Tarjolla 120 kesätyöpaikkaa nuorille paikallisissa yhdistyksissä

OP Pohjois-Savo tuella 120 15-17-vuotiasta nuorta saa kesätyöpaikan oman alueen yhdistyksissä tulevana kesänä. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta osuuspankit mahdollistavat yhteensä yli 2000 nuoren kesätyön yleishyödyllisissä yhdistyksissä ympäri Suomen vuonna 2023. Paikallisissa yhdistyksissä tarjolla olevat kesätyöpaikat julkaistaan OP Pohjois-Savon nettisivuilla 13. maaliskuuta. Nuoria kannustetaan hakemaan Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kesätyöpaikkoja suoraan yhdistyksiltä 14. huhtikuuta mennessä.

Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa osuuspankit ympäri Suomen lahjoittavat tänä vuonna yhteensä yli 800 000 euroa yleishyödyllisille yhdistyksille nuorten työllistämiseksi. Samalla OP tukee lahjoituksilla kolmannen sektorin toimijoita. OP Pohjois-Savon palkkatukilahjoituksia haki yhteensä yli 80 pankin toimialueella toimivaa yleishyödyllistä yhdistystä ja säätiötä. Osa yhdistyksistä työllistää 2 nuorta. Pankki tukee nuorten työllistymistä kampanjan kautta yhteensä 48 000 eurolla.

Kesätyöpaikkoja (yhteensä 120) on tarjolla pankin toimialueella seuraavasti:

  • Iisalmessa 24,
  • Kaavilla 3,
  • Kuopiossa 58 (sisältää: Juankoskella 7, Karttulassa 3 ja Nilsiässä 6),
  • Leppävirralla 5,
  • Rautavaaralla 2,
  • Siilinjärvellä 8,
  • Suonenjoella 8,
  • Varkaudessa 8 ja
  • Varpaisjärvellä 4.

Kaikki kesätyöpaikat löytyvät tästä linkistä. Nuoret voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kesätyöpaikkoihin 13.4. –14.4.2023.

– Nuorten työllistymismahdollisuuksien tukeminen on myös lähellä osuuspankin omistaja-asiakkaiden sydäntä. Syksyllä 2022 toteutimme Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn, jossa teema nousi yhtenä suosituimpana, johon omistaja-asiakkaat toivovat osuuspankin vastuullisuustyön painottuvan. Monelle 15–17-vuotiaalle kampanjan kautta saatu kesätyö on ensimmäinen kokemus työelämästä. Samalla nuoret oppivat oman talouden hallinnan taitoja, kun ensimmäisestä kesätyöstä saadaan ensimmäinen palkka, sanoo OP Pohjois-Savon toimitusjohtaja Mikko Vepsäläinen.

Osuuspankkien lahjoituksen avulla yhdistykset palkkaavat 15-17-vuotiaita nuoria kesätöihin kahdeksi viikoksi. Nuoret hakevat kampanjan kesätyöpaikkoja suoraan yhdistyksiltä ja yhdistys vastaa kaikista nuoren kesätyöhön kuuluvista työnantajavelvoitteista. Kun yhdistys palkkaa nuoren, OP maksaa yhdistykselle nuoren kahden viikon palkan. Tuki yhden nuoren työllistämiseksi on 400 euroa. Kyseessä on kuudes kesä, kun OP Pohjois-Savo tarjoaa nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään.

– Osuuspankin palkkatuen kautta pystymme työllistämään nuoren tulevana kesänä. Nuorten työntekijöiden kanssa meidän on mahdollista pohtia seuran toimintaa nuorten näkökulmasta ja saamme toimintaamme uusia ideoita sekä lisäresurssia mm. lasten harjoitusten ohjaamiseen, kertoo Puijo Wolley Juniorit ry:n toiminnanjohtaja Maarit Viljakainen.