OP-Eurooppa Pienyhtiöt

 

OP-Eurooppa Pienyhtiöt -sijoitusrahasto on eurooppalaisiin osakkeisiin sijoittava rahastomme. Rahasto tarjoaa helpon tavan sijoittaa pienten ja keskisuurten yritysten kasvupotentiaaliin entistä laajemmin hajautettuna.

  • Euroopassa on tuhansia pieniä pörssiyhtiöitä, joiden joukossa piilee lukuisia tulevaisuuden markkinajohtajia ja suuryhtiöitä.
  • Rahasto tarjoaa mahdollisuuden päästä mukaan pienten ja keskisuurten yritysten kehitykseen koko Euroopassa.

 

 
Merkintäpalkkio Vuosittainen hallinnointipalkkio Lunastuspalkkio
0,75 % 1,60 % 0,75 %

Jatkuvista säästösopimuksista ei peritä merkintäpalkkiota. Rahasto-osuudet kerryttävät OP-bonuksia henkilöasiakkaille, jotka ovat osuuspankin omistaja-asiakkaita.

Euroopassa on tuhansia pieniä pörssiyhtiöitä, joiden joukossa piilee lukuisia tulevaisuuden markkinajohtajia ja suuryhtiöitä. Pienyhtiöiden kasvupotentiaali on suuryhtiöitä parempi, ja akateemisissa tutkimuksissa niiden onkin havaittu johtaneen usein korkeampiin osaketuottoihin. Pieniä pörssiyhtiöitä seurataan vähemmän kuin suuria, joten monet nousevat tähdet jäävät ammattisijoittajilta huomaamatta ennen kuin ne ovat kasvaneet suuriksi. Siinä vaiheessa paras tuottopotentiaali voi olla jo toteutunut.

Rahasto tarjoaa mahdollisuuden päästä mukaan pienten ja keskisuurten yritysten kehitykseen koko Euroopassa. Tämän yrityssegmentin hyvä pitkän aikavälin tuottopotentiaali tarjoaa pitkäjänteiselle sijoittajalle kiinnostavan lisän sijoitussalkkuun. Esimerkiksi teknologiajohtajuus, innovatiivisuus tai toimialan nopea kasvu tarjoavat mahdollisuuden merkittävään arvonnousuun lyhyessäkin ajassa. Korkeaan tuottopotentiaaliin liittyy myös suurempi arvonvaihtelu. Pienten ja keskisuurten yhtiöiden osakkeiden arvonkehitys voikin poiketa merkittävästi osakemarkkinoiden yleisestä arvonkehityksestä.

OP-Eurooppa Pienyhtiöt -rahaston kesäkuun tuotto -3,0 prosenttia

OP-Eurooppa Pienyhtiöt tuotto toukokuussa negatiiviset -3,0 prosenttia. Tämä oli linjassa vertailuindeksin tuoton kanssa. Tämä jäi suurempien eurooppalaisten yhtiöiden tuotoista ja selvemmin globaalien indeksien tuotoista. Eurooppalaisten osakkeiden alavireisyyden taustalla oli EU-parlamentin vaalien tulos erityisesti Ranskassa.

Sektoreittain tarkasteltuna tuotot olivat melko tasaisia, ainoastaan informaatioteknologian yltäessä indeksissä selvästi positiiviseen tuottoon. Faktoreista parhaiten tuottivat momentum ja matala volatiliteetti, heikoiten puolestaan arvo. Rahaston salkku on laajasti hajautettu. Osakevalinnoissa painotetaan mm. maltillista arvokehitystä, kohtuullista volatiliteettia ja hyvää kannattavuutta.

Markkinoilla seurataan edelleen tarkasti keskuspankkien koronlaskuja ja näiden taustalla olevaa inflaatio ja muuta talouskehitystä. Näiden osalta keskuspankkien ohjeistus on viime viikkoina ollut varovaista. Euroopassa lisämausteensa tuovat mm Ranskan kesken olevat parlamenttivaalit. Luonnollisesti markkinoilla seurataan myös pian käynnistyvää tuloskautta.

Juha Asikainen
salkunhoitaja

OP-Eurooppa Pienyhtiöt -rahasto on osakerahasto, joka sijoittaa varansa pääosin Euroopan osakemarkkinoille markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yhtiöiden osakkeisiin. Osakesidonnaisten sijoitusten osuus Rahaston arvosta voi vaihdella välillä 75 - 105 %.

Rahastossa on lähtökohtaisesti 100-150 osaketta, mutta määrä voi vaihdella markkinatilanteen ja salkunhoitajien näkemyksen mukaan.

Rahaston sijoitukset tehdään pääasiassa suorien osakesijoitusten kautta.

Rahasto voi sijoittaa varojaan vakioituihin ja vakioimattomiin johdannaissopimuksiin suojautuakseen markkinoiden muutoksilta, korvatakseen suoria sijoituksia sekä edistääkseen muutoin tehokasta salkunhoitoa. Rahaston salkunhoito tekee rahastoa koskevat sijoituspäätökset kulloisenkin markkinanäkemyksen perusteella. Rahaston sijoituspäätöksissä korostuu erityisesti
salkunhoidon näkemys yksittäisistä yhtiöistä.

Rahaston vertailuindeksi on MSCI Europe SMID Cap indeksi. Rahasto pyrkii aktiivisella sijoittamisella saavuttamaan vertailuindeksiään paremman tuoton pitkällä aikavälillä. Rahasto ottaa pääsääntöisesti huomattavaa aktiiviriskiä ja voi poiketa merkittävästi vertailuindeksin koostumuksesta, painotuksista ja riskitasosta.

Rahasto edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia käyttäen tämän varmistamiseksi ympäristöä, yhteiskuntaa ja hyvää hallintotapaa (ESG) koskevaa analyysimenetelmää ja sulkien pois tiettyjä sijoituskohteita.

Poissulkeminen: Rahasto poissulkee aktiivisista suorista sijoituksistaan kiistanalaisten aseiden valmistajia, lämpöhiiltä tuottavia kaivosyhtiöitä, lämpöhiiltä käyttäviä sähköyhtiöitä, tupakkayhtiöitä sekä kansainvälisiä normeja rikkoneita yhtiöitä, joihin vaikuttaminen on ollut tuloksetonta.  Poissulkulista on julkinen. Yleisten poissulkusääntöjen lisäksi rahasto ei sijoita epätavanomaisen öljyn tai maakaasun tuotantoa päätoimisesti harjoittaviin yhtiöihin.

ESG-tiedon hyödyntäminen sijoituskohteiden analyysissa: ESG-tekijöitä huomioidaan osana sijoitusprosessia käyttämällä sekä ulkopuolisen ESG-palveluntarjoajan dataa, että sisäisesti kehitettyä OP Varainhoidon omaa ESG-työkalua. ESG-tekijöiden huomiointi osana sijoitusprosessia tarkoittaa esim. sitä, että ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia tehdään näkyviksi kultakin osa-alueelta valittujen eri mittareiden avulla.

Kansainväliset normirikkomukset: Rahasto läpivalaistaan säännöllisesti kansainvälisten normien rikkomusten osalta, ja mikäli rikkomus havaitaan, aloitetaan vaikuttamisprosessi kohdeyhtiön kanssa. Tavoitteena on, että normeja rikkoneet yhtiöt muuttavat toimintaansa ja alkavat noudattaa kansainvälisiä normeja toiminnassaan. Mikäli vaikuttaminen ei tuota tulosta, yhtiö voidaan poistaa rahastosalkusta ja lisätä poissulkulistalle.

Kestävien sijoitusten vähimmäisosuus: Rahasto allokoi alla kuvatun vähimmäismäärän mukaisesti sijoituksia kohdeyhtiöihin, joilla on liiketoimintaa, joka edistää yhtä tai useampaa YK:n Kestävän Kehityksen Tavoitetta (SDG), aiheuttamatta haittaa muille kestävyystekijöille tai tavoitteille. Kestävän sijoituksen määrittely tehdään OP Varainhoidon analyysimallilla, joka hyödyntää ulkopuolisen palveluntarjoajan SDG-, sekä kestävyystietoa.

Yhtiökokoukset: Rahasto äänestää yhtiökokouksissa palveluntarjoajan välityksellä vastuullisuusnäkökulmia huomioivan OP-Rahastoyhtiön omistajaohjauksen periaatteiden mukaisesti.

Toimintaperiaatteet hyvien hallintotapojen arvioimiseksi: Kohdeyhtiön hallintotavan analysointi on tärkeä osa sijoitusprosessia. Pidämme hyvän hallintotavan noudattamista tärkeänä peruspilarina yhtiön taloudelliselle menestykselle toimialasta riippumatta. Hallintotapaa arvioitaessa kiinnitetään huomioita esimerkiksi kohdeyhtiön hallintorakenteiden asianmukaisuuteen, kohdeyhtiön toimiin suhteessa henkilöstöönsä sekä kohdeyhtiön käytäntöihin palkitsemisen ja verotuksen suhteen. Hyvän hallintotavan arvioinnissa käytämme ulkoisen palveluntarjoajan analyysia, sekä omaa laadullista analyysia silloin kun ulkopuolista tietoa ei ole saatavilla. Läpivalaisemme rahastot säännöllisesti hyvän hallintotavan kriteereillä, joille on asetettu minimirajat.

Lisätiedot Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
Juha Asikainen
Vertailuindeksi
MSCI Europe SMID Cap
Perustamispäivä
05.11.2015
ISIN
FI4000171251
Osuussarja
Kasvuosuus
Rahaston koko
231 Meur
Osuuden arvo (11.07.)
139,26 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Avaintietoasiakirja
Lataa
Säännöt
Lataa
Kestävyystiedot
Lataa

Kumulatiivinen tuotto (11.07)

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Eurooppa Pienyhtiöt A +1,43 % +5,73 % +13,00 % +19,93 % +1,30 % +6,10 %
Vertailuindeksi +1,28 % +5,11 % +10,78 % +16,16 % +0,78 % +6,96 %

Vuosittainen tuotto

2019 2020 2021 2022 2023 Vuoden alusta
OP-Eurooppa Pienyhtiöt A +26,87 % −2,74 % +24,01 % −21,21 % +14,17 % +11,59 %
Vertailuindeksi +30,60 % +4,40 % +22,55 % −20,71 % +13,52 % +8,37 %

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Eurooppa Pienyhtiöt A 11,64 % - -
Vertailuindeksi - - -

Omistaja-asiakkaana säästäminen ja sijoittaminen kannattaa erityisesti, koska saat siihen erinomaisia etuja.

Edut rahasto- ja vakuutussäästämiseen:

  • Ostat ja myyt lähes kaikkia rahastoja ilman kuluja.*
  • Rahastoista ja vakuutussäästöistä kerrytät 0,35 % OP-bonuksia.** 
  • Aloitat vakuutussäästämisen maksutta. 
  • Vaihdat sijoituskohteita, teet lisäsijoituksia ja vaihdat maksu- ja sijoitussuunnitelmaa OP Sijoitusvakuutukseen ja OP Säästösopimukseen maksutta digipalveluissa.  

Edut osake- ja ETF-sijoittamiseen:

  • Avaat osakesäästötilin ja arvo-osuustilin maksutta.
  • Saat alennusta osakekaupoista ja 1 prosentin palkkiokaton kotimaisiin osakekauppoihin arvo-osuustilillä. Edut ovat voimassa digipalveluissa.
  • Saat osakesuositukset ja -analyysit maksutta käyttöösi.
  • Saat alennusta säästäjän ja sijoittajan palvelupaketeista:
    Osakesäästötili: 
    Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
    Sijoittaja 9,99 €/kk (norm. 14,99 €/kk)
    Arvo-osuustili: 
    Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
    Sijoittaja 0 €/kk (norm. 5,39 €/kk)

Muut edut:

  • Vain omistaja-asiakkaana voit sijoittaa Tuotto-osuuteen.

Varmista, että saat kaikki edut ja hyödyt käyttöösi:

*Seuraavista erikoissijoitusrahastoista veloitetaan normaalit kulut: OP-Palvelukiinteistöt, OP-Metsänomistaja, OP-Vuokratuotto, OP-Alternative Portfolio ja OP-Private Equity.

**OP-bonuksia käytetään pankin palvelumaksuihin ja vakuutusmaksuihin. OP-bonuksia ei kerry R2 Crystal -erikoissijoitusrahastosta ja rahastojen instituutiosarjoista. Seuraavat vakuutussäästöihin liitetyt sijoituskohteet eivät kerrytä OP-bonuksia: JPM Russia A, JPM Emerging Europe Equity Fund ja BlackRock GF Emerging Europe Fund A. Sijoitussidonnaiset vakuutukset kerryttävät OP-bonuksia, pois lukien yksilölliset sijoitusvakuutukset ja yksilölliset sijoitussopimukset.  

Säätiöiden käyttöön soveltuva vuotuista kassavirtaa maksava tuotto-osuus

Rahaston IIIA sarja jossa minimimerkintäsumma 1 000 000

Rahaston IVA sarja jossa minimimerkintäsumma 10 000 000

Tämä on mainos. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy ja salkunhoidosta vastaa OP:n rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae mahdollisesta tuotosta tulevaisuudessa. Mitä suuremmat rahaston kulut ovat sitä suurempi vaikutus niillä on sijoituksen odotettuun tuottoon. Lisäksi mahdollinen tuotto riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Jos rahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Tällä sivulla esitetyt tiedot eivät anna täydellistä kuvaa rahaston ominaisuuksista.

Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki rahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP:n rahastojen rahastoesitteessä ja muissa rahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä rahastojen rahastoesitteeseen ja kunkin rahaston rahastokohtaisilta sivuilta löytyvään avaintietoasiakirjaan ja rahaston sääntöihin. Rahastoesite sekä sijoitusrahastoja koskeva tiivistelmä sijoittajien oikeuksista ovat saatavilla op.fi-palvelusta. Materiaalit ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.