Varoitus: rikolliset kalastelevat tunnuksia nyt viestien ja puhelun yhdistelmällä

Uudenlaisessa huijaustyypissä käytetään viestiä ja puhelua. Rikolliset saattavat esiintyä esimerkiksi verottajan tai pankin edustajina.

Rikolliset havittelevat sinun ja muiden asiakkaiden tunnuksia ja varoja nyt moniosaisella huijauksella, jossa asiakkaalle lähetetään ensin kalasteluviesti. Kun asiakas luovuttaa tunnuksensa kalasteluviestissä olevan linkin kautta valesivustolle, saattaa hän saada huijauspuhelun OP:n nimissä.

Jos saat OP:n nimissä puhelun, jonka oikeellisuudesta et voi varmistua, älä toimi puhelimessa annettujen ohjeistusten mukaisesti ja tee esimerkiksi varojen siirtoa toiselle tilille, vaan sulje puhelu ja ilmoita asiasta omaan pankkiisi. 
 
Tällä hetkellä leviää etenkin huijaus, jossa uhri saa ensin tekstiviestin esimerkiksi verottajan nimissä. Kun uhri luovuttaa tunnukset kalastelutekstiviestin linkistä valesivustolle, saattaa hän tämän jälkeen saada puhelun OP:n nimissä. Puhelussa rikollinen kysyy uhrilta, onko hän edennyt saamansa viestin linkistä ja kertoo viestin olleen huijausta. Seuraavaksi rikollinen kertoo uhrin varojen olevan vaarantuneet ja ohjeistaa siirtämään ne ”turvatilille”. Rikollinen on saattanut tehdä maksun valmiiksi uhrin verkkopankkiin ja kehottaa häntä vahvistamaan petollisen maksun. Turvatiliä ei ole oikeasti olemassa, vaan uhrin varat päätyvät rikollisille.
 
Pankki tai viranomainen ei koskaan soita puheluita ja pyydä asiakasta luovuttamaan verkkopalvelutunnuksia tai tekemään maksuja. 
 
Liikkeellä on myös monia erilaisia kalasteluviestejä OP:n nimissä. Viesteissä vedotaan esimerkiksi maksuyritykseen tai mobiiliavaimen käyttöönottoon.
 
Tällä hetkellä leviävät etenkin sellaiset viestit, joissa
 
  • pyydetään soittamaan viestissä olevaan numeroon
  • kerrotaan maksuyrityksestä
  • pyydetään päivittämään henkilöllisyys
  • on kalastelulinkki, joka voi muistuttaa OP:n omaa verkkosivuosoitetta, mutta eroaa siitä kirjoitusasultaan.
 
Vaarantuneilla tunnuksilla rikolliset pyrkivät tekemään petollisia maksuja ja ottamaan käyttöön uhrin mobiiliavaimen.
  
Huijausviestit voivat näyttää tältä:

 

 
 
 
Huomaathan, että kalasteluviestit saattavat näkyä samassa viestiketjussa OP:n aitojen tekstiviestien kanssa.
Jos saat tällaisen viestin, älä klikkaa siinä olevaa linkkiä. Verkkorikolliset muuttavat huijausviestien sisältöä usein, joten myös muunlaisia huijausviestejä voi olla liikkeellä. 
 
Jos epäilet tunnustesi joutuneen vääriin käsiin, sulje OP:n tunnukset soittamalla numeroon 0100 0500 (henkilöasiakkaat) tai 0100 05151 (yritysasiakkaat). Puhelinpalvelun ollessa suljettu soita OP:n sulkupalvelunumeroon +3581000555. Se on auki vuorokauden ympäri. Ilmoita tapahtuneesta myös puhelinpalveluun sen avauduttua. 
 

Näin viestimme eroavat huijauksista 

Emme koskaan lähetä sinulle viestejä, joissa on linkki verkkopankin kirjautumissivulle. Pankki ei myöskään koskaan kysy sinulta tunnuksesi tai korttiesi tietoja viesteillä. Tällaiset viestit ovat huijauksia, eikä sinun pidä klikata niissä olevia linkkejä. 
 
Edes maksun vastaanottoa tai peruutusta varten sinun ei tarvitse kirjautua linkistä, vahvistaa koodeilla tai luovuttaa tietojasi. Jos sinua pyydetään toimimaan näin, ole yhteydessä pankin asiakaspalveluun.  
 

Muista nämä seitsemän asiaa, kun hoidat pankkiasioita verkossa

1. Älä mene op.fi-palveluun saamasi linkin tai hakukoneen kautta. Viestissä oleva ohjaus kirjautumissivulle on huijaus. Voit joutua huijaussivulle myös Googlen, Bingin tai muun hakukoneen tulosten kautta, joten kirjoita osoite itse selaimen osoiteriville.  
2. Tarkista osoite. Varmista aina, että asioit www.op.fi-osoitteessa. Älä syötä tunnuksiasi sivustolle, jonka aitoudesta et voi varmistua.  
3. Pidä tunnukset omana tietonasi. Pankki ei koskaan pyydä luovuttamaan tunnuksiasi tekstiviestillä, puhelimitse tai sähköpostin välityksellä.  
4. Älä avaa pankin nimissä lähetettyjä sähköpostien tai tekstiviestien liitteitä. Varmista liitteiden aitous oman pankkisi asiakaspalvelusta.  
5. Jos tuntematon ihminen pyytää sinua asentamaan laitteellesi ohjelman, älä tee niin. Asenna tarvitsemasi ohjelmat itse laitteesi sovelluskaupan kautta.  
6. Älä vahvista tapahtumia, joita et tiedä itse tekeväsi. Lue vahvistuspyynnöt aina huolella – jos jokin ei täsmää, älä vahvista mitään.  
7. Kysy epäselvissä tilanteissa. Jos yhteydenotto tai viesti epäilyttää tai op.fi-palvelun kirjautumissivu toimii poikkeavasti (esim. mobiiliavaimella kirjautuminen ei toimi) ole yhteydessä omaan pankkiisi ennen kuin teet mitään muuta.