OP-Ilmasto
Sijoita ilmastonmuutoksen hillitsemiseenOP-Ilmasto sijoittaa yhtiöihin, jotka ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa
Ilmastonmuutoksen torjunta on monille yhtiöille kannattavaa liiketoimintaa. OP-Ilmasto sijoittaa varansa sellaisiin yhtiöihin, joiden liiketoiminnasta ilmastonmuutokseen liittyvät tuotteet ja palvelut muodostavat merkittävän osan. Rahastoon valitaan yrityksiä, jotka voivat esimerkiksi kehittää tai toimittaa energiaa säästävää teknologiaa, uusiutuvia energianlähteitä sekä erilaisia jäte- tai vesihuollon ja kierrättämisen ratkaisuja.
OP-Ilmastoon valitut yritykset ovat hyvässä asemassa ja hyötyvät ilmastonmuutoksen vastaisesta taistelusta, sillä ne kehittävät tuotteita ja palveluita, joiden avulla ilmastonmuutosta voidaan hillitä. Sijoituskohteena olevien yritysten kysyntä kasvaa tulevaisuudessa, kun kasvihuonepäästöjen sääntely tiukentuu ja valtiot asettavat hiilineutraaleja päästötavoitteita ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Miksi kannattaa sijoittaa OP-Ilmasto-rahastoon?
- Rahasto sopii sijoittajalle, joka haluaa sijoittaa yhtiöihin, joiden kehittämät tuotteet ja palvelut ehkäisevät ilmastonmuutoksen etenemistä.
- Suuntaat rahoitusta yhtiöihin, jotka edistävät ilmastonmuutokseen liittyvien ongelmien ratkaisua.
- Rahasto sopii korkeaa tuottoa hakevalle sijoittajalle, sillä se sijoittaa maailmanlaajuisesti sekä kehittyneille että kehittyville markkinoille.
OP-Ilmasto on tarkoitettu pitkäaikaiseen sijoittamiseen. Sitä suositellaan sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua. Omistaja-asiakkaana ostat, myyt ja vaihdat OP-Ilmastoa ilman kuluja. Vastuullisten rahastojen tuoteperheeseemme kuuluu myös kolme muuta rahastoa. Katso kaikki vastuullisen sijoittamisen rahastot.
MERKINTÄPALKKIO | VUOSITTAINEN HALLINNOINTIPALKKIO | LUNASTUSPALKKIO |
---|---|---|
0,00 % | 1,80 % | 0,75 % |
Rahasto-osuudet kerryttävät OP-bonuksia henkilöasiakkaille, jotka ovat osuuspankin omistaja-asiakkaita.
Rahaston yhtiöiden tulokset ovat olleet heinäkuussa pääsääntöisesti hyvinkin positiivisia ja monet salkkuyhtiöt tuottivat erittäin hyvin. Alituottoa viiteindeksiin aiheuttivat eniten salkun sijoitukset tekoälyyn ja datakeskusten kasvuun liittyviin yhtiöihin, jotka korjaantuivat voimakkaasti mm. USA:n geopoliittisten puheiden ja kaupparajoitteiden suunnittelun vuoksi varsinkin Kiinan suuntaan. ASML, Vertiv ja jotkut muut yhtiöt julkaisivat odotuksia selkeästi paremmat tulokset, mutta markkinalla näiden osakkeet myytiin rajusti ASML:n tapauksessa sen vuoksi että yhtiön Kiinan myynnin osuus oli lähestynyt noin puolta liikevaihdosta ja Vertivin osalta siksi että usko tekoäly- ja datakeskusten kasvubuumiin pääsi horjumaan. Monet japanilaiset yhtiöt salkussamme myös kärsivät ylimyynnistä loppukuukaudesta johtuen Japanin keskuspankin korkopolitiikan muutoksesta ja pitkään jatkuneen edullisen jenirahoituksen muuttuneen kalliimpaan suuntaan.
Kuukauden aikana emme tehneet kovin isoja salkkumuutoksia mutta markkinaliikkeiden vuoksi mm. Renesas Electronics, Vertiv, Nvidian ja joidenkin muiden teknologiayhtiöiden osuudet salkussa laskivat. Samalla vakaata kehitystä omaavien salkun isojen positioiden suhteelliset osuudet nousivat mm. ympäristökonsultoinnin ja ympäristöinsinööriyhtiöissä kuten esimerkiksi Arcadis, Stantec, WSP Global, Kyudenko ja Quanta Services. Bank of Georgia on viime viikkoina hienosti korjaantunut ylöspäin kevään poliittisten spekulaatioiden aiheuttamilta pohjilta.
Heinäkuussa julkaistu talousdata aiheutti alkuun pienen pettymyksen markkinoille, mutta eri omaisuuslajien tuotot olivat kuitenkin pääsääntöisesti positiivisia vaikkakin hermostuneisuutta näkyi selkeästi ilmassa loppukuukaudesta. Toisaalta markkinan nousuvirettä ylläpitivät yhtiöiden pääsääntöisesti vahvat tulokset ja koronlaskuodotukset pidemmässä juoksussa (vaikka ne viivästyisivätkin aiempiin odotuksiin nähden). Toisaalta tekoälyn kehitysvauhdin osalta ilmassa on ollut epävarmuutta, joka yhdistettynä USA:n talouden hidastumisodotuksen ja Japanin keskuspankin politiikkamuutoksen kanssa (koronnosto Japanissa heinäkuussa tarkoitti pitkän jatkuneen edullisen jenirahoituksen loppumisen) aiheuttivat varsinkin loppukuukaudesta myrkkyä markkinoille. Kesäkuun lopussa Fediltä ei odotettu syyskuuhun mennessä koronlaskua, mutta heinäkuun lopulla markkina hinnoitteli jo liki tuplakoronlaskua, eikä EKP:nkään odoteta istuvan toimettomana. Elokuun alkupäivinä pitkät korot ovat jatkaneet laskuaan, mutta samalla riskinottohalukkuus ja yleinen markkinasentimentti on heikentynyt dramaattisesti – talouskasvun heikkoudelle ja geopoliittiselle epävarmuudelle on viime päivinä annettu enemmän painoarvoa, ja se on heijastunut riskillisten omaisuuslajien hinnoitteluun ja volatiliteettiin, joka ollut kovimmillaan Japanissa. Koronlaskuja odotetaan nyt loppuvuodelle Fediltä 5-6 kappaletta (neljännesprosenteissa mitattuna) ja EKP:lta 3-4 kappaletta, mikä on selvästi alkukesän odotuksia enemmän.
Kommentti rahaston hiili-intensiteetistä:
Rahaston hiili-intensiteetti saattaa vaihdella voimakkaasti johtuen siitä, että sen taso riippuu voimakkaasti muutamasta yksittäisestä korkeapäästöisestä salkkuyhtiöstä, jotka tuottavat mm. sähköä, vetyä ja jätteiden kierrätystä - joillakin niistä on altistumia fossiilisen energian käyttöön tai näiden prosessit ovat edelleen energiasyöppöjä. Ympäristölle ja ilmastolle merkittävät jätteiden kierrätys ja tulevaisuudessa teollisuudelle hiilineutraaliuden mahdollistavan vedyn tuotanto ovat edelleen useimmiten korkeapäästöisiä toimia. Katsomme, että sijoitusmielessä näissä on olennaista pitkäjänteisesti keskittyä enemmän hiilidioksidipäästöjen muutosvauhtiin kuin lähtötasoon. Salkkuyhtiömme Linde ja Air Liquide tuottavat teollisia kaasuja ja vetyä ja näiden hiili-intensiteetit ylittävät 1100x. Molemmat yhtiöt ovat sitoutuneet 2050 hiilineutraaliuteen. Suurimmat päästöt on RWE AG:lla, jonka hiili-intensiteetti laski tasolle 2010x v. 2023 lopussa tasosta 2287x vuoden 2022 lopussa, mutta on absoluuttisesti edelleen korkea. Näemme tämän yhtiön lupaavana sijoituksena energian transitioon, sillä yhtiö on sitoutunut Pariisin ilmastosopimuksen mukaisiin päästövähennyksiin. Sen tavoite on puolittaa päästöt, luopua kivihiilienergian tuotannosta tuplata uusiutuvan energian tuotannon 50 gigawattiin 2030 mennessä ja olla hiilineutraali jo vuonna 2040. Seuraamme RWE:n ja muiden korkeapäästöisten salkkuyhtiöiden toimintaa läheisesti ja olemme tarvittaessa yhtiöiden kanssa vuorovaikutuksessa.
Kristiina Vares-Wartiovaara
salkunhoitaja
OP-Ilmasto on osakerahasto, joka sijoittaa varansa laajasti maailman osakemarkkinoille. Sijoituksia voidaan tehdä sekä kehittyneille että kehittyville osakemarkkinoille sijoitusten pääpainon ollessa tyypillisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Rahaston sijoitustoiminnassa huomioidaan kestävän kehityksen periaatteet painottaen erityisesti ympäristökysymyksiä. Rahaston varat sijoitetaan pääosin sektoreille, joihin ilmastonmuutoksella ja siihen varautumisella arvioidaan olevan suurimmat positiiviset vaikutukset. Rahaston sijoituskohteena olevat yritykset ovat tyypillisesti liiketoiminnallisesti hyvässä asemassa taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan ja niiden liiketoimintaan liittyy esimerkiksi energiatehokkuus ja -teknologia, kierrätys, vesi- ja jätehuolto sekä näihin liittyvä infrastruktuuri.
Rahaston sijoitukset toteutetaan pääasiassa suorien osakesijoitusten avulla. Rahasto voi käyttää sijoitustoiminnassaan johdannaisinstrumentteja suojautuakseen markkinoiden muutoksilta, korvatakseen suoria sijoituksia sekä edistääkseen muutoin tehokasta salkunhoitoa.
Rahaston varat hajautetaan laajasti eri yhtiöiden osakkeisiin. Tyypillisesti rahasto sijoittaa varansa noin 50–80 yhtiön osakkeeseen, mutta määrä voi vaihdella salkunhoitajan näkemyksestä riippuen.
Rahaston sijoitusaste voi vaihdella siten, että rahaston arvosta vähintään 75 % ja enintään 100 % sijoitetaan osakemarkkinoille. Tyypillisesti osakepaino liikkuu välillä 90–100 %.
Rahaston vertailuindeksi on MSCI World Climate Paris Aligned Net. Rahasto pyrkii aktiivisella sijoittamisella saavuttamaan vertailuindeksiään paremman tuoton pitkällä aikavälillä. Rahasto ottaa pääsääntöisesti huomattavaa aktiiviriskiä ja voi poiketa merkittävästi vertailuindeksin koostumuksesta, painotuksista ja riskitasosta.
Rahasto sijoittaa varansa laajasti maailman osakemarkkinoille. Sijoituksia voidaan tehdä sekä kehittyneille että kehittyville osakemarkkinoille sijoitusten pääpainon ollessa tyypillisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Kestävät sijoitukset: Rahaston varat sijoitetaan pääosin sektoreille, joihin ilmastonmuutoksella ja siihen varautumisella arvioidaan olevan suurimmat positiiviset vaikutukset. Rahaston sijoituskohteena olevat yritykset ovat tyypillisesti liiketoiminnallisesti hyvässä asemassa taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan ja niiden liiketoimintaan liittyy esimerkiksi energiatehokkuus ja -teknologia, kierrätys, vesi- ja jätehuolto sekä näihin liittyvä infrastruktuuri. Kohdeyhtiöt arvioidaan OP Varainhoidon analyysimallilla, joka hyödyntää ulkopuolisen palveluntarjoajan SDG-, sekä kestävyystietoa. Kestäväksi sijoitukseksi katsotaan yhtiö, joilla on liiketoimintaa, joka edistää yhtä tai useampaa YK:n Kestävän Kehityksen Tavoitetta (SDG), aiheuttamatta haittaa muille kestävyystekijöille tai tavoitteille.
Poissulkeminen: Rahasto poissulkee aktiivisista suorista sijoituksistaan kiistanalaisten aseiden valmistajia, lämpöhiiltä tuottavia kaivosyhtiöitä, lämpöhiiltä käyttäviä sähköyhtiöitä, tupakkayhtiöitä sekä kansainvälisiä normeja rikkoneita yhtiöitä, joihin vaikuttaminen on ollut tuloksetonta. Poissulkulista on julkinen. Yleisten poissulkusääntöjen lisäksi rahasto ei sijoita epätavanomaisen öljyn tai maakaasun tuotantoa päätoimisesti harjoittaviin yhtiöihin, eikä muihin fossiilisiin polttoaineisiin (mikäli liikevaihto on 50 % tai enemmän).
Kansainväliset normirikkomukset: Rahasto läpivalaistaan säännöllisesti kansainvälisten normien rikkomusten osalta, ja mikäli rikkomus havaitaan, aloitetaan vaikuttamisprosessi kohdeyhtiön kanssa. Tavoitteena on, että normeja rikkoneet yhtiöt muuttavat toimintaansa ja alkavat noudattaa kansainvälisiä normeja toiminnassaan. Mikäli vaikuttaminen ei tuota tulosta, yhtiö voidaan poistaa rahastosalkusta ja lisätä poissulkulistalle.
Yhtiökokoukset: Rahasto äänestää yhtiökokouksissa palveluntarjoajan välityksellä vastuullisuusnäkökulmia huomioivan OP-Rahastoyhtiön omistajaohjauksen periaatteiden mukaisesti.
Toimintaperiaatteet hyvien hallintotapojen arvioimiseksi: Kohdeyhtiön hallintotavan analysointi on tärkeä osa sijoitusprosessia. Pidämme hyvän hallintotavan noudattamista tärkeänä peruspilarina yhtiön taloudelliselle menestykselle toimialasta riippumatta. Hallintotapaa arvioitaessa kiinnitetään huomioita esimerkiksi kohdeyhtiön hallintorakenteiden asianmukaisuuteen, kohdeyhtiön toimiin suhteessa henkilöstöönsä sekä kohdeyhtiön käytäntöihin palkitsemisen ja verotuksen suhteen. Hyvän hallintotavan arvioinnissa käytämme ulkoisen palveluntarjoajan analyysia, sekä omaa laadullista analyysia silloin kun ulkopuolista tietoa ei ole saatavilla. Läpivalaisemme rahastot säännöllisesti hyvän hallintotavan kriteereillä, joille on asetettu minimirajat.
Perustiedot
- Salkunhoitaja
- Kristiina Vares-Wartiovaara, Jukka Ukkonen
- Vertailuindeksi
- MSCI World Climate Paris Aligned Net
- Perustamispäivä
- 07.04.1997
- ISIN
- FI0008805254
- Osuussarja
- Kasvuosuus
- Rahaston koko
- 424 Meur
- Osuuden arvo (03.10.)
- 65,39 EUR
- Kuukausikatsaus
- Lataa
- Avaintietoasiakirja
- Lataa
- Säännöt
- Lataa
- Kestävyystiedot
- Lataa
Kumulatiivinen tuotto (03.10)
1kk | 3kk | 6kk | 1 v | 3 v p.a. | 5 v p.a. | |
---|---|---|---|---|---|---|
OP-Ilmasto A | +6,50 % | +0,37 % | +4,96 % | +28,70 % | +3,95 % | +12,12 % |
Vertailuindeksi | +2,72 % | +2,79 % | +8,60 % | +28,72 % | +9,38 % | +25,23 % |
Vuosittainen tuotto
2019 | 2020 | 2021 | 2022 | 2023 | Vuoden alusta | |
---|---|---|---|---|---|---|
OP-Ilmasto A | +20,85 % | +28,35 % | +27,51 % | −20,32 % | +6,96 % | +16,89 % |
Vertailuindeksi | +26,27 % | +79,64 % | +31,12 % | −16,43 % | +21,08 % | +17,68 % |
Tunnuslukuja
Volatiliteetti 12 kk | vola 12kk | Sharpe 12 kk | Duraatio | |
---|---|---|---|---|
OP-Ilmasto A | 16,60 % | - | - | |
Vertailuindeksi | - | - | - |
Omistaja-asiakkaana säästäminen ja sijoittaminen kannattaa erityisesti, koska saat siihen erinomaisia etuja.
Edut rahasto- ja vakuutussäästämiseen:
- Ostat ja myyt lähes kaikkia rahastoja ilman kuluja.*
- Rahastoista ja vakuutussäästöistä kerrytät 0,35 % OP-bonuksia.**
- Aloitat vakuutussäästämisen maksutta.
- Vaihdat sijoituskohteita, teet lisäsijoituksia ja vaihdat maksu- ja sijoitussuunnitelmaa OP Sijoitusvakuutukseen ja OP Säästösopimukseen maksutta digipalveluissa.
Edut osake- ja ETF-sijoittamiseen:
- Avaat osakesäästötilin ja arvo-osuustilin maksutta.
- Saat alennusta osakekaupoista ja 1 prosentin palkkiokaton kotimaisiin osakekauppoihin arvo-osuustilillä. Edut ovat voimassa digipalveluissa.
- Saat osakesuositukset ja -analyysit maksutta käyttöösi.
- Saat alennusta säästäjän ja sijoittajan palvelupaketeista:
Osakesäästötili:
Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
Sijoittaja 9,99 €/kk (norm. 14,99 €/kk)
Arvo-osuustili:
Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
Sijoittaja 0 €/kk (norm. 5,39 €/kk)
Muut edut:
- Vain omistaja-asiakkaana voit sijoittaa Tuotto-osuuteen.
Varmista, että saat kaikki edut ja hyödyt käyttöösi:
*Seuraavista erikoissijoitusrahastoista veloitetaan normaalit kulut: OP-Palvelukiinteistöt, OP-Metsänomistaja, OP-Vuokratuotto, OP-Alternative Portfolio ja OP-Private Equity.
**OP-bonuksia käytetään pankin palvelumaksuihin ja vakuutusmaksuihin. OP-bonuksia ei kerry R2 Crystal -erikoissijoitusrahastosta ja rahastojen instituutiosarjoista. Seuraavat vakuutussäästöihin liitetyt sijoituskohteet eivät kerrytä OP-bonuksia: JPM Russia A, JPM Emerging Europe Equity Fund ja BlackRock GF Emerging Europe Fund A. Sijoitussidonnaiset vakuutukset kerryttävät OP-bonuksia, pois lukien yksilölliset sijoitusvakuutukset ja yksilölliset sijoitussopimukset.
Säätiöiden käyttöön soveltuva vuotuista kassavirtaa maksava tuotto-osuus
Rahaston IIIA sarja jossa minimimerkintäsumma 1 000 000
Rahaston IVA sarja jossa minimimerkintäsumma 10 000 000
Tämä on mainos. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy ja salkunhoidosta vastaa OP:n rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae mahdollisesta tuotosta tulevaisuudessa. Mitä suuremmat rahaston kulut ovat sitä suurempi vaikutus niillä on sijoituksen odotettuun tuottoon. Lisäksi mahdollinen tuotto riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Jos rahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Tällä sivulla esitetyt tiedot eivät anna täydellistä kuvaa rahaston ominaisuuksista.
Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki rahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP:n rahastojen rahastoesitteessä ja muissa rahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä rahastojen rahastoesitteeseen ja kunkin rahaston rahastokohtaisilta sivuilta löytyvään avaintietoasiakirjaan ja rahaston sääntöihin. Rahastoesite sekä sijoitusrahastoja koskeva tiivistelmä sijoittajien oikeuksista ovat saatavilla op.fi-palvelusta. Materiaalit ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.