollaan pääsemässä vähitellen normaaliin talouslukujen julkaisutahtiin valtion toimintojen sulun jälkeen. Alkavalla viikolla USA:sta tulevat yritysten luottamusluvut, teollisuustuotanto ja yksityiset tulot ja kulutus. Lukujen odotetaan vahvistavan odotusta vakaasta, kohtuullisesta talouden kasvutahdista. Euroopan tärkein talousanti ovat kuluttajahinnat huomenna.

OP Varainhoito