Vuoden 2026 toinen kvartaali on nyt takana. OP-Metsänomistaja -erikoissijoitusrahaston NAV oli kesäkuun lopussa noin 585 miljoonaa euroa. Rahasto-osuus B:n arvo oli 210,90 (Q4 2025: 208,14) ja II B osuuden arvo oli 215,40 (Q4 2025: 212,42). Prosentuaalisesti rahaston tuotto oli toisella kvartaalilla B-osuudelta 1,33 % ja II B osuudelta 1,40 %. Tuotto muodostui rahaston normaalista kehityksestä, eli puuston kasvusta ja puunhintojen positiivisesta muutoksesta.
Rahaston metsien pinta-ala on nyt 120 468 hehtaaria. Jatkoimme uusien tilojen hankintaan maltillisesti ja Q2:n aikana hankimme kolme uutta kohdetta Ylitorniosta, Kiuruvedeltä ja Pudasjärveltä. Jatkamme tulevaisuudessa tilojen hankintaa harkitusti. Rahasto on normaalisti auki merkinnöille ja lunastuksille. Vieraan pääoman määrä pysyi ennallaan 60 miljoonassa eurossa, mikä vastaa tällä hetkellä noin 9 prosenttia kokonaisarvosta (GAV), joka on tällä hetkellä noin 644 miljoona euroa.
Toinen kvartaali oli puukauppojen osalta vilkas, sillä teimme suurimman osan vuoden puukaupoistamme touko-kesäkuussa. Puumarkkina piristyi odotetusti kevään aikana ja hintataso erityisesti tukkipuun osalta on ollut hyvä ja onnistuimme puukauppojen ajoituksessa erinomaisesti. Kuitupuun hintakehitys on kuitenkin ollut vaisumpaa sellu- ja pakkausmateriaalimarkkinoiden heikosta kysynnästä johtuen, ja todennäköisesti tähän ei ole tulossa oleellista muutosta lyhyellä aikavälillä. Sahatavaran globaali kysyntä näyttää kuitenkin valoisammalta. Puumarkkinat ovat sopeutuneet vähitellen mm. metsäteollisuusyhtiöiden sopeutusten myötä ja muutokset puunhinnoissa lienevät lähitulevaisuudessa aiempaa vaimeampia. Kokonaisuutena puun kysyntä näyttää kohtuullisen hyvältä nyt ja tulevaisuudessa.
Metsätilamarkkina toimii edelleen hyvin ja kauppamäärät piristyivät kevään edetessä, vaikka viime vuoteen verrattuna kauppamäärät ovatkin hieman alhaisemmalla tasolla. Hintataso vaikuttaa suhteellisen vakaalta, eikä siinä ole nähtävissä suuria muutoksia suuntaan tai toiseen. Uskomme kuitenkin hintatason säilyvän maltillisella nousu-uralla tänä vuonna ja myös tulevaisuudessa.
Geopoliittiset jännitteet erityisesti Hormuzinsalmen alueella heikentävät edelleen lopputuotemarkkinoiden lyhyen aikavälin ennustettavuutta, mutta suuria muutoksia epävarmuudella ei metsäsijoittajan toimintaan ole ollut. Metsäteollisuuden toimintaan ne sen sijaan vaikuttavat mm. kohonneina logistiikkakustannuksina, joka voi pitkässä juoksussa näkyä jollain tasolla myös puumarkkinassa.
OP Kiinteistösijoitus Oy
Salkunhoitaja
Perustiedot
- Salkunhoitaja
- OP Kiinteistösijoitus Oy
- Vertailuindeksi
- Ei vertailuindeksiä
- Perustamispäivä
- 08.12.2014
- ISIN
- FI4000108436
- Osuuslaji
- Tuotto-osuus
- Rahaston koko
- 584 Meur
- Osuuden arvo (30.06.)
- 210,90 EUR
- Kuukausikatsaus
- Lataa
- Avaintietoasiakirja
- Lataa
- Säännöt
- Lataa
- Kestävyystiedot
- Lataa
- Rahastoesite
- Lataa
Kumulatiivinen tuotto (30.06)
| 1kk | 3kk | 6kk | 1 v | 3 v p.a. | 5 v p.a. | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| OP-Metsänomistaja B | - | +1,33 % | +3,18 % | +7,96 % | +9,25 % | +11,14 % |
| Vertailuindeksi | - | - | - | - | - | - |
Vuosittainen tuotto
| 2021 | 2022 | 2023 | 2024 | 2025 | Vuoden alusta | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| OP-Metsänomistaja B | +10,19 % | +15,89 % | +10,67 % | +9,77 % | +10,66 % | +3,18 % |
| Vertailuindeksi | - | - | - | - | - | - |
Tunnuslukuja
| Volatiliteetti 12 kk | vola 12kk | Sharpe 12 kk | Duraatio | |
|---|---|---|---|---|
| OP-Metsänomistaja B | 5,98 % | - | - | |
| Vertailuindeksi | - | - | - |
Tämä on mainos. OP-Rahastoyhtiö Oy ja OP Kiinteistösijoitus Oy ovat laatineet tämän materiaalin taustainformaatioksi. Materiaalissa esitetyt tiedot perustuvat lähteisiin, joita laatijat pitävät luotettavina. Takuita materiaaliin sisällytettyjen tietojen tai mielipiteiden oikeellisuudesta tai täydellisyydestä ei voida kuitenkaan antaa. Materiaalin tarkoituksena ei ole, eikä vastaanottaja voi olettaa, että se antaisi kattavan tai täydellisen kuvauksen tuotteesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Vaikka materiaalin laadinnassa on noudatettu huolellisuutta ja pyritty varmistamaan, että kaikki siinä esitetyt tiedot ovat oikein, eivät laatijat tai niiden henkilökunta vastaa materiaalin sisällöstä eikä mitään päätöksiä tai sopimuksia tule tehdä sen perusteella. Tämä materiaali ei sisällä sitovaa tarjousta tai ehdotusta ostaa tai merkitä rahasto-osuutta, eikä materiaali tai sen sisältö luo perustaa millekään sopimukselle tai sitoumukselle.
OP Pohjolan rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä rahastoyhtiön ja vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. Rahaston salkunhoidosta vastaa OP Kiinteistösijoitus Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Tulevia tuottoja ei voida päätellä aiemmasta tuloksesta. Mahdollinen tuleva tulos riippuu myös verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Sijoitusta koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki erikoissijoitusrahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP Pohjolan rahastojen rahastoesitteessä ja muissa erikoissijoitusrahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen sijoituspäätöstä erikoissijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sääntöihin. Saat ne varainhoitajaltasi tai osoitteesta op.fi/kaikki-rahastot. Erikoissijoitusrahaston pääasialliset riskit löytyvät avaintietoasiakirjasta ja täydellisempi riskiluettelo rahastoesitteestä. Tiivistelmä sijoittajan oikeuksista on osoitteessa op.fi/tutustu-rahastojulkaisuihin. Asiakirjat ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tämän materiaalin kopioiminen, julkaiseminen tai levittäminen kolmannelle taholle kokonaisena tai osittain ei ole sallittua ilman OP:n kirjallista lupaa. Ottamalla vastaan tämän materiaalin sitoudutte noudattamaan edellä mainittuja ohjeita ja rajoituksia.
