OP-Kehittyvä Aasia -sijoitusrahasto

 

OP-Kehittyvä Aasia –sijoitusrahaston keskeisiä sijoitusmarkkinoita ovat Kiina, Intia, Indonesia, Malesia, Thaimaa, Filippiinit, Pakistan ja Vietnam. Rahaston sijoituspäätöksissä korostuvat erityisesti painotukset eri maiden osakemarkkinoiden ja eri toimialojen välillä. Rahaston arvo voikin vaihdella huomattavasti markkinatilanteiden mukaan ja sen riskitaso on lähtökohtaisesti korkeampi kuin kehittyneille markkinoille sijoittavalla rahastolla. Rahaston salkunhoitajana toimii Fidelity International Limited. 

 

 

MERKINTÄPALKKIO VUOSITTAINEN HALLINNOINTIPALKKIO LUNASTUSPALKKIO
0,75 % 2,50 % 0,75 %

Jatkuvista säästösopimuksista ei peritä merkintäpalkkiota. Rahasto-osuudet kerryttävät OP-bonuksia henkilöasiakkaille, jotka ovat osuuspankin omistaja-asiakkaita.

OP-Kehittyvä Aasia on erikoissijoitusrahaston sijoituskohteita ovat esimerkiksi Malesian, Indonesian, Kiinan, Thaimaan, Intian, Vietnamin, Bangladeshin ja Sri Lankan osakemarkkinat.

OP-Kehittyvään Aasiaan sijoittavan on syytä tiedostaa kehittyviin markkinoihin liittyvät erityispiirteet ja riskit. Rahaston arvo voikin vaihdella huomattavasti markkinatilanteiden mukaan ja sen riskitaso on lähtökohtaisesti korkeampi kuin kehittyneille markkinoille sijoittavalla rahastolla. Lisäksi läsnä on valuuttakurssiriski, kuten aina euroalueen ulkopuolisilla osakemarkkinoilla liikuttaessa. Rahastoa suositellaan ensisijaisesti sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa rahastosta aikaisintaan yhdeksän vuoden kuluttua.

OP-Kehittyvä Aasia on osakerahasto, joka sijoittaa varansa pääosin Aasian kehittyville osakemarkkinoille. Keskeisiä sijoitusmarkkinoita ovat Kiina, Intia, Indonesia, Malesia, Thaimaa, Filippiinit, Pakistan ja Vietnam. Rahaston sijoitukset toteutetaan pääasiassa suorien osakesijoitusten avulla. Rahasto voi käyttää sijoitustoiminnassaan johdannaisinstrumentteja suojautuakseen markkinoiden muutoksilta, korvatakseen suoria sijoituksia sekä edistääkseen muutoin tehokasta salkunhoitoa.

Rahaston sijoitusaste voi vaihdella siten, että rahaston arvosta vähintään 50 % ja enintään 105 % sijoitetaan osakemarkkinoille. Tyypillisesti osakepaino liikkuu välillä 90–100 %. Rahaston varat hajautetaan laajasti eri yhtiöiden osakkeisiin. Tyypillisesti rahasto sijoittaa varansa noin 80–120 yhtiön osakkeeseen, mutta määrä
voi vaihdella salkunhoitajan näkemyksestä riippuen.

Rahaston vertailuindeksi on MSCI Emerging Markets Asia (ex Korea, ex Taiwan, limiting India and China 25% in total) Net in EUR. Rahasto pyrkii aktiivisella sijoittamisella saavuttamaan vertailuindeksiään paremman tuoton pitkällä aikavälillä. Rahasto ottaa pääsääntöisesti huomattavaa aktiiviriskiä ja voi poiketa merkittävästi vertailuindeksin koostumuksesta, painotuksista ja riskitasosta.

Rahastolla ei ole kestävyystavoitetta, eikä rahasto aktiivisesti edistä ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia.

Poissulkeminen: Rahasto poissulkee aktiivisista suorista sijoituksistaan kiistanalaisten aseiden valmistajia, lämpöhiiltä tuottavia kaivosyhtiöitä, lämpöhiiltä käyttäviä sähköyhtiöitä, sekä kansainvälisiä normeja rikkoneita yhtiöitä, joihin vaikuttaminen on ollut tuloksetonta. Poissulkulista on julkinen.

Yhtiökokoukset: OP:n rahastot osallistuvat kotimaisiin ja ulkomaisiin yhtiökokouksiin vastuullisuusnäkökulmia huomioivan OP-rahastoyhtiön omistajaohjauksen periaatteiden mukaisesti.

Kansainväliset normirikkomukset: Kansainväliset normit, kuten YK:n Global Compact, määrittelevät minimitason vastuulliselle liiketoiminnalle. OP Varainhoito vaikuttaa aktiivisissa suoria sijoituksia tekevissä OP-rahastoissa yhtiöihin, joiden nähdään rikkoneen kansainvälisiä normeja. Tavoitteena on, että normeja rikkoneet yhtiöt muuttavat toimintaansa ja alkavat noudattaa kansainvälisiä normeja toiminnassaan. Käytämme Sustainalytics-yhtiötä palveluntarjoajana tunnistamaan kansainväliset normirikkomukset. 

OP Varainhoito vaikuttaa tiettyihin yhtiöihin myös eri vastuullisuusteemoissa, kuten ilmastonmuutoskysymyksessä.

OP:n rahastojen ajankohtaisista vastuullisuusaiheista ja käytännön omistajavaikuttamisesta löytyy lisätietoja vastuullisen sijoittamisen katsauksessa. Tuorein vastuullisen sijoittamisen katsaus löytyy vastuullisen sijoittamisen sivulta.

Vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä Aasian kehittyvät osakemarkkinat laskivat muun muassa Trumpin vaalivoiton jälkeen huolenaiheeksi nousseiden lisätullien ja sitä seuranneen sijoittajasentimentin heikentymisen vuoksi. Etelä-Korean osakkeet jäivät erityisesti jälkeen maan poliittisen epävakauden vuoksi. Alueelliset osakkeet nousivat kuitenkin kokonaisuudessaan viime vuoden aikana. Taiwan johti sirujenvalmistusteollisuutta, kun niiden kysyntä kasvoi AI:n, sähköautojen ja 5G-teknologioiden edistymisen vuoksi. Kiina pyrkii stimuloimaan talouskasvua markkinoiden vakauttamiseksi ja suotuisan liiketoimintaympäristön edistämiseksi. Yhdysvaltain keskuspankin koronlaskut antoivat Aasian kehittyvien maiden keskuspankeille mahdollisuuden helpottaa rahapolitiikkaansa talouksiensa tukemiseksi. Tämä voi parantaa luotonanto-olosuhteita ja tukea muutenkin taloudellisia aktiviteetteja. Maiden keskuspankit seuraavat kuitenkin tarkasti Yhdysvaltain keskuspankkia Fed:iä, sillä sen koronlaskut ovat mahdollisesti tauolla tai jopa ohi vuonna 2025.

OP-Kehittyvä Aasia -rahaston vuoden 2024 viimeisen kvartaalin tuotto oli -3,71%, vertailuindeksin -3,73%. Rahaston pitkäaikaiset omistukset Kiinassa ja Intiassa tukivat salkun tuottokehitystä viimeisellä neljänneksellä, mutta osakevalinta Thaimaassa vastaavasti heikensi tuottokehitystä. Aasian kehittyvät osakemarkkinat olivat laskussa viimeisen neljänneksen aikana. Kaikki sektorit paitsi informaatioteknologia (IT) päättyivät negatiiviseen tuottoon. Eniten hävisi materiaali- ja energiasektori. Kun USA:n tullit heikentävät sijoittajasentimenttiä, salkussa keskitytään sijoittamaan erityisesti sellaisiin laadukkaiksi havaittuihin yhtiöihin, joiden tuotot tulevat paikallisista markkinoista kehittyvässä Aasiassa.

FIL (LUXEMBOURG) S.A.
Salkunhoitaja

Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
FIL (LUXEMBOURG) S.A.
Vertailuindeksi
MSCI Emerging Markets Asia (ex Korea, ex Taiwan, limiting India and China 25% in total) Net in EUR
Perustamispäivä
10.10.2007
ISIN
FI0008812110
Osuussarja
Kasvuosuus
Rahaston koko
11,7 meur
Osuuden arvo (20.03.)
182,11 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Avaintietoasiakirja
Lataa
Säännöt
Lataa

Kumulatiivinen tuotto (20.03)

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Kehittyvä Aasia A −5,35 % −7,20 % −10,26 % −8,72 % −3,51 % +3,54 %
Vertailuindeksi −2,63 % −3,72 % −7,69 % +2,33 % −0,91 % +5,89 %

Vuosittainen tuotto

2020 2021 2022 2023 2024 Vuoden alusta
OP-Kehittyvä Aasia A −3,28 % +0,01 % +0,30 % −5,40 % +4,01 % −9,13 %
Vertailuindeksi −4,62 % +2,46 % +1,26 % −5,16 % +11,55 % −6,47 %

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Kehittyvä Aasia A 11,77 % - -
Vertailuindeksi - - -

Omistaja-asiakkaana säästäminen ja sijoittaminen kannattaa erityisesti, koska saat siihen erinomaisia etuja.

Edut rahastosäästämiseen:

  • Ostat ja myyt lähes kaikkia rahastoja ilman kuluja.*
  • Rahastoista kerrytät 0,35 % OP-bonuksia, poislukien R2 Crystal -erikoissijoitusrahastot ja rahastojen instituutiosarjat.**

Edut vakuutussäästämiseen:

  • Aloitat vakuutussäästämisen maksutta. 
  • Vakuutussäästöihin liitetyistä rahastoista kerrytät 0,35 % OP-bonuksia.***
  • Vaihdat sijoituskohteita, teet lisäsijoituksia ja vaihdat maksu- ja sijoitussuunnitelmaa OP Sijoitusvakuutukseen ja OP Kapitalisaatiosopimukseen maksutta digipalveluissa. 

**OP-bonuksia käytetään pankin palvelumaksuihin ja vakuutusmaksuihin.

***Sijoitussidonnaiset vakuutukset kerryttävät OP-bonuksia, pois lukien yksilölliset sijoitusvakuutukset ja yksilölliset sijoitussopimukset. Vakuutussäästöihin liitettyjen rahastojen OP-bonusten kertymisen periaatteita yhdenmukaistetaan suorien sijoitusten kanssa. 1.1.2025 alkaen seuraavat vakuutussäästöihin liitetyt rahastot eivät kerrytä OP-bonuksia: kolmansien osapuolten rahastot kuten JP Morganin rahastot, strukturoidut lainat ja instituutiosarjan rahastot kuten OP Maailma III A.

Edut osake- ja ETF-sijoittamiseen:

  • Avaat osakesäästötilin ja arvo-osuustilin maksutta.
  • Saat alennusta osakekaupoista ja 1 prosentin palkkiokaton kotimaisiin osakekauppoihin arvo-osuustilillä. Edut ovat voimassa digipalveluissa.
  • Saat osakesuositukset ja -analyysit maksutta käyttöösi.
  • Saat alennusta säästäjän ja sijoittajan palvelupaketeista:
    Osakesäästötili: 
    Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
    Sijoittaja 9,99 €/kk (norm. 14,99 €/kk)
    Arvo-osuustili: 
    Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
    Sijoittaja 0 €/kk (norm. 5,39 €/kk)

Muut edut:

  • Vain omistaja-asiakkaana voit sijoittaa Tuotto-osuuteen.

Varmista, että saat kaikki edut ja hyödyt käyttöösi:

*Seuraavista erikoissijoitusrahastoista veloitetaan normaalit kulut: OP-Palvelukiinteistöt, OP-Metsänomistaja, OP-Vuokratuotto, OP-Alternative Portfolio ja OP-Private Equity.

Tämä on mainos. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy ja salkunhoidosta vastaa OP:n rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae mahdollisesta tuotosta tulevaisuudessa. Mitä suuremmat rahaston kulut ovat sitä suurempi vaikutus niillä on sijoituksen odotettuun tuottoon. Lisäksi mahdollinen tuotto riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Jos rahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Tällä sivulla esitetyt tiedot eivät anna täydellistä kuvaa rahaston ominaisuuksista.

Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki rahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP:n rahastojen rahastoesitteessä ja muissa rahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä rahastojen rahastoesitteeseen ja kunkin rahaston rahastokohtaisilta sivuilta löytyvään avaintietoasiakirjaan ja rahaston sääntöihin. Rahastoesite sekä sijoitusrahastoja koskeva tiivistelmä sijoittajien oikeuksista ovat saatavilla op.fi-palvelusta. Materiaalit ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.