Ihminen pesee käsiä luonnossa

OP-Puhdas Vesi -sijoitusrahasto

 

Juomakelpoisen veden määrä vähenee jatkuvasti saastumisen, pohjavesien hupenemisen ja ilmastonmuutoksen seurauksena. Samaan aikaan väestönkasvu ja nouseva elintaso kasvattavat vedenkulutusta kaikkialla. YK:n ja Maailmanpankin arvion mukaan vuoteen 2050 mennessä jopa puolet maapallon väestöstä kärsii vesipulasta. OP-Puhdas Vesi -sijoitusrahaston kautta sijoitat globaalisti yrityksiin, jotka pyrkivät turvaamaan juomakelpoisen veden riittävyyden myös tulevaisuudessa. Rahasto soveltuu hyviä pörssituottoja tavoittelevalle sijoittajalle, joka sietää omistustensa kohtalaista arvonvaihtelua.

Rahastoon valikoidaan erityisesti vesihuoltoinfrastruktuurin toimittamiseen tai vesiteknologioiden kehittämiseen keskittyviä yrityksiä ja monialayrityksiä, jotka ovat markkinajohtajia jollakin vesitoimialan sektorilla. Sijoituskohteena olevat yritykset ovat etulyöntiasemassa, kun puhtaan veden hinta nousee ja vesiosaamisen kysyntä kasvaa. Rahasto on aktiivisesti hoidettu. Osuudenomistajana palveluksessasi on OP Varainhoidon kokenut salkunhoitotiimi, jonka osakevalinnat perustuvat kattavaan yrityskohtaiseen tarkasteluun ja laajaan markkinatuntemukseen.

OP-Puhdas Vesi -rahaston kaikki osakesijoitukset ovat kestäviä. Rahasto noudattaa EU:n Pariisin-ilmastosopimusta ja sulkee sijoituksistaan muun muassa kivihiilen tuottajat. Lisäksi tarkastelemme säännöllisellä läpivalaisulla, miten rahaston yhtiöissä toteutetaan hyvää hallintotapaa eli esimerkiksi verotukseen tai palkitsemiseen liittyviä kansainvälisiä käytäntöjä.

Miksi sijoittaa OP-Puhdas Vesi -rahastoon

  • Juomakelpoisen veden määrä vähenee - puhtaan veden saatavuutta parantaville ratkaisuille on kasvavaa kysyntää 
  • Yhdellä rahastolla kansainvälinen hajautus niin kasvu- kuin arvoyhtiöihin 
  • Mutkaton reitti vastuulliseen sijoittamiseen – kaikki rahaston osakesijoitukset ovat kestäviä

Rahaston tuotto kulujen jälkeen oli lokakuussa +4,4%, viiteindeksin tuotto +1,76%. Suhteellista ylituottoa tukivat erityisesti ylipainot vesijäähdytysratkaisuja tuottavassa Vertiv Holdingsissa, vedenkäsittelyteknologiayhtiössä Ebarassa ja vesi-infrastruktuurin suunnittelu- ja rakennusyhtiössä Costain Groupissa, sekä alipainomme vesiyhdyskuntapalveluyhtiöissä. Heikoiten menestyivät sijoituksemme mm. eteläkorealaiseen mm. sanitaatioratkaisuja tarjoavaan yhtiöön Cowayhin, joka vahvasta tuloksesta huolimatta kärsi sijoitusvirtojen poistumisesta kohti korkean kasvun teknologiayhtiöitä, ja Hawkins – vesikemikaaliyhtiöön, jonka tulos oli odotettua heikompi.

Kuukauden aikana lisäsimme sijoituksia muun muassa maatalouskastelun, vesitehokkuuden ja vesiväylien infrastruktuuriratkaisuja tarjoavaan Valmont Industriesiin, Vertiv Holdingsiin ja vedenpuhdistusratkaisuja tuottavaan Organoon, joiden tulokset ylittivät odotukset. Vähensimme painoja mm. Advanced Drainage Systems, Tetra Tech ja Manila Water Companyssa. Regal Rexnordin myimme salkusta kokonaan pois sen tulosheikkouden vuoksi.

Lokakuussa osakemarkkinoita tuki kokonaisuutena odotuksia parempi Q3-tuloskausi sekä Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppapolitiikan rakentavampi sävy, vaikka pankkisektorilla nähtiin hetkellistä hermoilua. Fed jatkoi ohjauskoron laskusykliä ja odotukset lisäkevennyksistä vahvistuivat, kun taas euroalueella EKP:n nykyinen korkotaso nähdään talousnäkymiin nähden riittävänä. Markkinasentimentti parani kevään kauppajännitteiden laantumisen myötä, ja rahapolitiikan keventyminen tuki kasvu- ja teknologiapainotteisia sektoreita. Keskeisiä riskitekijöitä ovat korkeahkoiksi kasvaneet arvostukset, geopoliittinen epävarmuus sekä makrotalouden hidastumisriski, mutta vihreän teknologian ja infrastruktuurin investointikysyntä pysyy rakenteellisesti vahvana.

Kommentti rahaston hiili-intensiteetistä: Rahastomme hiilidioksidipäästöt ovat vahvasti keskittyneet muutamiin yhtiöihin ja rahaston päästöluvut saattavat voimakkaasti vaihdella riippuen ko. yhtiöiden painojen muutoksista. Viiteindeksissä on hiili-intensiteetti tyypillisesti salkkuamme korkeampi, ja viiteindeksissä on suhteellisen paljon sellaisia kehittyvien maiden yhtiöitä, joihin salkku ei voi sijoittaa puuttuvien tai heikkojen kestävyystietojen vuoksi, tai sen takia, että ne yhtiöt pääsääntöisesti palvelevat vesiasioissa öljy- ja kaasuteollisuutta. Rahasto pitää kuitenkin myöskin suhteellisen ison painon kehittyvien maiden hyvälaatuisissa yhtiöissä ja näin mahdollistaa sijoituksia ilmastotransitiota uskottavasti tekeviin yhtiöihin. Salkun hiilidioksidipäästöt ovat keskittyneet seuraaviin yhtiöihin: Cia de Saneamento Basico de Estado do Sao Paolo (Sao Paolon vesiyhtiö), Manila Water (Manilan vesiyhtiö), Veolia Environnement (globaali vesi- ja jätevesiyhtiö), Linde (tuottaa teollisuuskaasuja, kuten happea, typpeä ja hiilidioksidia vedenkäsittelyyn, ml. jäteveden ja juomaveden puhdistaminen, pH-säätöön, suolanpoistoon ja energiatehokkaita ratkaisuja vesilaitoksille), ja jätevesipalveluja sekä vaarallisia jätteitä käsittelevä Clean Harbours. Seuraamme korkeapäästöisten salkkuyhtiöiden toimintaa läheisesti ja olemme tarvittaessa yhtiöiden kanssa vuorovaikutuksessa.

Kristiina Vares-Wartiovaara, Jukka Ukkonen
Salkunhoitaja

Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
Kristiina Vares-Wartiovaara, Jukka Ukkonen
Vertailuindeksi
S&P Global Water Net Total Return Index
Perustamispäivä
14.11.2012
ISIN
FI4000048442
Osuussarja
Kasvuosuus
Rahaston koko
320 Meur
Osuuden arvo (03.12.)
336,41 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Avaintietoasiakirja
Lataa
Säännöt
Lataa
Kestävyystiedot
Lataa
Rahastoesite
Lataa

Kumulatiivinen tuotto (03.12)

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Puhdas Vesi A −3,20 % +2,12 % +5,75 % −3,42 % +9,60 % +10,35 %
Vertailuindeksi +1,00 % +2,66 % +3,71 % −0,21 % +7,41 % +10,02 %

Vuosittainen tuotto

2020 2021 2022 2023 2024 Vuoden alusta
OP-Puhdas Vesi A +5,16 % +37,89 % −18,01 % +16,70 % +17,81 % +1,81 %
Vertailuindeksi +6,53 % +41,83 % −16,33 % +10,93 % +12,18 % +6,14 %

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Puhdas Vesi A 17,46 % - -
Vertailuindeksi - - -

 

Tämä on mainos. OP-Rahastoyhtiö Oy ja OP Varainhoito Oy ovat laatineet tämän materiaalin taustainformaatioksi. Materiaalissa esitetyt tiedot perustuvat lähteisiin, joita laatijat pitävät luotettavina. Takuita materiaaliin sisällytettyjen tietojen tai mielipiteiden oikeellisuudesta tai täydellisyydestä ei voida kuitenkaan antaa. Materiaalin tarkoituksena ei ole, eikä vastaanottaja voi olettaa, että se antaisi kattavan tai täydellisen kuvauksen tuotteesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Vaikka materiaalin laadinnassa on noudatettu huolellisuutta ja pyritty varmistamaan, että kaikki siinä esitetyt tiedot ovat oikein, eivät laatija tai sen henkilökunta vastaa materiaalin sisällöstä eikä mitään päätöksiä tai sopimuksia tule tehdä sen perusteella. Tämä materiaali ei sisällä sitovaa tarjousta tai ehdotusta ostaa tai merkitä rahasto-osuutta, eikä materiaali tai sen sisältö luo perustaa millekään sopimukselle tai sitoumukselle.

OP Pohjolan sijoitusrahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä rahastoyhtiön ja vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. OP Pohjolan sijoitusrahastojen salkunhoidosta vastaa OP Pohjolan rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Tulevia tuottoja ei voida päätellä aiemmasta tuloksesta. Mahdollinen tuleva tulos riippuu myös verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Jos sijoitusrahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki sijoitusrahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP Pohjolan rahastojen rahastoesitteessä ja muissa sijoitusrahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen sijoituspäätöstä sijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sääntöihin. Saat ne varainhoitajaltasi tai osoitteesta op.fi/kaikki-rahastot. Sijoitusrahaston pääasialliset riskit löytyvät avaintietoasiakirjasta ja täydellisempi riskiluettelo rahastoesitteestä. Tiivistelmä sijoittajan oikeuksista on osoitteessa op.fi/tutustu-rahastojulkaisuihin. Asiakirjat ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. 

Tämän materiaalin kopioiminen, julkaiseminen tai levittäminen kolmannelle taholle kokonaisena tai osittain ei ole sallittua ilman OP Pohjolan kirjallista lupaa. Ottamalla vastaan tämän materiaalin sitoudutte noudattamaan edellä mainittuja ohjeita ja rajoituksia.