Omistaja-asiakkaat pääsivät vaikuttamaan oman alueensa vastuullisuustekoihin – tärkeimmäksi nousi lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen

OP Keski-Suomi kysyi tänäkin syksynä omistaja-asiakkailtaan, millaisia vastuullisuustekoja osuuspankin tulisi toteuttaa. Pankin omistaja-asiakkaat valitsivat tärkeimmiksi teemoiksi lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemisen, senioreiden opastamisen turvalliseen digiasiointiin ja teot lähiluonnon hyväksi. Kolmatta kertaa järjestettyyn valtakunnalliseen, osuuspankkien yhteiseen Kaikkien aikojen teko-ja -kyselyyn vastasi lähes 49 000 henkilöä, joista 2000 oli OP Keski-Suomen omistaja-asiakkaiden vastauksia.

Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn tavoitteena on osallistaa osuuspankin omistaja-asiakkaat vaikuttamaan oman osuuspankin vastuullisuustyöhön ja sitä kautta toimialueen tulevaisuuteen. Kysely toteutettiin OP Mediassa 18.9.–29.10.2023, ja osuuspankki hyödyntää sen tuloksia päätöksenteossaan. 

Tämän syksyn kyselyn perusteella OP Keski-Suomen omistaja-asiakkaille keskeisimmät vastuullisuusteemat olivat lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen, senioreiden opastaminen turvalliseen digiasiointiin ja teot lähiluonnon hyväksi. 

- Teemojen painotukset muuttuivat aika paljonkin viime vuoteen verrattuna. Aikaisemmin nuorten työllistymisen tukeminen on pitänyt kärkisijaa, tänä syksynä se nähtiin vähiten tärkeänä. Senioreiden turvalliseen digiasiointiin opastaminen nousi nyt aikaisempaan verrattuna vahvemmin esiin. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen ja taloustaito-opastus sekä teot lähiluonnon hyväksi ovat vahvasti mukana myös tänä syksynä. kertoo viestintäpäällikkö Pia Saikkonen. 

Vuoden 2024 kuluessa OP Keski-Suomi huomioi kyselyn tuloksia vastuullisuustyössään kuten hyväntekeväisyyslahjoituksissa ja sponsorikumppanuuksissa.

- Kaikkien aikojen teot tuovat OP Keski-Suomen vastuullisuusohjelmaa eläväksi. Haluamme OP Keski-Suomessa tietää, mikä omistaja-asiakkaillemme on tärkeää ja millaiseen vastuullisuustyöhön meidän tulisi erityisesti panostaa, jatkaa Saikkonen.

Vastausten pohjalta osuuspankit toteuttavat eri puolilla Suomea mm. taloustaito-opetusta, tukevat nuorten työllistymistä ja järjestävät digitaalisen asioinnin opastuksia. OP Keski-Suomen vastuullisuustekojen toteutumisesta ja käytännön toimista kerrotaan pankin verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. 

Lisätiedot:
OP Keski-Suomi, viestintäpäällikkö Pia Saikkonen, p. 010 256 5610 tai pia.saikkonen(a)op.fi