Toimitusjohtaja Mikko Vepsäläinen

Pankin uudeksi toimitusjohtajaksi Mikko Vepsäläinen

Pohjois-Savon Osuuspankin hallintoneuvosto valitsi kokouksessaan 1.12.2022 pankin uudeksi toimitusjohtajaksi varatuomari, EMBA Mikko Vepsäläisen. Hallintoneuvoston kokouksessa valittiin myös pankin hallituksen jäsenet seuraavaksi vuoden mittaiseksi toimikaudeksi.

Pohjois-Savon Osuuspankin hallintoneuvosto valitsi kokouksessaan torstaina 1.12.2022 pankin uudeksi toimitusjohtajaksi varatuomari, EMBA Mikko Vepsäläisen Kuopiosta. Valintaan saakka Vepsäläinen on toiminut Pohjois-Savon Osuuspankin varatoimitusjohtajana.

  - Mikko Vepsäläinen on kokemuksensa, koulutuksensa ja käytännössä osoittamiensa taitojen perusteella erinomainen valinta Pohjois-Savon Osuuspankin toimitusjohtajaksi. Ensi vuonna 120 vuotta täyttävä pankki saa hänestä hyvän toimitusjohtajan, jolla on vahva pankin liiketoiminnan, hallinnon ja toimialueen tuntemus, sanoo toimitusjohtajan valintaryhmän puheenjohtajana ja pankin hallituksen puheenjohtajana toiminut Matti Niiranen.

Vuonna 1976 syntynyt Vepsäläinen on kotoisin Suonenjoelta ja hänellä on oikeustieteellinen yliopistotutkinto. Edellisten 10 vuoden ajan Vepsäläinen on toiminut Pohjois-Savon Osuuspankin hallintojohtajana ja varatoimitusjohtajana. Viimeisimmäksi Vepsäläisen vastuualueeseen on kuulunut pankin henkilöstö, talous, kiinteistöt sekä markkinointi ja viestintä. Ennen tehtäväänsä Pohjois-Savon Osuuspankissa Vepsäläinen on toiminut vuosina 2009–2012 Pielisen Osuuspankin toimitusjohtajana ja vuosina 2004–2009 Nurmeksen Osuuspankin toimitusjohtajana. Lisäksi Vepsäläinen toimii OP Koti Itä-Suomi Oy LKV:n hallituksen jäsenenä ja hänellä on pitkä kokemus mm. useiden kiinteistöyhtiöiden hallituksessa toimimisesta.  

  - Vepsäläinen saa johdettavakseen erinomaisessa kunnossa olevan pankin, joka kuuluu monella mittarilla OP Ryhmään kuuluvien osuuspankkien kärkiryhmään, Niiranen jatkaa. Vepsäläinen aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä perjantaina 2.12.2022, jolloin toimitusjohtaja Seppo Pääkkö jää vuosilomalle ja sen jälkeen eläkkeelle vuoden 2023 alkupuolella.

Pohjois-Savon Osuuspankin avainlukuja (30.9.2022):

  • omistaja-asiakkaita 82 676
  • henkilöstöä 167
  • liikevoitto 25,8 milj. €
  • omat varat 497 milj. € 
  • vakavaraisuussuhde 34,5 %

Hallintoneuvoston kokous valitsi pankin hallituksen jäsenet seuraavalle toimikaudelle – hallitus valitsi uuden puheenjohtajan

Pohjois-Savon Osuuspankin hallintoneuvosto valitsi kokouksessaan 1.12.2022 pankin hallituksen jäseniksi seuraavalle vuoden mittaiselle toimikaudelle yliopiston lehtori, erikoistutkija Marko Hassisen Suonenjoelta, laitosjohtaja, professori Saara Julkusen Kuopiosta, maanviljelijä Tapio Korhosen Kuopiosta (Nilsiä), toimitusjohtaja, apulaisrehtori Jukka Kosusen Leppävirralta, laitosjohtaja, tutkimuspäällikkö Elsa Parosen Kuopiosta sekä toimitusjohtaja Jussi Viljakaisen Varkaudesta (Kangaslampi). Lisäksi pankin hallitukseen kuuluu toimitusjohtaja toimiaikanaan. Pankin hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja talousneuvos Matti Niiranen jää pois pankin hallituksesta, koska Niirasen kohdalla pankin säännöissä määritelty hallituksen jäsenen yläikäraja täyttyy. Niiranen toimi Pohjois-Savon Osuuspankin hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2012 lähtien sekä useiden vuosien ajan Pohjois-Savon OP-Liiton ja Itä-Suomen OP-liiton puheenjohtajana sekä OP Ryhmän nimitystoimikunnan jäsenenä ja puheenjohtajana. 

Pohjois-Savon Osuuspankin hallitus piti hallintoneuvoston kokouksen 1.12.2022 päätyttyä järjestäytymiskokouksensa, jossa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Jussi Viljakainen Varkaudesta ja varapuheenjohtajaksi laitosjohtaja, tutkimuspäällikkö Elsa Paronen Kuopiosta. Viljakainen on toiminut Pohjois-Savon Osuuspankin hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 2011 lähtien, ja Paronen on toiminut pankin hallituksen jäsenenä vuodesta 2019 lähtien.  

 - Pankin ylimmässä johdossa tapahtuu nyt muutoksia. Pankki on erinomaisessa kunnossa, pankin ylimpään johtoon valitut henkilöt ovat erittäin osaavia ja kokeneita, ja ylimmän johdon toiminnan jatkuvuudesta on huolehdittu hyvin. Näin ollen pankilla on hyvät edellytykset keskittyä perustehtävänsä toteuttamiseen – edistämään omistaja-asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia, toteaa hallintoneuvoston puheenjohtaja Juha Valaja.