Nainen ja mies ovat aloittaneet aikuisopiskelun ja he työskentelevät kannettavilla tietokoneillaan.

Aikuisopiskelu – vinkit aikuisopiskelijalle

Oletko aloittanut opinnot aikuisopiskelijana? Aikuisopiskelija on usein tilanteessa, jossa arkipäiviin voi opiskelujen lisäksi kuulua työ, perhe-elämä ja esimerkiksi asuntolaina. Olemme koonneet listan, josta löytyy hyviä vinkkejä aikuisopiskelijalle.

Aikuiskoulutus – opiskelua täyspäiväisesti vai työn ohessa

Moni aikuisopiskelija hakeutuu aikuiskoulutukseen muun elämän, esimerkiksi perhekiireiden tai työskentelyn ohessa. Tällöin eri vaihtoehtoja on hyvä puntaroida tarkoin: aiotko esimerkiksi opiskella täysipäiväisesti, osana lyhyempää työviikkoa tai suunnitteletko jääväsi vuorotteluvapaalle? Myös aloitettavat opinnot vaikuttavat olennaisesti siihen, mikä opiskelutapa sopii sinulle parhaiten. Olipa ratkaisusi mikä tahansa edellisistä vaihtoehdoista tai jokin muu,  voit seuraavien neuvojen avulla suunnitella talouttasi opintojen aikana.

Aikuisopiskelijan tuet

Koulutusrahasto myöntää aikuiskoulutustukea omaehtoiseen koulutukseen osallistuvalle aikuisopiskelijalle, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä.
Aikuiskoulutustuen saaminen edellyttää, että

  • olet ollut vähintään 8 vuotta työelämässä työntekijänä tai yrittäjänä
  • nykyinen työsuhteesi tai päätoiminen yritystoimintasi on kestänyt vähintään vuoden
  • olet työstäsi opintovapaalla
  • et saa muuta tukea opintoihisi.
     

Opintolainaa aikuisopiskelijalle

Voit saada opintolainaa myös aikuisopiskelijana. Tiedot lainan määrästä ja lainantakauksen kriteereistä löydät Kelan sivuilta.

Vuorottelukorvaus

Jos olet kokoaikaisessa työsuhteessa, voit sopia työnantajasi kanssa vuorotteluvapaasta, joka kestää yhtäjaksoisesti vähintään 100 ja enintään 180 kalenterivuorokautta. Voit saada vuorotteluvapaan aikana vuorottelukorvausta, jos:

  • Olet ollut työelämässä vähintään 20 vuotta ennen vuorotteluvapaan alkamista.
  • Olet ollut nykyisen työnantajasi palveluksessa yhtäjaksoisesti vähintään 13 kuukautta, eikä sinulle ole tänä aikana kertynyt yli 30 päivän palkatonta poissaolojaksoa.
  • Eläkeikääsi on aikaa vähintään 3 vuotta.

Suunnitelmissa aikuiskoulutus?

Oletko suunnittelemassa jatkokoulutusta tai haaveiletko uudesta ammatista? Mikäli suunnittelet aloittavasi opiskelun tulevaisuudessa, voit varautua opiskelun tuomiin muutoksiin jo etukäteen.

Varsinkin päätoiminen aikuisopiskelu merkitsee usein kuukausittaisten tulojen laskua. Jos haaveilet kouluttautumisesta unelmiesi ammattiin, voit pyrkiä varautumaan taloudellisiin muutoksiin jo hyvissä ajoin. Säästäminen on siis hyvä vaihtoehto, kun haluat ylläpitää elintasosi myös opintojen aikana. Voit aloittaa säästämisen helposti pienistä summista ja oman suunnitelmasi mukaisesti. Tilisäästäminen on hyvä vaihtoehto, mutta voit halutessasi harkita säästämistä rahastoihin. Rahastosäästämisen vaihtoehdoista löytyy nimittäin sopivia rahastoja myös henkilölle, joka haluaa säästää rahojaan suurempaa hankintaa varten. Sinun ei tarvitse pelätä, että varasi olisivat ikuisiksi ajoiksi sidottuina rahastoon: esimerkiksi säästäjän rahastojen rahasto-osuuksien myyminen onnistuu koska tahansa ja saat rahasi käyttöön tarpeen vaatiessa.  

Yllättävät ongelmat

Vaikka varautuisit opintojen myötä keventyvään kukkaroon, voi jokin yllättävä meno ikävästi horjuttaa talouttasi. Jos esimerkiksi laskupino kasvaa, kannattaa sinun viipymättä ottaa yhteys velkojiin. Myös yhteydenotto pankkiin kannattaa – voimme sopia olemassa olevien lainojen muutosjärjestelyistä tai mahdollisesti maksuvapaasta kuukaudesta. Lyhennysvapaalla tarkoitetaan jaksoa, jonka aikana lainasta maksetaan vain korkoja. Lyhennysvapaan avulla voit tasapainottaa talouttasi joustavasti opiskeluidesi aikana.