Reppu joka selkään -keräys tulee taas: OP Pohjois-Häme kerää koulureppuja vähävaraisten perheiden lapsille

OP Pohjois-Hämeen ja Hope ry:n vuosittainen Reppu joka selkään -keräys järjestetään 10.-28.7.2023. Kampanjalla tuetaan vähävaraisten perheiden lapsia lukuvuoden alussa.

Lapsiperheiden talous on voimakkaasti kohonneiden elinkustannusten myötä aiempaa tiukemmalla. Siksi OP Pohjois-Häme ja Hope ry haluavat yhdessä tukea lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta.

Reppu joka selkään -keräyksellä halutaan varmistaa tasavertainen alku koulutielle: tavoitteena on, että mahdollisimman monella lapsella on oma reppu heti ensimmäisestä koulupäivästä lähtien.

- Kaikilla on oikeus käydä koulua iloiten, ja pienillä teoilla voidaan saada aikaan merkityksellisiä kokemuksia. Haluamme kiinnittää yhdessä Hope ry:n kanssa huomiota lapsiperheiden avuntarpeeseen ja kannustaa myös asiakkaitamme hyviin tekoihin, kertoo OP Pohjois-Hämeen toimitusjohtaja Pertti Pyykkö.

Reppu joka selkään -keräyksessä kuka tahansa voi lahjoittaa koululaiselle repun tai muita koulutarvikkeita. Lahjoitusten toivotaan olevan uusia ja siististi pakattuja.

Keräys on järjestetty jo kuudesti ja sen avulla on joka vuosi saatu tuhansia reppuja peruskoululaisille ympäri Suomen. Hope ry:n toiminnanohjaaja Nora Nederström kertoo saaneensa asiakasperheiltä paljon kiitollista palautetta. Hope ry:n toiminnan piirissä oleville lapsiperheille kaikki tuki on tervetullutta, ja apua kaivataan etenkin jännittävän koulutien alkaessa.

Tarvikkeilla on suuri vaikutus kouluintoon, minkä vuoksi mahdollisuus omaan reppuun on tärkeä. Uusi reppu varmistaa myös sen, että lapsi voi tuntea samanarvoisuutta ikäistensä parissa.

- Koulunaloittajien lisäksi myös vanhemmat oppilaat kaipaavat mieleisiään tarvikkeita. On tärkeää, että voi olla oman ikäisensä omalla tyylillään, Nederström sanoo.

Lahjoitukset voi toimittaa 10.-28.7.2023 kaikkiin OP Pohjois-Hämeen konttoreihin niiden aukioloaikoina:

Oriveden konttori ma klo 10-13, Juupajoen konttori ti klo 10-12, Mäntän konttori ke ja pe klo 10-13, Keuruun konttori to klo 10-12.

Lisätiedot:

Paula Berggren, p. 010 256 8954