Metsässä mieli lepää. Metsä on myös sijoittajalle mainio levähdyspaikka kansainvälisten osakemarkkinoiden vilskeestä. OP-Metsänomistaja-erikoissijoitusrahasto on vaivaton reitti puukaupan tuottoihin ja samalla erinomainen tapa hajauttaa sijoituksia omaisuusluokkaan, joka ei piittaa pörssikurssien liikkeistä.
OP-Metsänomistaja on Suomen suurin metsään keskittyvä erikoissijoitusrahasto. Samalla se on noin 130 000 hehtaarin metsäomaisuudellaan maan suurimpia metsänomistajia. Rahaston tuotto syntyy etenkin puun myynnistä, ja lisäksi tuottoja tavoitellaan muun muassa metsäkiinteistöjen jalostamisella ja kaavoittamisella. Metsänhoidosta ja puukaupoista vastaavat alan ammattilaiset, joten rahaston asiakkuus ei edellytä kokemusta metsäsijoittamisesta. Huomioithan, että rahastosta ei voi nostaa varoja päivittäin, vaan rahaston merkinnät toteutetaan neljästi vuodessa ja myyntitoimeksiannot kahdesti vuodessa.
Rahaston tavoitteena on tehdä kestäviä sijoituksia, joilla voidaan hillitä ilmastonmuutoksen vaikutuksia, varjella luonnon monimuotoisuutta ja parantaa ihmisten hyvinvointia. Kestävässä metsäsijoittamisessa hakkuut ovat pitkällä aikavälillä metsän kasvua pienemmät, jolloin metsän hiilinielu kasvaa. Hakkuissa huomioidaan uhanalaiset lajit ja vesien suojelu, ja osa metsäalasta jätetään suojelualueiksi. Lisäksi varmistetaan, että metsät ovat jokaisenoikeudella ihmisten virkistyskäytössä.