25 nuorta saa kesätyöpaikan paikallisista yhdistyksistä OP Pudasjärven tuella

Ensimmäinen kesätyöpaikka on nuorelle tärkeä etappi. OP Pudasjärvi etsii helmikuun loppuun asti yleishyödyllisiä yhdistyksiä, jotka ovat kiinnostuneita tarjoamaan 15–17-vuotiaille nuorille kesätyön tulevana kesänä. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa OP lahjoittaa yhdistyksille tuen nuoren palkkausta varten ja yhdistys tarjoaa nuorelle kesätyön kahdeksi viikoksi.

Viime kesänä nuoret työllistyivät yhdistyksissä esimerkiksi somereporttereiksi, kunnossapitotehtäviin sekä urheilu- tai kulttuuritapahtumien ja kesäleirien apulaisiksi. Tuen saavan yhdistyksen vastuulla on toimia nuoren työnantajana ja huolehtia työnantajavelvoitteiden toteutumisesta. OP edellyttää yhdistyksiltä sitoutumista Vastuullisen kesätyön periaatteisiin.

OP Pudasjärvi tarjoaa tänä vuonna tuen yhteensä 25 nuoren työllistämiseksi. Yhdistykset voivat hakea tukea helmikuun aikana. Maaliskuun alussa osuuspankki valitsee tuen saavat yhdistykset ja on yhteydessä kaikkiin tukea hakeneisiin yhdistyksiin.

Valtakunnallisesti Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan avulla työllistetään noin 2 000 nuorta yleishyödyllisissä yhdistyksissä ympäri Suomen. Kampanjan avulla tuetaan nuorten työllistymistä ja samalla kesätyö opettaa nuorelle myös oman talouden hallintaa. Tänä vuonna on kymmenes kesä, jolloin osuuspankit ympäri Suomen tarjoavat nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään.

Yhdistykset voivat hakea osuuspankin Kesäduuni OP:n piikkiin -tukea 1.−28.2.2023 täältä.

Nuoret voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kesätyöpaikkoihin 13.3.−14.4.2023. Avoimiin kesätyöpaikkoihin pääsee tutustumaan tältä sivulta hakuajan alkaessa.