Kananmunat

Miten perintöä voi suunnitella ja jakaa etukäteen?

Suunnittelu kannattaa, sillä niin voit varmistaa, että perintö tulee jaettua kuten tarkoitit ja madollisimman edullisesti.

Perintösuunnittelussa käydään läpi ketkä ovat lainmukaisia perillisiäsi ja miten saat siirrettyä omaisuutesi haluamillesi henkilöille joko jo elinaikanasi tai kuoleman jälkeen.

Perintösuunnittelun keinot

Testamentti on yksi tärkeimmistä perintösuunnittelun välineistä. Testamenttityypillä on vaikutusta myös verotukseen, sillä eri tyyppisiä testamenttaja verotetaan eri tavoin.

Omaisuutta voi myös siirtää perillisille etukäteen. Esimerkiksi omille lapsilleen voi lahjoittaa varoja alle 5.000 euroa kolmen vuoden kuluessa ilman veroja. Varojen siirtämisen voi suunnitella toteutettavaksi vakuutuksen kautta elinaikana ja kuoleman jälkeen erilaisten edunsaajamääräysten perusteella.

Lisää esimerkkejä perintösuunnittelusta:

  • Erilaiset testamenttimääräykset
  • Omaisuuden lahjoittaminen elinaikana
  • Perinnön tai lahjan hajauttaminen usealle saajalle
  • Yhden sukupolven ylittäminen lahjoituksessa tai testamentissa
  • Hallintaoikeuden pidättäminen lahjoituksen kohteeseen
  • Säästö- tai sijoitusvakuutusten edunsaajamääräykset
  • Lahjakirjan tai testamentin avio-oikeusmääräykset.

Miten aloitat perintösuunnittelun?

Perintösuunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Useimmiten voit valita useasta eri vaihtoehdosta itsellesi parhaiten sopivat keinot omaisuuden siirtämiseksi. Valintaan vaikuttavat useat eri säännökset. Siksi suunnittelussa kannattaa käyttää asiantuntijan apua. Osuuspankin lakiasiantuntijat auttavat sinua suunnitelman laatimisessa, varaa aika tapaamiseen.

Lainsäädäntö muuttuu jatkuvasti erityisesti verotuksen osalta, joten muista tarkistaa aika ajoin perintösuunnitelmasi ajantasaisuus.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä omaan osuuspankkiisi. Pankissa kerrotaan erilaisista vaihtoehdoista ja laaditaan tarvittavat asiakirjat.