Luhangan ja Keski-Suomen osuuspankit suunnittelevat yhdistymistä

Luhangan Osuuspankki ja Keski-Suomen Osuuspankki suunnittelevat yhdistymistä keväällä 2022. Yhdistymisellä vahvistettaisiin kykyä tarjota pankkien asiakkaille digitaaliset, kilpailukykyiset ja monipuoliset palvelut nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.

– Sääntelyn merkittävä lisääntyminen heikentää jo nykyisellään pankkimme asiakaspalvelua, kun yhä suurempi osa toimihenkilöiden työajasta kuluu erilaisten hallinnollisten tehtävien hoitamiseen ilman, että se tuo mitään etua asiakkaille. Luhangan Osuuspankille haasteeksi on muodostunut myös pankin vakavaraisuuskehitys. Pääomavaateiden kasvun ja kannattavuushaasteiden myötä pankin vakavaraisuus on heikentynyt ja sen ennakoidaan heikkenevän edelleen tulevina vuosina. Osana suurempaa pankkia kykenemme keskittymään asiakaspalveluun huomattavasti nykyistä paremmin. Lisäksi pankin kyky rahoittaa paikallisesti merkittäviä hankkeita paranee, kertoo Luhangan Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Tuomo Kärnä.

– On hienoa, että Keski-Suomen Osuuspankki koetaan luotettavana kumppanina. Voimien yhdistäminen turvaa meille hyvät lähtökohdat vastata asiakkaiden tarpeisiin entistä vahvempana maakunnallisena pankkina, kertoo Keski-Suomen Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Anssi Kuoppala.

Pankkien hallitukset ovat allekirjoittaneet sulautumissuunnitelmat 25.5. ja 26.5. Luhangan Osuuspankin osuuskunnan kokous ja Keski-Suomen Osuuspankin edustajisto päättävät yhdistymisestä syksyllä 2021. Suunnitelman mukaan yhdistyminen tapahtuisi keväällä 2022.

Asiakassuhteet säilyvät

Yhdistymistä on valmisteltu hyvässä ja yhtenäisessä hengessä, ja pankkien hallitukset ovat yhtä mieltä siitä, että yhdistyminen olisi ennen kaikkea asiakkaiden etu.

– Pienen kokomme ja vähäisen henkilöstömäärän vuoksi meillä on haasteita turvata asiakaspalvelun saatavuus erityisesti lomien ja sairauspoissaolojen aikana. Myös kysynnän vaihteluihin on haasteellisempaa reagoida pienessä organisaatiossa, minkä takia osa asiakkaiden tarpeiden hoidosta viivästyy liian pitkäksi aikaa. Yhdistymisen myötä kykenemme turvaamaan asiakaspalvelun jatkuvuuden ja pystymme lisäksi tarjoamaan nykyistä laajemmat asiantuntijapalvelut asiakkaillemme erityisesti varallisuudenhoito- ja yrityspalveluiden osalta, toteaa Luhangan Osuuspankin toimitusjohtaja Tuomas Puttonen.

– Teknisesti Luhangan Osuuspankin asiakassuhteet jatkuisivat entisellään ja omistaja-asiakkaat siirtyvät OP Keski-Suomen omistaja-asiakkaiksi. Asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi. Tilinumerot, verkkopalvelutunnukset ja maksukortit säilyvät samoina. Lisäksi asiakkaat voivat hyödyntää OP Keski-Suomen omistaja-asiakkailleen tarjoamia omistaja-asiakasetuja. Henkilöstölle pankkien yhdistyminen tarjoaa paremman mahdollisuuden ammatilliseen erikoistumiseen, lisää Puttonen.  

Maakunnallisesta pankista laajempaa erityisasiantuntemusta

– Maakunnallinen pankki kykenee tarjoamaan laajempaa erityisasiantuntemusta. Vahvan pääomarakenteensa sekä hintakilpailukykynsä turvin se pystyy vastaamaan paremmin myös yritysten, maatalouden ja henkilöasiakkaiden rahoitustarpeisiin sekä varallisuudenhoidon ratkaisuihin. Toimipisteverkosto säilyy nykyisellään ja toimihenkilöt siirtyvät vanhoina työntekijöinä. Luhangan nykyinen toimitusjohtaja Tuomas Puttonen jatkaa OP Keski-Suomessa asiantuntijatehtävissä, toteaa OP Keski-Suomen toimitusjohtaja Pasi Sorri.

OP Keski-Suomi on noin 6 miljardin euron asiakasliiketoiminnallaan Suomen kahdeksanneksi suurin osuuspankki. Pankki työllistää toimialueellaan noin 140 finanssialan ammattilaista.