Arvo-osuustili eli osakesalkku

Mikä on arvo-osuustili eli osakesalkku?

Arvo-osuustili eli osakesalkku on sähköisten arvopapereiden hallinnointiin tarkoitettu tili, jolla säilytetään erilaisia sähköisiä arvopapereita, kuten osakkeita ja joukkovelkakirjalainoja. Sijoittajan ostaessa arvo-osuuden hän ei saa siitä fyysistä osakekirjaa, velkakirjaa tai muuta arvopaperia, vaan omistus kirjautuu suoraan arvo-osuustilille. Arvo-osuustili on siis sähköinen arvopaperien säilytystili.

Arvo-osuustilille merkitään tietoja tilin arvo-osuuksien omistajasta, arvo-osuuksien lukumäärästä sekä siitä, minkälaisista arvo-osuuksista on kyse. Tilitiedoista ilmenee myös arvo-osuuksien omistajaan kohdistuvat oikeudet ja rajoitukset. 

Arvo-osuustili on monelle sijoittajalle tarpeellinen

Arvo-osuustili on pankkitilin kaltainen ja kuuluu rekisterisalaisuuden piiriin. Arvo-osuustilillä voi kuitenkin säilyttää vain arvopapereita. Arvo-osuustilille ei siis voi tallettaa rahaa, eikä siltä voi tehdä nostoja eikä maksaa laskuja. 

Arvo-osuustilin lisäksi tarvitaan siis myös erillinen, tavallinen pankkitili, jolle voidaan maksaa esimerkiksi osakkeiden osingot, ja jonka kautta hoidetaan osakekauppoihin liittyvä muu rahaliikenne ja mahdolliset palvelumaksut.  

Aina vuoden lopussa sijoittaja saa tiliotteen omistuksistaan ja saamistaan tuotoista, kuten osingoista. Näitä tietoja tarvitaan verotusta varten. Tiedot sijoituksista menevät verottajalle automaattisesti, mutta tiedot on syytä tarkistaa myös itse. 

Kaikkia arvopapereita ei ole automaattisesti välttämätöntä säilyttää arvo-osuustilillä. Pörssissä listattujen osakkeiden säilytys ja kauppa tapahtuu kuitenkin aina juuri arvo-osuustilin kautta. Myös osa listaamattomista yhtiöistä on muuttanut osakkeensa arvo-osuuksiksi, jolloin ne on säilytettävä arvo-osuustilillä. 

Miten avaan arvo-osuustilin?

Saat arvo-osuustilin ja arvopaperisäilytyksen käyttöösi, kun avaat osakesijoittajan palvelupaketin. Osakesijoittajan palvelut on paketoitu kahdeksi eri kokonaisuudeksi kaupankäyntiaktiviteetin mukaan. Arvopaperisäilytys ja arvo-osuustili sisältyvät kumpaankin palvelupakettiin automaattisesti. Molemmat säilytyspaketit sisältävät lisäksi kotimaisen, laadukkaan ja kattavan osaketutkimuksen palvelun OP Analyysin.

Valitse säästäjän palvelupaketti, jos teet osakekauppaa harvakseltaan ja sinulle riittää kattavat ja laadukkaat peruspalvelut. Jos teet kauppaa esimerkiksi viikoittain tai useammin ja haluat seurata osakemarkkinoita reaaliajassa, suosittelemme sinulle kattavaa sijoittajan palvelupakettia. Halutessasi voit täydentää pakettia lisämaksullisella peruspakettia laajemmalla reaaliaikaisella markkinainformaatiolla.

Voit avata palvelupaketin helposti op.fi:ssä OP:n verkkopalvelutunnuksilla. Jos sinulla ei vielä ole OP:n verkkopalvelusopimusta, ota yhteyttä lähimpään osuuspankkiin. Palaamme asiaasi mahdollisimman pian. 

Jos arvopaperisäilytyksesi siirtyy OP:hen toisesta säilyttäjäyhteisöstä, varaudu 5 arkipäivän katkoon osakekaupankäynnissäsi.

Arvo-osuustili on omistaja-asiakkaalle maksuton

Maksuttoman arvo-osuustilin lisäksi omistaja-asiakkaana saat myös muita rahanarvoisia etuja osakesijoittamiseen. Pääset automaattisesti hinnaston toiselle palkkiotasolle, jossa välityspalkkio on 0,17 prosenttia kauppasummasta, kuitenkin vähintään 7 euroa toteutuneelta toimeksiannolta. 

Tämän lisäksi omistaja-asiakkaana maksat enintään 1 prosentin välityspalkkion kotimaisten osakkeiden kaupankäynnistä arvo-osuustilin kautta.

Arvo-osuustilin hinnasto
Tutustu arvo-osuustilin hintoihin.
Osakesäästötili vai arvo-osuustili?
Oletko miettinyt kumpi tili sijoittamiseen kannattaa valita: osakesäästötili vai arvo-osuustili?
Kansainvälinen osakesijoittaminen
Laajenna sijoitusavaruuttasi. Tarjolla tuhansia osakkeita jopa 14 eri markkinapaikalta ympäri maailmaa.
Osakesijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki. Muistathan, että sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan.