OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt

Eurooppalaista laatua salkkuun

Osakeyhtiöt maksavat osakkailleen osinkoina sen osan tuloksesta, jota eivät tarvitse liiketoimintansa harjoittamiseen tai kehittämiseen. Korkeita osinkoja maksavat siis tyypillisesti vakavaraiset yhtiöt, joiden näkymät ovat hyvät. OP-Eurooppa Osinkoyhtiöiden kautta sijoittaja pääsee yhdellä sijoituksella käsiksi kattavaan hajautukseen laajalla markkina-alueella toimivia länsieurooppalaisia laatuyhtiöitä.

  • Kohdemarkkinana Eurooppa, jossa suurimpina osakemarkkinoina ovat Iso-Britannia, Sveitsi, Saksa ja Ranska.
  • Sijoituskohteena vakaat ja näkymiltään suotuisat yhtiöt, joiden valinnassa painotetaan hyvää ja kasvavaa osinkotuottoa.
MERKINTÄPALKKIO VUOSITTAINEN HALLINNOINTIPALKKIO LUNASTUSPALKKIO
0,75 % 1,60 % 0,75 %
Jatkuvista säästösopimuksista ei peritä merkintäpalkkiota. Rahasto-osuudet kerryttävät OP-bonuksia henkilöasiakkaille, jotka ovat osuuspankin omistaja-asiakkaita.

Markkinoilta löytyy runsaasti todennäköisiä hyvien osinkotuottojen tuojia, vaikka Euroopan talousnäkymiin liittyy edelleen epävarmuustekijöitä ja kasvun ennakoidaan jatkuvan verkkaisena. Niiden houkuttelevuus kassavirran lähteenä on viime vuosien matalan korkotason myötä lisääntynyt entisestään. Rahasto tavoittelee korkeita osinkotuottoja vakaista ja näkymiltään suotuisista yhtiöistä pääosin läntisestä Euroopasta. Alueen suurimpia osakemarkkinoita ovat Iso-Britannia, Sveitsi, Saksa ja Ranska.

OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt on osakerahasto korkeita osinkotuottoja arvostavalle sijoittajalle. Laajalle markkina-alueelle ja useille toimialoille jakautuva osakerahasto palvelee perusteellista hajautusta hakevaa. Osinkohakuisen rahaston sijoituskohteiksi valikoituu laatuyhtiöitä, joten niiden konkurssiriski on esimerkiksi toimintaansa aloittelevia kasvuyhtiöitä matalampi. Rahastoon sijoittavan on kuitenkin siedettävä yleistä osakemarkkinariskiä eli rahaston arvon huomattavaakin vaihtelua markkinatilanteiden mukaan. Osinko-osakkeita painottavana rahaston tuotto voi myös jäädä jälkeen muista Euroopan osakemarkkinoihin sijoittavista rahastoista joissakin markkinatilanteissa. Rahastoa suositellaan ensisijaisesti sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua.

OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt -rahaston maaliskuun tuotto 3,63 %

OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt -rahaston maaliskuun tuotto oli 3,63 % ja rahaston vertailuindeksin tuotto oli 3,94 %. Tuottokehitykseen eniten positiivisesti vaikuttaneet toimialat olivat pankit, lääkeyhtiöt ja vakuutus. Tuottokehitykseen eniten negatiivisesti vaikuttaneet toimialat olivat merikuljetusyhtiöt, lentorahti ja IT-palvelut.

Rahaston suurimmat sektoripainot maaliskuun lopussa olivat rahoitus (noin 18 %), teollisuus (noin 16 %), ja terveydenhuolto (noin 13 %).

Vahvojen makrotalouslukujen sarja sai jatkoa Yhdysvalloissa maaliskuussa, kun viimeisin työllisyysraportti oli odotetun positiivinen. Työpaikkoja syntyy tasaisesti ja palkkojen nousu tukee yksityistä kulutusta. Myös Atlantan Fedin ensimmäisen kvartaalin BKT-ennuste indikoi talouskasvun jatkuneen pirteänä USA:ssa. Inflaatio on ollut odotuksia sitkeämpää Amerikassa, minkä vuoksi odotukset Fedin koronlaskuista ovat maltillistuneet entisestään. Fed nosti talouskasvuennustettaan ja laski työttömyysennustettaan viimeisimmässä kokouksessaan. EKP sen sijaan leikkasi inflaatioennusteitaan ja vihjaili rahapolitiikan keventämisen aloittamisesta kesäkuussa. Japanissa keskuspankki lopetti viimein pitkään jatkuneen negatiivisten korkojen aikakauden.

Jukka Ukkonen
salkunhoitaja

OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt on osakerahasto, joka sijoittaa varansa pääosin läntisen Euroopan osakemarkkinoille. Alueen suurimpia osakemarkkinoita ovat Iso-Britannia, Sveitsi, Saksa ja Ranska.

Rahasto on tyylirahasto, joka painottaa sijoituksissaan yhtiöiden hyvää ja kasvavaa osinkotuottoa sekä liiketoimintamallin kestävyyttä. Siten rahaston sijoituskohteiksi valikoituu laatuyhtiöitä eri toimialoilta.

Rahaston sijoitukset toteutetaan pääasiassa suorien osakesijoitusten avulla. Rahasto voi käyttää sijoitustoiminnassaan johdannaisinstrumentteja suojautuakseen markkinoiden muutoksilta, korvatakseen suoria sijoituksia sekä edistääkseen muutoin tehokasta salkunhoitoa.

Tyypillisesti rahaston varat hajautetaan noin 40–60 yhtiön osakkeeseen, mutta määrä voi vaihdella salkunhoitajan näkemyksestä riippuen.

Rahaston vertailunindeksi on MSCI Daily Net TR Europe. Rahasto pyrkii aktiivisella sijoittamisella saavuttamaan vertailuindeksiään paremman tuoton pitkällä aikavälillä. Rahasto ottaa pääsääntöisesti huomattavaa aktiiviriskiä ja voi poiketa merkittävästi vertailuindeksin koostumuksesta, painotuksista ja riskitasosta.

Rahasto edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia käyttäen tämän varmistamiseksi ympäristöä, yhteiskuntaa ja hyvää hallintotapaa (ESG) koskevaa analyysimenetelmää ja sulkien pois tiettyjä sijoituskohteita.

Poissulkeminen: Rahasto poissulkee aktiivisista suorista sijoituksistaan kiistanalaisten aseiden valmistajia, lämpöhiiltä tuottavia kaivosyhtiöitä, lämpöhiiltä käyttäviä sähköyhtiöitä, tupakkayhtiöitä sekä kansainvälisiä normeja rikkoneita yhtiöitä, joihin vaikuttaminen on ollut tuloksetonta.  Poissulkulista on julkinen. Yleisten poissulkusääntöjen lisäksi rahasto ei sijoita epätavanomaisen öljyn tai maakaasun tuotantoa päätoimisesti harjoittaviin yhtiöihin.

ESG-tiedon hyödyntäminen sijoituskohteiden analyysissa: ESG-tekijöitä huomioidaan osana sijoitusprosessia käyttämällä sekä ulkopuolisen ESG-palveluntarjoajan dataa, että sisäisesti kehitettyä OP Varainhoidon omaa ESG-työkalua. ESG-tekijöiden huomiointi osana sijoitusprosessia tarkoittaa esim. sitä, että ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia tehdään näkyviksi kultakin osa-alueelta valittujen eri mittareiden avulla.

Kansainväliset normirikkomukset: Rahasto läpivalaistaan säännöllisesti kansainvälisten normien rikkomusten osalta, ja mikäli rikkomus havaitaan, aloitetaan vaikuttamisprosessi kohdeyhtiön kanssa. Tavoitteena on, että normeja rikkoneet yhtiöt muuttavat toimintaansa ja alkavat noudattaa kansainvälisiä normeja toiminnassaan. Mikäli vaikuttaminen ei tuota tulosta, yhtiö voidaan poistaa rahastosalkusta ja lisätä poissulkulistalle.

Kestävien sijoitusten vähimmäisosuus: Rahasto allokoi alla kuvatun vähimmäismäärän mukaisesti sijoituksia kohdeyhtiöihin, joilla on liiketoimintaa, joka edistää yhtä tai useampaa YK:n Kestävän Kehityksen Tavoitetta (SDG), aiheuttamatta haittaa muille kestävyystekijöille tai tavoitteille. Kestävän sijoituksen määrittely tehdään OP Varainhoidon analyysimallilla, joka hyödyntää ulkopuolisen palveluntarjoajan SDG-, sekä kestävyystietoa.

Yhtiökokoukset: Rahasto äänestää yhtiökokouksissa palveluntarjoajan välityksellä vastuullisuusnäkökulmia huomioivan OP-Rahastoyhtiön omistajaohjauksen periaatteiden mukaisesti.

Toimintaperiaatteet hyvien hallintotapojen arvioimiseksi: Kohdeyhtiön hallintotavan analysointi on tärkeä osa sijoitusprosessia. Pidämme hyvän hallintotavan noudattamista tärkeänä peruspilarina yhtiön taloudelliselle menestykselle toimialasta riippumatta. Hallintotapaa arvioitaessa kiinnitetään huomioita esimerkiksi kohdeyhtiön hallintorakenteiden asianmukaisuuteen, kohdeyhtiön toimiin suhteessa henkilöstöönsä sekä kohdeyhtiön käytäntöihin palkitsemisen ja verotuksen suhteen. Hyvän hallintotavan arvioinnissa käytämme ulkoisen palveluntarjoajan analyysia, sekä omaa laadullista analyysia silloin kun ulkopuolista tietoa ei ole saatavilla. Läpivalaisemme rahastot säännöllisesti hyvän hallintotavan kriteereillä, joille on asetettu minimirajat.

Lisätiedot Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
Jukka Ukkonen, Tero Halme
Vertailuindeksi
MSCI Daily Net TR Europe
Perustamispäivä
13.12.2012
ISIN
FI4000048780
Osuussarja
Kasvuosuus
Rahaston koko
115 Meur
Osuuden arvo (23.04.)
194,93 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Avaintietoasiakirja
Lataa
Säännöt
Lataa
Kestävyystiedot
Lataa

Kumulatiivinen tuotto (22.04)

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt A −1,08 % +5,81 % +15,43 % +11,96 % +7,42 % +6,74 %
Vertailuindeksi - - - - - -

Vuosittainen tuotto

2019 2020 2021 2022 2023 Vuoden alusta
OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt A +22,26 % −5,19 % +25,17 % −10,44 % +18,00 % +5,65 %
Vertailuindeksi - - - - - -

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt A 10,07 % - -
Vertailuindeksi - - -

Omistaja-asiakkaana säästäminen ja sijoittaminen kannattaa erityisesti, koska saat siihen erinomaisia etuja.

Edut rahasto- ja vakuutussäästämiseen:

  • Ostat ja myyt lähes kaikkia rahastoja ilman kuluja.*
  • Rahastoista ja vakuutussäästöistä kerrytät 0,35 % OP-bonuksia.** 
  • Aloitat vakuutussäästämisen maksutta. 
  • Vaihdat sijoituskohteita, teet lisäsijoituksia ja vaihdat maksu- ja sijoitussuunnitelmaa OP Sijoitusvakuutukseen ja OP Säästösopimukseen maksutta digipalveluissa.  

Edut osake- ja ETF-sijoittamiseen:

  • Avaat osakesäästötilin ja arvo-osuustilin maksutta.
  • Saat alennusta osakekaupoista ja 1 prosentin palkkiokaton kotimaisiin osakekauppoihin arvo-osuustilillä. Edut ovat voimassa digipalveluissa.
  • Saat osakesuositukset ja -analyysit maksutta käyttöösi.
  • Saat alennusta säästäjän ja sijoittajan palvelupaketeista:
    Osakesäästötili: 
    Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
    Sijoittaja 9,99 €/kk (norm. 14,99 €/kk)
    Arvo-osuustili: 
    Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
    Sijoittaja 0 €/kk (norm. 5,39 €/kk)

Muut edut:

  • Vain omistaja-asiakkaana voit sijoittaa Tuotto-osuuteen.

Varmista, että saat kaikki edut ja hyödyt käyttöösi:

*Seuraavista erikoissijoitusrahastoista veloitetaan normaalit kulut: OP-Palvelukiinteistöt, OP-Metsänomistaja, OP-Vuokratuotto, OP-Alternative Portfolio ja OP-Private Equity.

**OP-bonuksia käytetään pankin palvelumaksuihin ja vakuutusmaksuihin. OP-bonuksia ei kerry R2 Crystal -erikoissijoitusrahastosta ja rahastojen instituutiosarjoista. Seuraavat vakuutussäästöihin liitetyt sijoituskohteet eivät kerrytä OP-bonuksia: JPM Russia A, JPM Emerging Europe Equity Fund ja BlackRock GF Emerging Europe Fund A. Sijoitussidonnaiset vakuutukset kerryttävät OP-bonuksia, pois lukien yksilölliset sijoitusvakuutukset ja yksilölliset sijoitussopimukset.  

Tämä on mainos. Muistathan, että sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy ja salkunhoitajana toimii OP Varainhoito Oy. Seuraavista erikoissijoitusrahastoista veloitetaan normaalit kaupankäyntikulut: OP-Palvelukiinteistöt-, OP-Metsänomistaja-, OP-Vuokratuotto-, OP-Alternative Portfolio- ja OP-Private Equity -erikoissijoitusrahastot.