Utuinen kangasmetsä

Perunkirjoitus ja perukirja

Perukirja on luettelo omaisesi varoista ja veloista sekä kuolinpesän osakkaista. Perunkirjoitus on tilaisuus, jossa perukirja laaditaan.

Mihin perukirjaa tarvitaan ja milloin se pitää tehdä 

Perukirja toimii veroilmoituksena, jonka perusteella osakkaiden perintöverot lasketaan. Perukirjassa pitää ilmoittaa myös mahdollisen lesken varat ja velat. 

Perunkirjoitus täytyy pitää kolmen kuukauden sisällä omaisesi kuolemasta. Voit tarvittaessa hakea lisäaikaa sen toimittamiseen verottajalta. Kun perukirja on valmis, toimita se Verohallinnolle kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta. 

Hyödynnä OP:n Lakipalveluita 

Suosittelemme kääntymään lakiasiantuntijan puoleen perunkirjoituksessa. Kun teetät perukirjan asiantuntijalla, varmistat että perunkirjoitusprosessi menee sujuvasti ja että perukirja on laadittu oikein ja sisältää kaikki tarvittavat tiedot. Oikein tehty perukirja helpottaa kuolinpesän asiointia myös perunkirjoituksen jälkeen ja toimii pohjana ositukselle ja perinnönjaolle. 

Ole yhteydessä lakipalveluihimme mahdollisimman pian, sillä perunkirjoituksen valmistelu voi viedä paljon aikaa. Voit käyttää omaisellesi kertyneitä OP-bonuksia OP:n Lakipalveluiden kulujen maksamiseen. 

Jos oma osuuspankkisi ei tarjoa lakipalveluita, voit olla yhteydessä asianajotoimistoon tai lakiasiaintoimistoon. Myös oikeusaputoimistot auttavat perunkirjoitusasioissa. 

Perukirjan tarkastus 

Meillä on velvollisuus tuntea myös kuolinpesäasiakkaamme. Tarvitsemme allekirjoitetun perukirjan liitteineen (katso lista liitteistä alta), jotta voimme varmistaa ketkä saavat asioida kuolinpesän puolesta. 

Voit toimittaa perukirjan verkossa tai viedä sen lähimpään osuuspankkiin. Muista toimittaa kaikki liitteet perukirjan mukana. Pyydämme lisätietoja tarvittaessa. Perukirjan tarkastaminen vie yleensä muutaman viikon. 

Perukirjan liitteet 

Sukuselvitykset 

Toimita meille allekirjoitetun perukirjan liitteeksi seuraavat sukuselvitykset: 

  • Katkeamaton sukuselvitys omaisestasi 15 ikävuodesta alkaen
  • Katkeamaton sukuselvitys 15 ikävuodesta alkaen ennen omaistasi kuolleista perillisistä heidän sijaantulijoidensa selvittämiseksi
  • Edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden tai entisten puolisoiden sukuselvitykset avioliiton ajalta

Sukuselvitys tarkoittaa seurakunnan laatimaa sukuselvitysmuotoista virkatodistusta tai Digi- ja väestötietoviraston laatimaa sukuselvitystä. Sukuselvityksen pitää kattaa pyydetyltä ajalta kaikki ne seurakunnat tai väestörekisterit, joissa henkilöt ovat olleet kirjoilla. Sukuselvityksestä pitää käydä ilmi henkilön perhesuhde- ja muuttotiedot. 

Puolison sukuselvitykset tarvitaan avioliiton ajalta, sillä joissain tilanteissa puolisoiden yhteiset lapset on merkitty vain toisen vanhemman rekisteriin. Jos perukirjan osakasluettelo on vahvistettu Digi- ja väestötietovirastossa, sukuselvityksiä ei lähtökohtaisesti tarvitse toimittaa meille. 

Lisätietoa puolison sukuselvityksestä 

Suomessa asuneesta puolisosta ei yleensä tarvita erillistä sukuselvitystä 1.1.1982 jälkeiseltä ajalta, koska tiedot saadaan suoraan väestötietojärjestelmästä. Jos tietoja poikkeuksellisesti tarvitaan, pyydämme niitä erikseen. 

Erillinen sukuselvitys puolisosta saatetaan tarvita, jos puolison tiedot eivät ilmene riittävällä tavalla omaisesi sukuselvityksestä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun puolisot ovat asuneet ulkomailla tai olleet kirjoilla keskenään eri rekistereissä (esimerkiksi eri seurakunnissa, tai toinen puolisoista seurakunnassa ja toinen väestötietorekisterissä). Tällöin tarvitset katkeamattoman sukuselvityksen omaisesi tai edesmenneen osakkaan puolisoista tai entisistä puolisoista avioliiton ajalta. 

Asuntokauppaan liittyvät asiakirjat 

Jäikö omaiseltasi perinnöksi asunto tai kiinteistö, jonka myyntiä harkitset? Kaupat voi tehdä vasta kun perukirja on valmis, mutta tarvitset tiedon asunnon tai kiinteistön arvosta perunkirjoitusta varten. Käänny tarvittaessa OP Kodin kiinteistövälittäjien puoleen, jos tarvitset asiantuntijan arviota tai apua tarvittavien asiakirjojen hankkimiseksi. 

Ota yhteyttä OP Kodin kiinteistönvälittäjään  

Muut liitteet 

Jos omaisellasi oli testamentti 

  • Testamentti sekä mahdolliset tiedoksisaanti- ja hyväksymisilmoitukset
  • Mahdolliset ilmoitukset lakiosan vaatimisesta tai siitä, ettei lakiosaa vaadita

Jos omaisesi kuoli leskenä  

  • Ensiksi kuolleen puolison perukirja liitteineen (mm. sukuselvitykset sekä mahdollinen testamentti) sekä mahdollisesti ensiksi kuolleen puolison jälkeen laadittu ositus- ja perinnönjakosopimus

Jos omaisellasi oli avioehto 

  • Avioehtosopimus ja sen rekisteröintitodistus

Jos omaisesi oli eronnut 

  • Avioeron jälkeen laadittu ositussopimus

Jos joku osakkaista on luopunut perinnöstä 

  • Kirjallinen perinnöstä luopumisilmoitus sekä sukuselvitys perinnöstä luopuneesta

Jos joku osakkaista on kuollut omaisesi jälkeen 

  • Kuolleen osakkaan perukirja liitteineen

Jos joku osakkaista asuu ulkomailla 

  • Ajantasainen elossaolotodistus (korkeintaan kolme kuukautta vanha)

Jos joku kuolinpesän osakkaista on alaikäinen tai edunvalvonnassa 

  • Päätös edunvalvojan määräämisestä tai todistus (esim. ote väestötietojärjestelmästä), josta selviää edunvalvoja
  • Päätös mahdollisesta edunvalvojan sijaisesta
  • Digi- ja väestötietoviraston lupa ositukseen ja/tai perinnönjakoon liitteineen
  • Allekirjoitettu ositus- ja/tai perinnönjakosopimus

Huomioithan, että tämä ei ole tyhjentävä listaus, eikä listattuja liitteitä välttämättä tarvita kaikilta kuolinpesiltä. Otamme yhteyttä, jos tarvitsemme täydennyksiä perukirjaan.