OP-Rohkea -sijoitusrahasto
OP-Rohkea-yhdistelmärahasto on korkeita tuottoja havittelevan pitkäjänteisen säästäjän valinta. Rahasto sijoittaa kansainvälisille osake- ja korkomarkkinoille niin, että pääosa sijoituksista tehdään osakkeisiin. OP:n omistaja-asiakkaana ostat, myyt ja vaihdat OP-Rohkea-rahastoa ilman kuluja.
Rahaston sijoituspäätöksistä vastaa OP Varainhoidon kokenut salkunhoitotiimi, joka seuraa markkinoita puolestasi ja reagoi aktiivisesti niiden muutoksiin. Perustilanteessa noin 80 prosenttia sijoituksista kohdistuu osakkeisiin ja loput vakautta tuoviin korkotuotteisiin, kuten valtionlainoihin. OP-Rohkea on näin riskitasoltaan hieman maltillisempi kuin puhdas osakerahasto. Sijoitukset toteutetaan pääosin toisten rahastojen kautta, jolloin saavutat yhdellä tuotteella kattavan kansainvälisen hajautuksen.
Vastuullisuus ohjaa rahaston sijoituksia. Sijoituksista rajataan pois toimialoja, jotka luokitellaan haitallisiksi ympäristölle tai yhteiskunnalle. Tällaisia ovat muun muassa lämpöhiilen tuotanto ja kiistanalaisten aseiden valmistus. Lisäksi läpivalaisemme rahaston sijoituskohteet säännöllisesti varmistaaksemme, että niissä noudatetaan esimerkiksi korruption torjunnan ja verotuksen kansainvälisiä käytäntöjä.
Miksi sijoittaa OP-Rohkea-rahastoon
- Erinomainen valinta korkeaa tuottoa tavoittelevalle säästäjälle, joka hyväksyy tuotto-odotuksiin liittyvän korkeamman riskitason
- Saat globaalisti hajautetun ja ammattimaisesti koostetun salkun, jossa on osakkeiden lisäksi myös vakautta tuovia korkotuotteita
- Rahaston sijoituspäätöksissä huomioidaan vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan
Merkintäpalkkio | Vuosittainen hallintopalkkio | Lunastuspalkkio |
---|---|---|
0,00 % | 1,45 % | 0,50 % |
Rahastoon tehdyistä merkinnöistä ei peritä merkintäpalkkiota. Rahasto-osuudet kerryttävät OP-bonuksia henkilöasiakkaille, jotka ovat osuuspankin omistaja-asiakkaita.
OP-Rohkea -sijoitusrahasto on yhdistelmärahasto, joka sijoittaa varansa pääosin maailman osakemarkkinoille ja osittain maailman korkomarkkinoille.
Perustilanteessa rahaston varoista 80 % sijoitetaan osakemarkkinoille ja 20 % korkomarkkinoille. Osakesidonnaisten sijoitusten osuus voi vaihdella välillä 70–100 % ja korkosijoitusten osuus välillä 0–30 %. Rahaston sijoitukset toteutetaan pääasiassa toisten rahastojen avulla. Rahasto voi käyttää sijoitustoiminnassaan johdannaisinstrumentteja suojautuakseen markkinoiden muutoksilta, korvatakseen suoria sijoituksia sekä edistääkseen muutoin tehokasta salkunhoitoa. Keskeisimmin johdannaisia käytetään osake- ja korkoriskien hallintaan. Rahaston sijoitukset tulevat hajautetuksi laajasti eri yhtiöiden osakkeisiin ja joukkovelkakirjalainoihin, koska rahaston sijoitukset toteutetaan pääasiassa rahastoilla.
Rahasto edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia käyttäen tämän varmistamiseksi ympäristöä, yhteiskuntaa ja hyvää hallintotapaa (ESG) koskevaa analyysimenetelmää ja sulkien pois tiettyjä sijoituskohteita. Lisätietoja käytetyistä ESG-menetelmistä on kerrottu tarkemmin rahastoesitteessä. ”Ei merkittävää haittaa” -periaatetta sovelletaan ainoastaan rahastoon sisältyviin sijoituksiin, joissa otetaan huomioon ympäristön kannalta kestäviä taloudellisia toimintoja koskevat EU:n kriteerit. Muiden tähän rahastoon sisältyvien sijoitusten osuuden osalta ei oteta huomioon ympäristön kannalta kestäviä taloudellisia toimintoja koskevia EU:n kriteerejä.
Rahaston vertailuindeksi koostuu usean indeksin yhdistelmästä. Vertailuindeksin koostumus on saatavilla rahastoesitteestä. Rahasto pyrkii aktiivisella sijoittamisella saavuttamaan vertailuindeksiään paremman tuoton pitkällä aikavälillä. Rahasto ottaa pääsääntöisesti huomattavaa aktiiviriskiä ja voi poiketa merkittävästi vertailuindeksin koostumuksesta, painotuksista ja riskitasosta.
Rahasto edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia integroimalla kestävyystekijöiden analyysin ja seurannan sijoitusprosessiin niin rahastotasolla kuin rahasto-omistusten läpivalaisutasolla. Rahasto ei painota tai priorisoi yksittäistä teemaa tai kestävyystekijää, vaan huomioi kestävyystekijöitä laajasti välttämällä sijoituksia kiistanalaisiin ja ympäristölle tai yhteiskunnalle haitallisiin liiketoimiin ja painottamalla rahastoja, jotka edistävät ympäristöön ja/tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia tai joiden tavoitteena on tehdä kestäviä sijoituksia.
Siltä osin, kun rahasto tekee kestäviä sijoituksia, eli sijoituksia taloudelliseen toimintaan, joka edistää joko ympäristö- tai yhteiskunnallista tavoitetta, varmistetaan, etteivät tällaiset kestävät sijoitukset aiheuta merkittävää haittaa yhdellekään kestävistä sijoitustavoitteista. OP Varainhoito hyödyntää useita eri tietolähteitä eri palveluntarjoajilta.
Ensisijaisia tietolähteitä ovat Bloomberg, Morningstar, MSCI ESG Research ja S&P Trucost. Bloomberg:n ja Morningstar:n tietoa hyödynnetään pääosin rahastotason analyysiin. MSCI ESG Research ja S&P Trucost tarjoavat tietoa muun muassa kohdeyhtiöiden kestävyysriskeistä, haitallisten liiketoimintojen osuuksista, ilmastoriskeistä ja –mahdollisuuksista sekä siitä, kuinka kohdeyhtiöiden liiketoiminta on linjassa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Näiden edellä mainittujen palveluntarjoajien tietoa hyödynnetään siltä osin kuin rahasto sijoittaa OP:n hallinnoimiin rahastoihin. Palveluntarjoajat hyödyntävät sekä yhtiöiden raportoimaa tietoa että arvioitua tietoa, joka pohjautuu kunkin palveluntarjoajan kehittämään arviointimalliin.
OP:n hallinnoimien rahastojen osalta haitalliset kestävyysvaikutukset (PAI) analysoidaan säännöllisesti läpivalaisemalla sijoitukset PAI-mittareiden osalta. Mikäli läpivalaisussa tunnistetaan kohdeyhtiöitä, joiden haitalliset kestävyysvaikutukset ovat huomattavia suhteessa kohdeyhtiön verrokkeihin, ja kyseinen PAI-mittari todetaan kohdeyhtiölle olennaiseksi, otetaan kohdeyhtiö tarkempaan seurantaan ja tarvittaessa poissuljetaan tai aloitetaan vaikuttamisprosessi. Muiden kuin OP-rahastoihin tehtyjen rahastosijoitusten osalta, se missä määrin PAI-tekijät pystytään huomioimaan, riippuu siitä, miten tietoja on saatavilla, ja prosessimme voivat kehittyä sitä mukaa kuin tietojen saatavuus ja laatu paranevat.
Rahaston tuotto painui miinukselle helmikuussa globaalien osakemarkkinoiden vetämänä. Erot eri markkinoiden välillä olivat suuria. Kovinta nousua nähtiin kiinalaisissa teknologiaosakkeissa, jotka nousivat rajusti DeepSeekin tuoman myötätuulen innoittamana. Myös Euroopassa kurssit kehittyivät myönteisesti syklisten sektorien vetämänä. USA:ssa pörssikurssien kehitys sen sijaan oli mollivoittoisempaa, ja defensiiviset sektorit pärjäsivät syklisiä paremmin. Korkosijoitusten tuotot olivat positiivisia ja ne tuottivat helmikuussa osakkeita paremmin.
Nostimme hieman salkun osakepainoa helmikuussa lisäämällä eurooppalaisten osakkeiden painoa salkussa. Globaali teollisuussykli on piristynyt, kuluttajahintojen nousu on hidastunut ja Euroopan keskuspankki on aloittanut koronlaskut. Nämä kaikki tukevat Euroopan kasvunäkymiä. Kasvatimme samalla yrityslainojen painoa korkosijoitusten sisällä. Lisäksi rahastossa kasvatettiin ruotsalaisten osakkeiden painoa. Kehittyvien markkinoiden lohkossa myimme pienyhtiöitä ja kasvatimme suurten yhtiöiden sekä intialaisten osakkeiden painoa.
Yritysten tuloskasvu on ollut odotettua parempaa ja tuloskausi on sujunut keskimääräistä paremmin niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. S&P 500-indeksin tuloskasvu oli huimat 18 prosenttia vuoden viimeisellä neljänneksellä. Markkinoiden kuumin yhtiö NVidia raportoi jälleen kerran odotukset ylittävän tulosraportin ja viesti tekoälykysynnän näkymien vahvuudesta. Yhtiön osakekurssi lähti kuitenkin luisuun tulosjulkistuksen jälkeisenä päivänä yleisen pessimismin vanavedessä.
Trumpin hallinnon aggressiivinen tariffeilla uhkailu jatkui helmikuussa, mutta markkinavaikutukset jäivät lopulta varsin vähäisiksi. Ukrainan rauhanneuvottelut saatiin myös käyntiin. Jos rauha saadaan aikaan kunnon ehdoilla, niin sillä on positiivisia vaikutuksia erityisesti Euroopan talouskasvunäkymille.
OP Varainhoidon allokaatiossa osakkeet ovat ylipainossa suhteessa korkoihin. Se tarkoittaa, että salkussa on tavallista enemmän osakesijoituksia ja tavallista vähemmän korkosijoituksia. Osakkeiden sisällä ylipainotamme Yhdysvaltojen ja Euroopan osakkeita. Suurin alipaino kohdistuu Aasia-Tyynenmeren osakkeisiin. Korkosijoituksien sisällä alipainotamme valtiolainoja ja ylipainotamme yrityslainoja.
Ville Pekkala
Salkunhoitaja
Perustiedot
- Salkunhoitaja
- Ville Pekkala
- Vertailuindeksi
- Yhdistelmäindeksi, katso tarkemmat tiedot Rahastoesitteestä.
- Perustamispäivä
- 15.02.1989
- ISIN
- FI0008802376
- Osuussarja
- Kasvuosuus
- Rahaston koko
- 904 Meur
- Osuuden arvo (20.03.)
- 137,27 EUR
- Kuukausikatsaus
- Lataa
- Avaintietoasiakirja
- Lataa
- Säännöt
- Lataa
- Kestävyystiedot
- Lataa
Kumulatiivinen tuotto (20.03)
1kk | 3kk | 6kk | 1 v | 3 v p.a. | 5 v p.a. | |
---|---|---|---|---|---|---|
OP-Rohkea A | −5,95 % | −2,94 % | +1,62 % | +5,24 % | +4,81 % | +11,93 % |
Vertailuindeksi | −5,71 % | −2,02 % | +2,87 % | +8,04 % | +7,43 % | +14,67 % |
Vuosittainen tuotto
2020 | 2021 | 2022 | 2023 | 2024 | Vuoden alusta | |
---|---|---|---|---|---|---|
OP-Rohkea A | +3,67 % | +18,55 % | −12,73 % | +11,46 % | +15,58 % | −2,93 % |
Vertailuindeksi | +8,06 % | +20,66 % | −11,87 % | +16,05 % | +18,87 % | −2,39 % |
Tunnuslukuja
Volatiliteetti 12 kk | vola 12kk | Sharpe 12 kk | Duraatio | |
---|---|---|---|---|
OP-Rohkea A | 9,58 % | - | 0,77 | |
Vertailuindeksi | - | - | - |
Omistaja-asiakkaana säästäminen ja sijoittaminen kannattaa erityisesti, koska saat siihen erinomaisia etuja.
Edut rahastosäästämiseen:
- Ostat ja myyt lähes kaikkia rahastoja ilman kuluja.*
- Rahastoista kerrytät 0,35 % OP-bonuksia, poislukien R2 Crystal -erikoissijoitusrahastot ja rahastojen instituutiosarjat.**
Edut vakuutussäästämiseen:
- Aloitat vakuutussäästämisen maksutta.
- Vakuutussäästöihin liitetyistä rahastoista kerrytät 0,35 % OP-bonuksia.***
- Vaihdat sijoituskohteita, teet lisäsijoituksia ja vaihdat maksu- ja sijoitussuunnitelmaa OP Sijoitusvakuutukseen ja OP Kapitalisaatiosopimukseen maksutta digipalveluissa.
**OP-bonuksia käytetään pankin palvelumaksuihin ja vakuutusmaksuihin.
***Sijoitussidonnaiset vakuutukset kerryttävät OP-bonuksia, pois lukien yksilölliset sijoitusvakuutukset ja yksilölliset sijoitussopimukset. Vakuutussäästöihin liitettyjen rahastojen OP-bonusten kertymisen periaatteita yhdenmukaistetaan suorien sijoitusten kanssa. 1.1.2025 alkaen seuraavat vakuutussäästöihin liitetyt rahastot eivät kerrytä OP-bonuksia: kolmansien osapuolten rahastot kuten JP Morganin rahastot, strukturoidut lainat ja instituutiosarjan rahastot kuten OP Maailma III A.
Edut osake- ja ETF-sijoittamiseen:
- Avaat osakesäästötilin ja arvo-osuustilin maksutta.
- Saat alennusta osakekaupoista ja 1 prosentin palkkiokaton kotimaisiin osakekauppoihin arvo-osuustilillä. Edut ovat voimassa digipalveluissa.
- Saat osakesuositukset ja -analyysit maksutta käyttöösi.
- Saat alennusta säästäjän ja sijoittajan palvelupaketeista:
Osakesäästötili:
Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
Sijoittaja 9,99 €/kk (norm. 14,99 €/kk)
Arvo-osuustili:
Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
Sijoittaja 0 €/kk (norm. 5,39 €/kk)
Muut edut:
- Vain omistaja-asiakkaana voit sijoittaa Tuotto-osuuteen.
Varmista, että saat kaikki edut ja hyödyt käyttöösi:
*Seuraavista erikoissijoitusrahastoista veloitetaan normaalit kulut: OP-Palvelukiinteistöt, OP-Metsänomistaja, OP-Vuokratuotto, OP-Alternative Portfolio ja OP-Private Equity.
Tämä on mainos. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy ja salkunhoidosta vastaa OP:n rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae mahdollisesta tuotosta tulevaisuudessa. Mitä suuremmat rahaston kulut ovat sitä suurempi vaikutus niillä on sijoituksen odotettuun tuottoon. Lisäksi mahdollinen tuotto riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Jos rahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Tällä sivulla esitetyt tiedot eivät anna täydellistä kuvaa rahaston ominaisuuksista.
Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki rahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP:n rahastojen rahastoesitteessä ja muissa rahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä rahastojen rahastoesitteeseen ja kunkin rahaston rahastokohtaisilta sivuilta löytyvään avaintietoasiakirjaan ja rahaston sääntöihin. Rahastoesite sekä sijoitusrahastoja koskeva tiivistelmä sijoittajien oikeuksista ovat saatavilla op.fi-palvelusta. Materiaalit ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.