OP-Amerikka Pienyhtiöt

Edelläkävijän osakerahasto

 

OP-Amerikka Pienyhtiöt -sijoitusrahasto sijoittaa varansa pääosin Yhdysvaltojen osakemarkkinoille pienten ja keskisuurten julkisesti noteerattujen yhtiöiden osakkeisiin. Rahasto painottaa sijoituksissaan pienyhtiöitä, joissa nähdään parhaat pitkän aikavälin tuloskasvun ainekset.

  • Kohdemarkkina Amerikka, joka muodostaa yli puolet maailman osakemarkkinoiden markkina-arvosta.
  • Maailman suurimmat osakemarkkinat kuuluvat jokaiseen hyvin hajautettuun sijoitussalkkuun.

 

 
MERKINTÄPALKKIO VUOSITTAINEN HALLINNOINTIPALKKIO LUNASTUSPALKKIO
0,75 % 1,60 % 0,75 %

Jatkuvista säästösopimuksista ei peritä merkintäpalkkiota. Rahasto-osuudet kerryttävät OP-bonuksia henkilöasiakkaille, jotka ovat osuuspankin omistaja-asiakkaita.

Yhdysvallat on yrittäjyyden kotimaa, jossa panostetaan edelleen vahvasti tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan. Ideat ja innovaatiot poikivat jatkuvasti uusia pienyrityksiä. OP-Amerikka Pienyhtiöiden salkkuun poimitaan valtavasta tarjonnasta sellaisia osakkeita, joissa nähdään parhaat kestävän pitkän aikavälin tuloskasvun ainekset.

Maailman suurimmat osakemarkkinat kuuluvat jokaiseen hyvin hajautettuun salkkuun. OP-Amerikka Pienyhtiöt sopii sijoittajalle, joka haluaa olla mukana eturintamassa hyötymässä kiinnostavimpien uusien yritysten kasvupotentiaalista eikä aristele suuriakaan ajoittaisia hinnanvaihteluita. Rahastoa suositellaan pitkäaikaiseen osakesijoittamiseen sijoittajille, jotka aikovat lunastaa osuutensa aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua.

OP-Amerikka Pienyhtiöt-rahaston syyskuun tuotto oli 0,75 % mikä ylitti vertailuindeksin 0,51 %:n tuoton. Yhdysvaltojen laaja yleisindeksi nousi syyskuussa 2,14 %, eli pienyhtiöt pärjäsivät Amerikassa yleismarkkinaa heikommin. Rahaston suhteelliseen tuottoon positiivisesti vaikutti muun muassa vertailuindeksiä parempi tuotto teknologiayhtiöissä. Vastaavasti suhteelliseen tuottoon negatiivisesti vaikutti muun muassa vertailuindeksiä heikompi tuotto kestokulutushyödykkeitä valmistavissa yhtiöissä.

Rahaston suurimmat sektoripainot olivat rahoitusalalla ja teollisuudessa.

Syyskuussa osakkeet tuottivat positiivisesti niin Amerikassa kuin Euroopassakin. Keskuspankkirintamalta saatiin odotetun positiivisia uutisia, kun sekä FED että EKP laskivat ohjauskorkoa syyskuun kokouksissaan. Elvyttävämpi rahapolitiikka tukee reaalitalouden kasvunäkymiä ja sillä on myönteinen vaikutus myös osakemarkkinoiden tuloskasvuodotuksiin.

Kiinassa toimeenpantiin uusia elvytystoimia, joilla yritetään tukea maan rahoitusjärjestelmää sekä kiinteistösektoria. Toimet ovat aiempaa järeämpiä, ja ne sisältävät finanssipoliittista elvytystä. Deflaatiokierteestä irti pääseminen on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, sillä Kiinan rakenteelliset ongelmat ovat sen verran syvät. Elvytys tuo hetkellistä helpotusta markkinasentimenttiin, mutta Kiinan pörssin heilunta tulee jatkossakin olemaan voimakasta ja elvytysuutisten dominoimaa.

Yhdysvaltojen lähestyvät presidentinvaalit saattavat aiheuttaa heiluntaa markkinoilla syksyn aikana. Pidemmän ajan kasvunäkymiin vaaleilla on kuitenkaan harvemmin sen suurempia vaikutuksia. Molemmat pääehdokkaat tulevat jatkamaan elvyttävää talouspolitiikkaa alijäämäisten budjettien kautta. Kyse on lähinnä siitä, että kohdistetaanko elvytys talouteen veronalennusten vai menonlisäysten avulla. 

Juha Asikainen
salkunhoitaja

OP-Amerikka Pienyhtiöt on osakerahasto, joka sijoittaa varansa pääosin Yhdysvaltojen osakemarkkinoille pienten ja keskisuurten julkisesti noteerattujen yhtiöiden osakkeisiin.

Rahaston sijoitukset toteutetaan pääasiassa suorien osakesijoitusten avulla, mutta rahasto voi käyttää sijoitustoiminnassaan johdannaisinstrumentteja suojautuakseen markkinoiden muutoksilta, korvatakseen suoria sijoituksia sekä edistääkseen muutoin tehokasta salkunhoitoa.

Rahasto hajauttaa normaalitilanteessa varansa noin 100-150 yhtiön osakkeeseen, mutta määrä voi vaihdella salkunhoitajan näkemyksestä riippuen.

Rahaston vertailuindeksi on MSCI USA Small Cap Index. Rahasto pyrkii aktiivisella sijoittamisella saavuttamaan vertailuindeksiään paremman tuoton pitkällä aikavälillä. Rahasto ottaa pääsääntöisesti huomattavaa aktiiviriskiä ja voi poiketa merkittävästi vertailuindeksin koostumuksesta, painotuksista ja riskitasosta.

Rahasto noudattaa kokonaisriskin seurannassa suhteellista Value-at-Risk lähestymistapaa (VaR). Rahaston VaR-luku ei saa olla yli kaksinkertainen suhteessa vertailuindeksin VaR-lukuun. Lisätietoa VaR-laskennasta on saatavilla OP-Rahastoyhtiön rahastoesitteestä. Rahaston sijoituskohteista saamat tuotot sijoitetaan uudelleen rahastoon.

Suositus: tämä rahasto ei välttämättä sovi sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa rahastosta 7 vuoden kuluessa. Rahaston osuuksia voi merkitä, lunastaa ja vaihtaa jokaisena pankkipäivänä. Jos toimeksianto on vastaanotettu klo 16.00 mennessä, se toteutetaan saman pankkipäivän arvoon.

Rahasto edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia käyttäen tämän varmistamiseksi ympäristöä, yhteiskuntaa ja hyvää hallintotapaa (ESG) koskevaa analyysimenetelmää ja sulkien pois tiettyjä sijoituskohteita.

Poissulkeminen: Rahasto poissulkee aktiivisista suorista sijoituksistaan kiistanalaisten aseiden valmistajia, lämpöhiiltä tuottavia kaivosyhtiöitä, lämpöhiiltä käyttäviä sähköyhtiöitä, tupakkayhtiöitä sekä kansainvälisiä normeja rikkoneita yhtiöitä, joihin vaikuttaminen on ollut tuloksetonta.  Poissulkulista on julkinen. Yleisten poissulkusääntöjen lisäksi rahasto ei sijoita epätavanomaisen öljyn tai maakaasun tuotantoa päätoimisesti harjoittaviin yhtiöihin.

ESG-tiedon hyödyntäminen sijoituskohteiden analyysissa: ESG-tekijöitä huomioidaan osana sijoitusprosessia käyttämällä sekä ulkopuolisen ESG-palveluntarjoajan dataa, että sisäisesti kehitettyä OP Varainhoidon omaa ESG-työkalua. ESG-tekijöiden huomiointi osana sijoitusprosessia tarkoittaa esim. sitä, että ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia tehdään näkyviksi kultakin osa-alueelta valittujen eri mittareiden avulla.

Kansainväliset normirikkomukset: Rahasto läpivalaistaan säännöllisesti kansainvälisten normien rikkomusten osalta, ja mikäli rikkomus havaitaan, aloitetaan vaikuttamisprosessi kohdeyhtiön kanssa. Tavoitteena on, että normeja rikkoneet yhtiöt muuttavat toimintaansa ja alkavat noudattaa kansainvälisiä normeja toiminnassaan. Mikäli vaikuttaminen ei tuota tulosta, yhtiö voidaan poistaa rahastosalkusta ja lisätä poissulkulistalle.

Kestävien sijoitusten vähimmäisosuus: Rahasto allokoi alla kuvatun vähimmäismäärän mukaisesti sijoituksia kohdeyhtiöihin, joilla on liiketoimintaa, joka edistää yhtä tai useampaa YK:n Kestävän Kehityksen Tavoitetta (SDG), aiheuttamatta haittaa muille kestävyystekijöille tai tavoitteille. Kestävän sijoituksen määrittely tehdään OP Varainhoidon analyysimallilla, joka hyödyntää ulkopuolisen palveluntarjoajan SDG-, sekä kestävyystietoa.

Yhtiökokoukset: Rahasto äänestää yhtiökokouksissa palveluntarjoajan välityksellä vastuullisuusnäkökulmia huomioivan OP-Rahastoyhtiön omistajaohjauksen periaatteiden mukaisesti.

Toimintaperiaatteet hyvien hallintotapojen arvioimiseksi: Kohdeyhtiön hallintotavan analysointi on tärkeä osa sijoitusprosessia. Pidämme hyvän hallintotavan noudattamista tärkeänä peruspilarina yhtiön taloudelliselle menestykselle toimialasta riippumatta. Hallintotapaa arvioitaessa kiinnitetään huomioita esimerkiksi kohdeyhtiön hallintorakenteiden asianmukaisuuteen, kohdeyhtiön toimiin suhteessa henkilöstöönsä sekä kohdeyhtiön käytäntöihin palkitsemisen ja verotuksen suhteen. Hyvän hallintotavan arvioinnissa käytämme ulkoisen palveluntarjoajan analyysia, sekä omaa laadullista analyysia silloin kun ulkopuolista tietoa ei ole saatavilla. Läpivalaisemme rahastot säännöllisesti hyvän hallintotavan kriteereillä, joille on asetettu minimirajat.

Lisätiedot Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
Ida Laitoniemi, Juha Asikainen
Vertailuindeksi
MSCI USA Small Cap Net Return
Perustamispäivä
08.07.2013
ISIN
FI4000066642
Osuussarja
Kasvuosuus
Rahaston koko
237 Meur
Osuuden arvo (10.10.)
292,10 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Avaintietoasiakirja
Lataa
Säännöt
Lataa
Kestävyystiedot
Lataa

Kumulatiivinen tuotto (10.10)

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Amerikka Pienyhtiöt A +7,37 % +7,97 % +4,33 % +23,52 % +8,11 % +11,61 %
Vertailuindeksi +6,25 % +6,58 % +6,13 % +21,18 % +4,68 % +10,87 %

Vuosittainen tuotto

2019 2020 2021 2022 2023 Vuoden alusta
OP-Amerikka Pienyhtiöt A +25,85 % +3,55 % +28,23 % −9,63 % +18,99 % +13,23 %
Vertailuindeksi +29,07 % +8,55 % +28,15 % −12,15 % +13,87 % +10,57 %

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Amerikka Pienyhtiöt A 16,72 % - -
Vertailuindeksi - - -

Omistaja-asiakkaana säästäminen ja sijoittaminen kannattaa erityisesti, koska saat siihen erinomaisia etuja.

Edut rahasto- ja vakuutussäästämiseen:

  • Ostat ja myyt lähes kaikkia rahastoja ilman kuluja.*
  • Rahastoista ja vakuutussäästöistä kerrytät 0,35 % OP-bonuksia.** 
  • Aloitat vakuutussäästämisen maksutta. 
  • Vaihdat sijoituskohteita, teet lisäsijoituksia ja vaihdat maksu- ja sijoitussuunnitelmaa OP Sijoitusvakuutukseen ja OP Säästösopimukseen maksutta digipalveluissa.  

Edut osake- ja ETF-sijoittamiseen:

  • Avaat osakesäästötilin ja arvo-osuustilin maksutta.
  • Saat alennusta osakekaupoista ja 1 prosentin palkkiokaton kotimaisiin osakekauppoihin arvo-osuustilillä. Edut ovat voimassa digipalveluissa.
  • Saat osakesuositukset ja -analyysit maksutta käyttöösi.
  • Saat alennusta säästäjän ja sijoittajan palvelupaketeista:
    Osakesäästötili: 
    Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
    Sijoittaja 9,99 €/kk (norm. 14,99 €/kk)
    Arvo-osuustili: 
    Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
    Sijoittaja 0 €/kk (norm. 5,39 €/kk)

Muut edut:

  • Vain omistaja-asiakkaana voit sijoittaa Tuotto-osuuteen.

Varmista, että saat kaikki edut ja hyödyt käyttöösi:

*Seuraavista erikoissijoitusrahastoista veloitetaan normaalit kulut: OP-Palvelukiinteistöt, OP-Metsänomistaja, OP-Vuokratuotto, OP-Alternative Portfolio ja OP-Private Equity.

**OP-bonuksia käytetään pankin palvelumaksuihin ja vakuutusmaksuihin. OP-bonuksia ei kerry R2 Crystal -erikoissijoitusrahastosta ja rahastojen instituutiosarjoista. Seuraavat vakuutussäästöihin liitetyt sijoituskohteet eivät kerrytä OP-bonuksia: JPM Russia A, JPM Emerging Europe Equity Fund ja BlackRock GF Emerging Europe Fund A. Sijoitussidonnaiset vakuutukset kerryttävät OP-bonuksia, pois lukien yksilölliset sijoitusvakuutukset ja yksilölliset sijoitussopimukset.  

Säätiöiden käyttöön soveltuva vuotuista kassavirtaa maksava tuotto-osuus

Rahaston IIIA sarja jossa minimimerkintäsumma 1 000 000

Rahaston IVA sarja jossa minimimerkintäsumma 10 000 000

Tämä on mainos. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy ja salkunhoidosta vastaa OP:n rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae mahdollisesta tuotosta tulevaisuudessa. Mitä suuremmat rahaston kulut ovat sitä suurempi vaikutus niillä on sijoituksen odotettuun tuottoon. Lisäksi mahdollinen tuotto riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Jos rahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Tällä sivulla esitetyt tiedot eivät anna täydellistä kuvaa rahaston ominaisuuksista.

Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki rahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP:n rahastojen rahastoesitteessä ja muissa rahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä rahastojen rahastoesitteeseen ja kunkin rahaston rahastokohtaisilta sivuilta löytyvään avaintietoasiakirjaan ja rahaston sääntöihin. Rahastoesite sekä sijoitusrahastoja koskeva tiivistelmä sijoittajien oikeuksista ovat saatavilla op.fi-palvelusta. Materiaalit ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.