OP Janakkalan Etua Elämään -lahjoitukset jaettiin monipuolisesti eri toimijan kesken

OP Janakkalan ensimmäinen Etua Elämään-lahjoituspotti määrältään 30.000 euroa
jaettiin laaja-alaisesti eri kohderyhmiä tavoittaville toimijoille. Lahjoituksen sai 14 eri hakijaa. Lahjoituskampanja
on osa OP Janakkalan vastuullisuustyötä, jota ohjaa pankin oma ja
OP Ryhmän vastuullisuusohjelma sekä omistaja-asiakkaiden mielipidekysely Kaikkien aikojen tekoja -kysely.

 

Lahjoitusten saajien valinnoissa on pyritty monimuotoisuuteen, eri kohderyhmiin ja ajankohtaisuuteen. Valintaperusteina ovat olleet pankin arvoihin eli ihmisläheisyyteen, vastuullisuuteen ja yhdessä menes-
tymiseen sopiva toiminta. Lisäksi valinnassa huomioitiin myös syksyn 2023 Kaikkien aikojen tekoja -omistaja-asiakaskyselyn tulokset.

 

Kaikkien aikojen tekoja -kampanjassa toteutettiin kysely, jossa kutsuimme omistaja-asiakkaamme vaikuttamaan oman osuuspankin vastuullisuustekoihin. Kuluvana syksynä kysely toteutettiin kolmatta kertaa. Janakkalan Osuuspankin omistaja-asiakkailta tuli vastauksia yhteensä 334 kappaletta. Vastausten määrä on ollut kasvussa joka vuosi.

 

Kyselyn vastauksissa suosituimmat teemat olivat seuraavat; Tuemme lasten ja nuorten harrastustoimintaa, Opastamme senioreita turvallisessa digiasioinnissa, Opetamme lapsille ja nuorille fiksua rahankäyttöä sekä Mahdollistamme nuorille kesätöitä OP:n piikkiin.

 

Omistaja-asiakkaiden mielipiteet pyrittiin huomioimaan myös Etua Elämään -lahjoitushaun päätöksissä. Lahjoitukset jaettiin seuraaville toimijoille:

 

Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat ry; Janakkalan alueen omaishoitajien ja erityislasten vanhempien toimintaan ja hyvinvoinnin tukemiseen

 

Janakkala Seura ry; Janakkala Ennen ja Nyt -lehden digitointiin

 

Janakkalan Ilvekset ry; lasten ja nuorten leiritoimintaan tulevien telttojen hankintaan

 

Janakkalan Jehut ry; lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen ja kehittämiseen

 

Janakkalan Nuorisoteatteriyhdistys ry; paikallisen teatteritoiminnan tukemiseen

 

Janakkalan Nuorison Tuki ry; Janakkalan kouluissa järjestettävien tanssin workshoppien järjestämiseen vuonna 2024 ja toiminnan tukemiseen

 

Napiala Skate ry; lasten ja nuorten ympärivuotisen harrastustoiminnan tukemiseen ja mahdollistamiseen

 

Riihimäen Uimaseura ry; janakkalalaisten uimakoulutoimintaan ja harrastustoiminnan tukemiseen

 

Sisu Hockey Hämeenlinna ry; janakkalalaisten lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen ja ulkopaikkakuntalisän kustannuksiin

 

SPR Janakkalan osasto; lasten ja nuorten kesäleirin järjestämiseen vuonna 2024

 

Tarinmaan seudun kyläyhdistys ry; janakkalalaisten luonnossa liikkumisen ja muun vapaa-ajan toiminnan tukemiseen

 

Tervakosken Moottorikerho ry; harrastustoiminnan aloittamisen tukemiseksi

 

Tervakosken Pato ry; maksuttoman kaikille lapsille ja nuorille avoimen jalkapallokoulun järjestäminen kesällä 2024

 

Vähikkälän Väljämä ry; nuorten hyvinvointiin ja mm. ensiapukurssin järjestämiseen

 

Muita OP Janakkalan vastuullisia tukemisen muotoja ovat lahjoituskampanjan lisäksi muun muassa Kesäduuni OP:n piikkiin, Taloustaito-opastus koululaisille ja Varmuutta Verkkoon opastukset senioreille.

Pankin Etua Elämään -lahjoituksesta on tarkoitus tehdä vuosittainen ja yhdistää se luonnollisesti osaksi Kaikkien aikojen tekoja -kampanjan kyselyä.

Lisätiedot: 

Mikko Suutari, 050 411 7132 tai mikko.suutari@op.fi