Sen lisäksi, että vastuullisuus huomioidaan sijoituspäätöksissä, on vastuulliselle sijoittajalle olennaista toimia aktiivisena omistajana. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sijoittaja pyrkii hyödyntämään omistajaoikeuksiaan, kuten osakkeenomistajan oikeutta äänestää yhtiökokouksissa, kannustaakseen sijoituskohteita eli yhtiöitä kestävämpään ja vastuullisempaan toimintaan.
OP-rahastot ovat hyödyntäneet äänioikeuttaan ulkomaisissa yhtiökokouksissa jo vuodesta 2017 lähtien, sekä osallistuneet suomalaisiin yhtiökokouksiin vuodesta 2010. Raportoimme äänestysaktiivisuudestamme ja julkaisemme tiedot yhtiökohtaisista äänestyksistä tuoreella aktiivista omistajuutta käsittelevällä raportillamme. Tästä linkistä pääset tutustumaan raporttiin.
- Vuoden 2022 alkupuoliskolla osallistuimme yhteensä 1160 yhtiökokoukseen sekä kansainvälisesti, että Suomessa. Keväällä 2022 osakkeenomistajien ilmastoaiheisten ehdotusten määrä kasvoi jälleen edelliseen yhtiökokouskauteen (2021) verrattuna. Vastuullisuusteemoista ilmasto on selkeästi eniten yhtiökokouksissa puhuttava teema, sanoo OP:n johtava ESG-asiantuntija Annika Esono Manninen.
Ilmastoteeman lisäksi yhtiökokousten esityslistoilla oli esimerkiksi hankintaketjuriskit ja niiden hallinta, inhimillinen pääoma, hallitusten kokoonpano eritoten sukupuolijakaumaan ja etniseen taustaan liittyen sekä johdon palkitseminen.