OP Ylä-Pirkanmaalla onnistunut vuosi – omistaja-asiakkaille entistä paremmat edut

Pankin tulosvuosi 2023 oli hyvin kaksijakoinen. Korkojen nousu paransi korkokatetta ja tulosta. Toisaalta korkokehitys hiljensi luottokysyntää, mistä syystä pankin luottokanta pieneni.

-Käytämme hyvää tulosta asiakkaidemme eduksi tukemalla monin tavoin toimialueemme elinvoimaisuutta, ja palkitsemalla omistaja-asiakkaitamme entistä enemmän.  Kuluvana vuonna odotamme, että markkinakorkotaso laskee ja rahoituksen kysyntä elpyy ainakin loppuvuonna, sanoo toimitusjohtaja Leena Selkee.

 

Pankki maksoi viime vuonna OP-bonukset 30 prosentilla korotettuna. Omistaja-asiakkaille maksettujen bonusten kokonaismäärä nousi 1.448.000 euroon. Lisäksi omistaja-asiakkaat ovat saaneet päivittäispalvelupaketit ilmaiseksi lokakuun alusta lähtien.

 

- Tänä vuonna lisäedut hyödyttävät omistaja-asiakkaitamme liki 1,1 miljoonalla eurolla, toteaa Leena Selkee.  Vuonna 2024 OP-bonukset maksetaan 40 prosentilla korotettuna, ja päivittäispalvelupakettien maksuttomuus jatkuu koko vuoden. On myös tärkeätä, että pystymme vahvistamaan vakavaraisuuttamme ja riskinkantokykyämme heikon taloussuhdanteen jatkuessa edelleen.

 

Pankin vakavaraisuus nousi yli 33 prosenttiin. Voimakas korkotason nousu paransi korkokatetta 94,5 prosenttia. Pitkälti korkokatteen ansiosta pankin liikevoitoksi muodostui 9,8 milj. euroa, kun se edellisvuonna oli 3,4 milj. euroa. 

 

Luottokysyntä oli yleisestä talouden tilasta ja kohonneesta korkotasosta johtuen vaisua koko vuoden, mikä aiheutti pankin luottokantaan neljän prosentin laskun.  Luottokanta oli vuoden lopussa 369,8 milj. euroa. Uusi luottoja myönnettiin 54 prosenttia edellisvuotta vähemmän.  Luotoista tehdyt laskennalliset arvonalentumiset pysyivät kohtuullisella tasolla.

 

-Erityisen hiljaista oli yritys- ja maatalousrahoituksen puolella. Rakentamisen kustannusnousu ja korkotaso ovat saaneet monet asiakkaat lykkäämään investointejaan. Osalla maatiloista luotonhoitokyky on myös heikentynyt jonkin verran edellisvuodesta, toteaa Selkee.

 

Talletuskanta supistui neljällä prosentilla, ja oli vuoden lopussa 361,2 milj. euroa. Koko asiakasvarainhankinta laski 0,9 prosentilla, vaikka asiakkaiden sijoitukset rahasto-osuuksiin ja vakuutussäästöihin kasvoivat. Korkotason nousu näkyi selvästi viime vuonna tehdyissä sijoituspäätöksissä, ja mm. pääomaturvatut indeksilainat ja korkorahastot olivat suosittuja.

 

-Vastuullisten sijoitusten merkitys ja asiakkaiden halu sijoittaa vastuullisesti on kasvava trendi. Säännöllisen säästämisen sopimuksia, jotka toimivat asiakkaiden talouden puskureina heikkoina aikoina, avattiin edelleen vilkkaasti. Noin 25 prosentilla kaikista asiakkaista on joku säännöllisen säästämisen sopimus, sanoo Selkee.

 

Pankki teki vastuullisuustyötä omalla toimialueellaan viime vuonna useilla eri tavoilla. Paikallisesti ja vastuullisesti toimivia yhteistyökumppaneita, mm. yleishyödyllisiä yhdistyksiä ja yhteisöjä, tuettiin sponsorisopimuksilla yhteensä noin 50.000 eurolla.  Pääpaino oli lasten ja nuorten koulutuksen ja työllistymisen edistämisessä sekä liikunta- ja kulttuuriharrastusten tukemisessa.   Pankki osallistui mm. ”Kesäduuni OP:n piikkiin” -kampanjaan, jonka kautta paikalliset yhdistykset ja yhteisöt työllistivät 22 nuorta kesän aikana.  Koulujen 8- ja 9-luokkien oppilaille järjestettiin taloustaito-opetusta ”Ajokortti työelämään” ja ”Ysit töihin” -konseptien kautta yhteistyössä paikallisten 4H-Yhdistysten kanssa.  Ikäihmisten digitaitoja kehitettiin useissa digiopastustilaisuuksissa eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Yleishyödyllisiin tarkoituksiin lahjoitettiin tilikauden aikana lisäksi yhteensä 22 400 euroa.

- Kuluvana vuonna inflaation on ennustettu rauhoittuvan, ja sen myötä markkinakorot todennäköisesti tulevat laskemaan. Paine asuntokaupan vilkastumiseksi on jo melko kova. Pankin tulos säilyy kohtuullisen hyvällä tasolla tänäkin vuonna, vaikka korkokate jonkin verran heikkeneekin, toteaa Leena Selkee lopuksi.