OP-Obligaatio Priman marraskuun tuotto oli 3,5 %
Lokakuussa AAA-valtionlainamarkkinoiden korot olivat marraskuussa voimakkaassa laskussa, kun merkit inflaation hidastumisesta kävivät entistä ilmeisemmiksi. Aiemmin syksyllä korkomarkkinoita vaivanneet valtionvelan suuriin emissiomääriin ja inflaation sitkeyteen liittyneet huolet hellittivät, ja markkinoiden helpotus ilmeni korkojen laskuna. OP-Obligaatio Priman kuukausituotto nousi 3,5 %:iin.
Joulukuuhun lähdettäessä rahaston korkoriskiasema on hienoisessa ylipainossa suhteessa vertailuindeksiin. Yksittäisistä valtioista Hollanti, Norja ja Sveitsi ovat ylipainossa. Saksan ja Kanadan valtionlainat ovat puolestaan alipainossa.
Yhdysvaltain talouden vahva kehitys ja liittovaltion alijäämäinen talous olivat korkomarkkinoiden tärkeimpiä ajureita syys-lokakuussa. Yhdysvaltoihin liittyvät teemat kuitenkin rauhoittuvat marraskuun aikana, kun vahva talouskasvu näyttäisi hiipuneen neljännelle vuosineljännekselle tultaessa ja liittovaltion joukkolainojen emissiomäärät kasvoivat tuoreimmassa päivityksessä odotettua vähemmän. Nämä olivat korkomarkkinoille helpottavia tietoja, ja aiemmin syksyllä voimakkaasti nousseet korot kääntyivät laskuun. Tilanteen rauhoittuessa Yhdysvalloissa korkomarkkinoiden huomio siirtyi euroalueelle, jossa inflaatio laskee selvästi aiempaa odotettua voimakkaammin. Inflaatiohuolien väistyessä markkinakorot laskivat erittäin voimakkaasti. Australiassa puolestaan inflaatio on osoittautumassa sitkeämmäksi, ja Australian valtionlainojen korkojen lasku jäi vaatimattomaksi suhteessa muihin markkinoihin.
Keskuspankkien ja rahapolitiikan osalta joulukuu tulee olemaan mielenkiintoinen. Ohjauskorkojen nostot on todennäköisesti nähty, mutta näkevätkö keskuspankit tarpeelliseksi hillitä markkinahinnoittelua, mikä indikoi korkojen laskun alkavan kohtalaisella tahdilla vuonna 2024. EKP:n neuvoston jäsenten julkisten kommenttien perusteella vaikuttaa siltä, että EKP ei tule voimakkaasti puuttumaan markkinahinnoitteluun. Fedin avomarkkinakomitean jäsenten kommenttien perusteella on vaikeampi tehdä johtopäätöksiä.
Lauri Laaksonen
salkunhoitaja