Alueen sijoittajat saavat eniten osinkoja Nordealta, Fortumilta ja Nokialta – Luvassa muhkea osinkopotti

OP Häme listasi pankin sijoittaja-asiakkaiden suurimmat osingonmaksajat. Pankin asiakkaat saavat eniten osinkoja Nordealta, Fortumilta ja Nokialta. Sijoitusjohtaja Juha Virtapalo vinkkaa, mitä osingoille kannattaa tehdä.

Moni suomalaisyritys jakaa kevään aikana osinkoja omistajilleen. Osingoilla tarkoitetaan yrityksen jaettavissa olevaa rahaa, joka kertyy yrityksen liiketoiminnan tuloksesta. Yritys voi käyttää kassavirtaansa velkojen maksuun, investointeihin tai summan voi jättää pankkitilille tai jakaa sen osinkoina osakkeenomistajille.

OP Häme kävi läpi, miltä yrityksiltä alueen sijoittajat saavat eniten osinkoja. OP Hämeessä viiden kärki on Nordea, Fortum, Nokia, Elisa ja Mandatum. Pankin asiakkaat saavat tämänhetkisten yritysten julkistamien tietojen mukaan osinkoja yhteensä 98 yritykseltä.

– Kokonaisuudessaan pankin sijoittaja-asiakkaat saavat muhkean potin osinkoja tänä vuonna. Valtaosalle pankin asiakkaista osingot kilahtavat tilille huhtikuussa ja toukokuussa. Monen yhtiön omistajaksi ehtiikin vielä tulla ennen osingonmaksua, kertoo sijoitusjohtaja Juha Virtapalo.

Vaikka viime vuosi oli haastava monelle yritykselle, OP ennakoi Suomen osakemarkkinan osinkopotin kasvavan hieman viime vuodesta.

– Euroissa mitattuna Helsingin pörssin osingot on tänä vuonna ennusteiden mukaan 12–13 miljardia euroa, kertoo OP:n salkunhoitaja Lauri Tillman.

Osake on omistettava ennen yhtiön määrittelemää irtoamispäivää, jos osingon haluaa itselleen. Käytännössä tämä yleensä tarkoittaa, että osake on omistettava viimeistään yhtiökokouspäivänä.

– OP:n sijoittaja-asiakkaat näkevät tärkeät osingonmaksuun liittyvät päivät esimerkiksi op.fi-palvelun osinkokalenterista, kertoo Juha Virtapalo.

Moni OP Hämeen asiakas suosii hyvää osinkovirtaa maksavia yrityksiä. Esimerkiksi Fortum on tänä vuonna yksi Helsingin pörssin suurimmista osingonmaksajista. Fortum on myös OP Hämeen osakesijoittaja-asiakkaiden toiseksi omistetuin osake. 

Kun osinkoja kilahtaa tilille, ne voi joko laittaa säästöön, kuluttaa tai sijoittaa uudelleen.

– Parhaan hyödyn pitkäjänteinen sijoittaja saa osingoista, kun muistaa sijoittaa ne uudelleen. Jos omistat osakesäästötilin, osingot pääsevät osakesäästötilillä kasvamaan korkoa korolle, sillä osingoista ei tilin sisällä peritä heti veroa ja voit sijoittaa pörssiosakkeisiin verovapaasti. Maksat verot vain voitoista, kun nostat tililtä rahaa, muistuttaa Juha Virtapalo.