Huijarit käyttävät etäyhteyttä tietojen urkintaan

Pankkien asiakkaiden rahoja yritetään huijata uudenlaisella menetelmällä. Huijarit ovat lähestyneet asiakkaita puhelimitse tai sähköpostitse esimerkiksi sijoitusasioissa ja yhteydenotot tulevat tyypillisesti englanniksi. Asiakas yritetään saada keskustelun yhteydessä antamaan soittajalle etäyhteys asiakkaan tietokoneeseen. Etäyhteyden saatuaan huijari voi ohjailla tekemään eri toimenpiteitä. Mikäli huijarille annetaan pääsy asiakkaan tietokoneeseen etäyhteyden avulla, on myös maksujen tekeminen huijarin toimesta mahdollista asiakkaan verkkopalveluistunnon ollessa auki. Tällaisessa tilanteessa on myös mahdollista, että laitteelle pyritään tekemään muitakin vahinkoa aiheuttavia toimenpiteitä (esim. yksityisten tietojen varastaminen, haittaohjelman tartuttaminen).

Mikäli sinua pyydetään asentamaan etäyhteyteen liittyvä ohjelmisto tämänkaltaiseen yhteydenottoon liittyen, suhtaudu tilanteeseen aina varauksella. Älä koskaan anna etäkatselu- tai hallintaoikeutta käyttäessäsi pankin verkkopalvelua, sillä huijareilla on tuolloin kontrolli varoistasi. Voit lopettaa puhelun tai sähköpostikeskustelun heti, jos alat epäillä toisen osapuolen luotettavuutta, vaikka keskustelun äkillinen katkaiseminen tuntuisikin epäkohteliaalta.

Mikäli epäilet joutuneesi huijauksen uhriksi ja olet antanut henkilökohtaisia tietojasi tai etäyhteyden laitteellesi, ole välittömästi yhteydessä pankkiin. Asiakaspalvelumme on auki ma-pe 08:00-22:00 ja lauantaisin 10:00-16:00. Puhelinnumero asiakaspalveluumme on 0100 0500.

Asiakaspalvelun aukioloaikojen ulkopuolella ota yhteyttä sulkupalveluun tunnuksesi ja korttisi sulkemiseksi. Sulkupalvelu on auki 24 tuntia/vrk ja sen puhelinnumero on +358 20 333, kortin saat suljettua soittamalla OP Sulkupalveluun numeroon +358 100 0555.

Suljettuasi kortin tee rikosilmoitus poliisille. Rikosilmoituksen voit tehdä sähköisesti poliisin verkkosivuilla.