Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Yhtye on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP oli tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.
Yhtye lopetti toimintansa vuonna 2013 eikä ole sen jälkeen esiintynyt julkisesti lukuisista kyselyistä huolimatta. PMMP – KOKO SHOW -stadionkonsertti päättää fanien pitkän odotuksen. Elokuussa on luvassa tuttuja kappaleita taianomaisissa puitteissa, yhteislaulua, riemua, koskettavuutta sekä vaaran ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
"Kymmenen vuoden jälkeen koko meidän ryhmä on paremmassa soitto- ja laulukondiksessa kuin koskaan. On mielenkiintoista vetää koko show kaikkien lisäkokemusten valossa jengille. Toivottavasti kaikki halukkaat pääsevät paikalle!" Paula Vesala sanoo.
Lisätietoja konsertista: warnermusiclive.fi/pmmp
Milloin ennakkomyynti on avoinna?
Valtavan kysynnän vuoksi ennakkomyynti on päättynyt.
Julkinen lipunmyynti alkaa maanantaina 18.9.2023 klo 9.00 Lippupisteessä.
Mitä liput maksavat?
Liput alkaen 49,90 € + tilausmaksut (alkaen 1,50 € Lippu.fi)
VIP-liput alkaen 129,00 € + alv
Liput myy Lippu.fi.
Ostorajoitus on 8 lippua / asiakas. Ei varauksia.
Paikkoja vain rajoitetusti.
Miten saan edun?
Voit lunastaa edun ja ostaa liput kätevästi OP-mobiilissa:
1. Jos sinulla ei vielä ole OP-mobiilia, lataa se sovelluskaupasta. Saat sovelluksen käyttöösi OP:n tunnuksilla.
2. Valitse OP-mobiilissa alhaalta Muut, sen jälkeen Omistaja-asiakas
3. Valitse vielä Kumppaneidemme tarjoamat edut ja pääset ostamaan liput.
HUOM! Edun painikkeesta pääsy vain yhden kerran lippuostoksille!
OP-mobiilin Edut-osion kautta tarjottavat kumppaniedut ovat saatavissa 18 vuotta täyttäneille omistaja-asiakkaille.
Katso myös muut omistaja-asiakkaan edut OP-mobiilista
YHTEISTYÖSSÄ OP ja Warner Music Live
Konsertin järjestäjä: Warner Music Live
Liput myy: Lippu.fi
Kuva: Warner Music Live
OP ei toimi tapahtuman järjestäjänä, eikä vastaa lipunmyynnistä.
OP ei vastaa palveluntuottajan toiminnasta, sen tuottamien palveluiden sisällöstä tai saatavuudesta.
OP pidättää oikeuden edun ja/tai kampanjan sisällön, hinnan ja keston muutoksiin.