- Meille OP Uusimaassa paikallisuus on tärkeää, ja juuri osuustoiminnallisuuden ansiosta voimme tukea paikallista elinvoimaa. Se on meille mahtava etu ja mahdollisuus olla mukana monen asiakkaamme arjessa. Liikutamme noin 35 000 lasta, nuorta ja aikuista vuosittain kumppanuuksiemme avulla. Samalla haluamme muistuttaa siitä, että pankki on mukana elämän joka osa-alueella, summaa OP Uusimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Hanna Korhonen.
Haluamme liikuttaa toimialueemme lapsia ja nuoria, tukea taidetta ja kulttuuria, sekä torjua syrjäytymistä ja yksinäisyyttä. Yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa teemme vastuullista työtä toimialueemme asukkaiden ja yhteisöjen hyväksi. OP Uusimaa edistää myös vastuullisuusohjelman mukaisesti taloustaitoja, jotta kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet huolehtia omasta taloudesta. Se näkyy esimerkiksi nuorten taloustaito-opetusten muodossa, jota teemme kouluissa ja erilaisissa urheiluseuroissa.
Arvot; ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen, antavat työlle ja valinnoille merkityksen ja ohjaavat päivittäistä arkea. Ne ovat myös asioita, joita painotamme kumppanuusvalinoissa. OP Uusimaalla on noin 70 pitkäaikaista yhteistyökumppania ja Hippo-yhteistyöseuraa. Osan yhteistyöseuran kanssa yhteistyötä on jatkettu jo yli 30 vuotta, osan kanssa yhteistyö on tuore, viime vuoden lopulla solmittu. Pitkäaikaisten kumppanuuksien lisäksi järjestetään kaksi kertaa vuodessa avoin yhteistyötukihaku, jonka kautta paikalliset seurat ja yhdistykset voivat hakea kertaluontoista tukea.
Emme etsi nyt uusia yhteistyökumppaneita aktiivisesti. Seuraavan yhteistyötukihaun järjestämme tulevana keväänä, jonka kautta jaamme kertaluontoista tukea paikallisille yhdistyksille ja seuroille. Tiedotamme hausta sivuillamme op.fi/web/op-uusimaa/etusivu
Kaikki OP Uusimaan yhteistyökumppanit aakkosissa:
Amos Rex
Beat Basket Järvenpää ry
Blues Volley ry
Espoon Akilles
Espoon Tapiot ry
FC Futura
FC Futura Juniorit ry
FC Kirkkonummi ry
Harjun kiekko ry
Helsinki International Horse show
Helsinki Ski Weeks
HIFK Friidrott r.f.
Helsingin Jalkapalloklubi ry
Hunters Juniors ry
Hyvinkään Seudun Urheilijat ry
Hyvinkään Tahko ry
Hyvigolf Oy
Hyvinkään Palloseura ry
Hyvinkään Rasti ry
If Sibbo-Vargarna
Jääurheiluseura Haukat ry
Järvenpään Voimistelijat ry
Järvenpään Palo ry
Karkki-Rasti ry
Kau-Koris ry
Kellokosken Alku ry
Kenttäurheilijat -58 ry
Keravan Urheilijat ry hiihtojaosto
Keravan Pesis-juniorit ry
Kerkkoon Urheilijat ry
Kinnarin Pesis 2006 ry
Kurra ry
Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö sr
Lions Club Tuusulanjärvi ry
Loviisan Tor r.f.
Lohjan Pallo ry
Länsi-Uudenmaan Urheilijat ry
Mirko Lahti
Nummen Kipinä ry
Nummelan Palloseura ry
Nurmijärven Musiikkiopisto
Nurmijärven jalkapalloseura ry
Nummelan Tarmo ry
Nurmijärven Yleisurheilu ry
Meidän Festivaali /Järvenpään Sibelius-seura ry
OmaKamu ry
Oy HIFK-Hockey Ab
Padel Arena Porvoo Oy
Porvoon Akilles ry
Porvoon Hunters ry
Porvoon Salibandyseura ry
Porvoon Butchers ry
Porvoon Urheilijat ry
Raiders Basket ry
Rajamäen Rykmentti
Rastihaukat ry
Rasti-jyry
Roihu ry
St. Laurence Golf
Suunnistusseura Lynx ry
Tapiolan Honka ry
Tuusulan Voima-Veikot ry
Veikkolan Veikot ry
Vantaan Jalkapalloseura ry
Vihdin Viesti ry
Viipurin Urheilijat ry
ÅIF