OP jatkaa uudistumistaan: Asiakasomistajuus mahdolliseksi myös pääkaupunkiseudulla

OP Ryhmän keskusyhteisön hallintoneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen, jonka mukaan osakeyhtiöpohjainen Helsingin OP Pankki Oyj muutetaan osuuspankiksi vuoden 2016 aikana. Uusi OP tavoittaa pääkaupunkiseudulla yli miljoonaa asiakasta - yhden viidesosan kaikista suomalaisista. 

- Tuoreen päätöksemme myötä asiakasomisteisuus on OP Ryhmässä mahdollista kaikkialla Suomessa. Tämä on merkittävä ja hyvin periaatteellinen linjaus. Viimeisen 20 vuoden aikana emme ole pystyneet tarjoamaan yhdenvertaista osallistumismahdollisuutta kaikille asiakkaillemme ympäri Suomen. Puuttuva palanen on ollut pääkaupunkiseutu. Tämän eriarvoisuuden haluamme nyt poistaa ryhmän asiakkaiden keskuudesta, OPn pääjohtaja Reijo Karhinen sanoo. 

Asiakkaat yhä tiiviimmin mukaan uudistumiseen

Taloudellisten etujen lisäksi asiakkailla on keskeinen rooli OPn uudistamisessa. Uuden OP Helsingin asiakkaat pääsevät mukaan OPn toiminnan kehittämiseen pankin edustajiston ja hallituksen kautta. Lisäksi OP Helsingille perustetaan myös erillinen asiakasfoorumi, jolla mahdollistetaan asiakasomistajien äänen kuuluminen palveluiden kehittämisessä. Nykyiset Helsingin OP Pankin bonusasiakkaat tullaan kutsumaan uuden pankin asiakasomistajiksi rahastoannin kautta.

- Uuden asiakasomisteisen OPn myötä haluamme tuoda jotain uutta ja erilaista pääkaupunkiseudulle, Karhinen toteaa.

Uuden pankin - OP Helsinki - myötä OP Ryhmän asiakasomisteinen vähittäispankkitoiminta palaa pääkaupunkiseudulle. Ennen 1990-luvun pankkikriisiä alueella toimi ryhmään kuuluvia osuuspankkeja, kuten Suur-Helsingin Osuuspankki. Pankkikriisin selvittelyvaiheessa sekä OP Ryhmä että koko toimiala rakennettiin osittain uudelleen. Tuolloin pääkaupunkiseudulla toimivat osuuspankit yhdistettiin sen aikaisen OKOn vähittäispankkitoimintojen kanssa osakeyhtiömuotoiseksi Okopankki Oyj:ksi, josta tuli myöhemmin Helsingin OP Pankki Oyj.

Yhteinen johto - yhtenevä finanssitarjooma

OP Ryhmä julkisti helmikuussa 2014 Pohjolan osakkeen ostotarjouksen yhteydessä aikeen, jonka mukaan Pohjola Pankki Oyj ja Helsingin OP Pankki Oyj olisi yhdistetty.

- Tästä suunnitelmasta päätimme kuitenkin luopua, kun löysimme ratkaisumallin, jonka mukaan voimme tarjota asiakkaillemme omistajuutta vähittäispankissa. Sen sijaan pidämme kiinni siitä, että pääkaupunkiseudun liiketoiminnot toimivat jatkossa yhteisen johdon alla. Tavoitteena on asiakkaan näkökulmasta tarjota yhtenäinen OP finanssitarjooma, joka käsittää kaikki pankki- vahinkovakuutus- ja varallisuudenhoidon tuotteet ja palvelut, Karhinen selventää.

Myös Pohjola Pankki Oyj:n nimi tullaan muuttamaan. Sen uudeksi nimeksi tulee OP Yrityspankki.

OP Helsinki tulee suunnitelman mukaan kuulumaan tytäryhtiönä OP Ryhmän keskusyhteisökonserniin. Koska keskusyhteisöllä on jatkossakin merkittävä rooli uuden pankin pääomittamisessa pankin säännöt on tarkoitus rakentaa siten, että 2/3 määräysvallasta on OP Ryhmällä.

Suunnitellut muutokset edellyttävät viranomaisten hyväksynnän. 


LISÄTIEDOT

Pääjohtaja Reijo Karhinen 
Viestintäjohtaja Carina Geber-Teir 
Soittopyynnöt OPn viestintä puh. 050 523 9904