OP-Rohkean arvo nousi 1,24 prosenttia kesäkuussa. Globaali osakemarkkina nousi lopulta reilun prosentin kesäkuussa. Vetovastuu kuitenkin vaihtui, kun parin edellisen kuukauden parhaat alueet, eli Yhdysvallat ja kehittyvät markkinat, olivat vaisummassa vireessä. Euroopassa sen sijaan nähtiin rivakampaa kurssinousua. Lisäksi dollarin vahvistuminen toi kahden prosentin lisätuotot eurosijoittajalle. Korkosijoitusten tuotot päätyivät reilun puolen prosentin verran plussalle kesäkuussa.
Rahastossa tehtiin muutamia muutoksia osakepuolella. Myimme valuuttasuojatun Nasdaq-indeksituotteen Pohjois-Amerikan lohkossa ja ostimme tilalle suojaamatonta versiota. Allokoimme samalla varoja hieman lisää myös arvoteeman sijoituksiin. Globaalissa lohkossa vähensimme aktiiviriskiä kotiuttamalla voitot puolustusteollisuuden sekä robotiikan tuotteista. Allokoimme varat indeksituotteeseen.
SpaceX:n listautumisanti oli kesäkuun suuri tapahtuma. Anti oli reilusti ylimerkitty ja osakkeen kurssissa nähtiin odotetusti todella suurta heiluntaa. Myös Googlen emoyhtiö Alphabet haki markkinoilta rahaa suurella osakeannilla kesäkuussa. Osakkeiden tarjonta kasvaakin merkittävästi loppuvuoden aikana, kun putkessa on vielä lisää tekoäly-yhtiöiden listautumisia. Tämä on omiaan aiheuttamaan vastatuulta osakkeiden nousukiidolle.
Yhdysvaltain keskuspankki FED päätti ensimmäistä kertaa ohjauskorostaan uuden pääjohtaja Warshin johdolla. Trumpin toivomaa koronlaskua hän ei kuitenkaan tarjoillut, mikä oli ymmärrettävää, kun ottaa huomioon vahvana säilyneen talouskasvun, matalan työttömyyden ja koholla olevan inflaation. EKP sen sijaan nosti ohjauskorkoaan ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen kohonneiden hintapaineiden vuoksi.
OP Varainhoidon allokaatiossa osakkeet ovat ylipainossa suhteessa korkoihin. Se tarkoittaa, että salkussa on tavallista enemmän osakesijoituksia ja tavallista vähemmän korkosijoituksia. Osakkeiden sisällä ylipainotamme Euroopan ja kehittyvien markkinoiden osakkeita. Aasia-Tyynenmeren osakkeet ovat alipainossa. Pohjoismaat ja Pohjois-Amerikka ovat neutraalissa painossa. Korkosijoituksien sisällä alipainotamme valtiolainoja ja ylipainotamme kehittyviä korkomarkkinoita sekä High Yield -lainoja. Yrityslainat ovat myös lievässä ylipainossa. Vastuullisuus ohjaa rahaston salkunhoitoa. Tuotevalinnassa on huomioitu vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan.
Ville Pekkala
Salkunhoitaja
Perustiedot
- Salkunhoitaja
- Ville Pekkala
- Vertailuindeksi
- Yhdistelmäindeksi, katso tarkemmat tiedot Rahastoesitteestä.
- Perustamispäivä
- 15.02.1989
- ISIN
- FI0008802376
- Osuuslaji
- Kasvuosuus
- Rahaston koko
- 1113 Meur
- Osuuden arvo (02.07.)
- 167,15 EUR
- Kuukausikatsaus
- Lataa
- Avaintietoasiakirja
- Lataa
- Säännöt
- Lataa
- Kestävyystiedot
- Lataa
- Rahastoesite
- Lataa
Kumulatiivinen tuotto (02.07)
| 1kk | 3kk | 6kk | 1 v | 3 v p.a. | 5 v p.a. | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| OP-Rohkea A | +0,53 % | +12,50 % | +11,72 % | +21,45 % | +12,73 % | +6,97 % |
| Vertailuindeksi | +0,67 % | +11,72 % | +10,97 % | +21,11 % | +15,08 % | +9,28 % |
Vuosittainen tuotto
| 2021 | 2022 | 2023 | 2024 | 2025 | Vuoden alusta | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| OP-Rohkea A | +18,55 % | −12,73 % | +11,46 % | +15,58 % | +5,66 % | +11,86 % |
| Vertailuindeksi | +20,66 % | −11,87 % | +16,05 % | +18,87 % | +7,90 % | +11,25 % |
Tunnuslukuja
| Volatiliteetti 12 kk | vola 12kk | Sharpe 12 kk | Duraatio | |
|---|---|---|---|---|
| OP-Rohkea A | 9,23 % | - | 0,94 | |
| Vertailuindeksi | - | - | - |
Tämä on mainos. OP-Rahastoyhtiö Oy ja OP Varainhoito Oy ovat laatineet tämän materiaalin taustainformaatioksi. Materiaalissa esitetyt tiedot perustuvat lähteisiin, joita laatijat pitävät luotettavina. Takuita materiaaliin sisällytettyjen tietojen tai mielipiteiden oikeellisuudesta tai täydellisyydestä ei voida kuitenkaan antaa. Materiaalin tarkoituksena ei ole, eikä vastaanottaja voi olettaa, että se antaisi kattavan tai täydellisen kuvauksen tuotteesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Vaikka materiaalin laadinnassa on noudatettu huolellisuutta ja pyritty varmistamaan, että kaikki siinä esitetyt tiedot ovat oikein, eivät laatijat tai niiden henkilökunta vastaa materiaalin sisällöstä eikä mitään päätöksiä tai sopimuksia tule tehdä sen perusteella.
Tämä materiaali ei sisällä sitovaa tarjousta tai ehdotusta ostaa tai merkitä rahasto-osuutta, eikä materiaali tai sen sisältö luo perustaa millekään sopimukselle tai sitoumukselle.
OP Pohjolan sijoitusrahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä rahastoyhtiön ja vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. OP Pohjolan sijoitusrahastojen salkunhoidosta vastaa OP Pohjolan rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Tulevia tuottoja ei voida päätellä aiemmasta tuloksesta. Mahdollinen tuleva tulos riippuu myös verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Jos sijoitusrahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki sijoitusrahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP Pohjolan rahastojen rahastoesitteessä ja muissa sijoitusrahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen sijoituspäätöstä sijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sääntöihin. Saat ne varainhoitajaltasi tai osoitteesta op.fi/kaikki-rahastot. Sijoitusrahaston pääasialliset riskit löytyvät avaintietoasiakirjasta ja täydellisempi riskiluettelo rahastoesitteestä. Tiivistelmä sijoittajan oikeuksista on osoitteessa op.fi/tutustu-rahastojulkaisuihin. Asiakirjat ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tämän materiaalin kopioiminen, julkaiseminen tai levittäminen kolmannelle taholle kokonaisena tai osittain ei ole sallittua ilman OP Pohjolan kirjallista lupaa. Ottamalla vastaan tämän materiaalin sitoudutte noudattamaan edellä mainittuja ohjeita ja rajoituksia.
